Joulukuu on mennyt yhdessä hujauksessa. Ei meinaa pysyä mukana tässä vauhdissa. Minun elämässäni ei varsinaisesti tapahdu yhtään mitään, mikä ei sinänsä yllätä. Minä vain olen, elän ja hengitän... Tarvitsen rahaa, asuntoasiat seisovat edelleen. Eilen istuin sängyllä ja mietin miten tähän olen päätynyt.. ja taas totesin että tyhmästä päästä sakotetaan. Olisihan tämä kai pitänyt olla nähtävissä.
Kun ensimmäisen kerran teini-ikäisinä tapasimme kotibileissä, oli hän tullut paikalle toisen tytön kanssa. Sitä minä en tiennyt. Mutta hauskan illan jälkeen me aloimme tapailla ja pian me "olimme yhdessä", niinkuin tuolloin oli tapana sanoa. Olimme seurustelleet noin kolmisen vuotta kun menimme kihloihin. Joka purkaantui puoli vuotta myöhemmin siihen, että hän oli ihastunut toiseen tyttöön. Aikaa kului eteenpäin noin puoli vuotta, jonka jälkeen päädyimme takaisin yhteen. Ja olimme aina yhdessä lokakuun 2011 alkuun asti. Jolloin hän ilmoitti rakastuneensa toiseen.
"Fool me once, shame on you. Fool me twice, shame on me." Niin totesin silloin aikanaan. Oma mokani tämän tavallaan on. Mutta en vieläkään osaa uskoa sitä, että hän todella päätti loukata minua näin pahasti. Mutta jos historiaa siis katsoo taaksepäin, siitä ei ole opittu ja sitä on toistettu. Enää en ole paikalla kärsimässä.
En juurikaan enää mieti häntä, hän ei ole ottanut minuun yhteyttä, enkä minä häneen. Jouluaaton aattona vein anopille kukkatervehdyksen, ja se oli puolin jos toisinkin kova paikka. Hän totesi että on aina uskonut että kaikella on tarkoituksensa. Se mikä se tässä on, hän ei vielä tiedä. Mutta toivottavasti se selviää. Sitä minäkin toivon. Pakko on selvitä ja mennä eteenpäin, vaikka välillä tuntuu että mahdollisuuksia ei meinaa olla..
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Ehkä se on sittenkin mahdollista..
Ihastuminen. Se, etten ehkä olekaan tulevaisuudessa tunteeton ja kyyninen ihminen. Eilen illalla. Pieni silmänisku ja vähän hauskaa läppää. Ei mitään ihmeellistä. Pieni perhonen leijaili vatsaan, onhan tuossa mies joka ei minua vielä tunne. Eikä suoraan teilaa. Mukavalta vaikuttaa ja onkin vielä ihan tuollainen tavallisen näköinen mies. Ja sittenpä selvisi että hänellä on vaimo ja pieni lapsi. No sepä siitä sitten. Vaikka hieman tavallaan harmittaakin, olen onnellinen siitä että hetken tunsin jotain. Voi olla silkkaa epätoivoa ja sitä, että haluan tuntea itseni halutuksi. Mutta silti. Vaikka tuo oli vastapuolelta täysin viatonta toimintaa, siis ei minkäänlaista iskumeininkiä, minun pienet aivoni ehtivät toki jo herätä siihen että joku EHKÄ voisi kiinnostua minusta.
Aiemmin olen jo kertonut etten koskaan ole parisuhteeni aikana miettinyt toista edes tällaisella tasolla. Koskaan ei ole päässyt vatsaani perhosia toisen miehen kanssa juttelusta. Olin silloin yhden ihmisen. Harmi vaan, hän ei sitä arvostanut. Mutta nyt tuntui käsittämättömän hyvältä olla hetken elossa. Ihan pienen hetken. Vaikka missään nimessä en voisi edes puolivitsillä ajatella suhdetta kenenkään kanssa, tuo pieni huomio sai minut eloon kahden kuukauden horteen jälkeen.
Tiedättekö, minä pidin niistä perhosista vatsassani. Ja toivotan ne joskus tulevaisuudessa ehkä vielä tervetulleeksi. Paremmalla ajalla ja paremmalla tavalla, oikeammanlaisen ihmisen kanssa. Ehkä se sittenkin on mahdollista..
Aiemmin olen jo kertonut etten koskaan ole parisuhteeni aikana miettinyt toista edes tällaisella tasolla. Koskaan ei ole päässyt vatsaani perhosia toisen miehen kanssa juttelusta. Olin silloin yhden ihmisen. Harmi vaan, hän ei sitä arvostanut. Mutta nyt tuntui käsittämättömän hyvältä olla hetken elossa. Ihan pienen hetken. Vaikka missään nimessä en voisi edes puolivitsillä ajatella suhdetta kenenkään kanssa, tuo pieni huomio sai minut eloon kahden kuukauden horteen jälkeen.
Tiedättekö, minä pidin niistä perhosista vatsassani. Ja toivotan ne joskus tulevaisuudessa ehkä vielä tervetulleeksi. Paremmalla ajalla ja paremmalla tavalla, oikeammanlaisen ihmisen kanssa. Ehkä se sittenkin on mahdollista..
torstai 8. joulukuuta 2011
Pyöreässä pehmeässä huoneessa
Ahdistaa. Haluaisin niin kovasti olla tämän tilanteen yläpuolella. Unohtaa tuon minua kaltoin kohdelleen paskiaisen. Toivoisin että en sanoisi häntä paskiaiseksi, sillä en edes haluaisi ajatella häntä. Mutta parina viime päivänä olen palannut uudestaan ja uudestaan mietttimään samoja asioita. Yhteistä kotia, arkea, harrastuksia, ystäviä. Minusta se tuntui hyvälle. Ja jälleen joudun miettimään että olenko jotenkin viallinen yksilö. Mistä tietysti seuraa se, että tulevaisuus yksin lienee taattu.
Ahdistaa. Olen väsynyt ja tuntuu että pyörin ajatusteni kanssa pyöreässä pehmeässä huoneessa. Kaikki kimpoilee takaisin kuin usvan takaa. Se ei varsinaisesti satu, mutta ei jätä rauhaankaan. Kerta toisensa jälkeen huomaan miettiväni, miksi minun täytyy olla vahva ja kestää tämä? Miksi hoidan työni, yritykseni, vastuutehtäväni ja järjestötoiminnan vielä siihen päälle? Siksi että minun oletetaan tekevän niin. Olen aina ollut vahva ja halunnut selvitä. Nyt olen väsynyt ja haluan luovuttaa. Haluan todeta että en pysty. Mutta mitä sitten? Sitten kaivan itseni ylös taas sieltä paskasuosta, työtä vain on kaksi kertaa enemmän.
Ahdistaa. En usko itseeni. En usko mahdollisuuksiini. Kävin jokin aika sitten shiatsu-hoidossa ystäväni luona. Hoidon jälkeen hän kertoi tehneensä minulle virkistävän hoidon, mikä todella toimi. Ja perään totesi että vaihtoehtona olisi ollut itseluottamusta lisäävä hoito, mutta sitä en kuulemma tarvinnut.
Ahdistaa. Olen väsynyt ja tuntuu että pyörin ajatusteni kanssa pyöreässä pehmeässä huoneessa. Kaikki kimpoilee takaisin kuin usvan takaa. Se ei varsinaisesti satu, mutta ei jätä rauhaankaan. Kerta toisensa jälkeen huomaan miettiväni, miksi minun täytyy olla vahva ja kestää tämä? Miksi hoidan työni, yritykseni, vastuutehtäväni ja järjestötoiminnan vielä siihen päälle? Siksi että minun oletetaan tekevän niin. Olen aina ollut vahva ja halunnut selvitä. Nyt olen väsynyt ja haluan luovuttaa. Haluan todeta että en pysty. Mutta mitä sitten? Sitten kaivan itseni ylös taas sieltä paskasuosta, työtä vain on kaksi kertaa enemmän.
Ahdistaa. En usko itseeni. En usko mahdollisuuksiini. Kävin jokin aika sitten shiatsu-hoidossa ystäväni luona. Hoidon jälkeen hän kertoi tehneensä minulle virkistävän hoidon, mikä todella toimi. Ja perään totesi että vaihtoehtona olisi ollut itseluottamusta lisäävä hoito, mutta sitä en kuulemma tarvinnut.
maanantai 5. joulukuuta 2011
Viha
Lauantaina ystäväni oli törmännyt aviomieheeni ja hänen uuteen hoitoonsa. Eivät kuulemma edes tervehtineet... Että kehtaavat tällä pienellä paikkakunnalla avoimesti kulkea. Olin niiin järjettömän vihainen. Ensimmäistä kertaa alkoi pelottamaan se hetki kun tulen heidät jossain kohtaamaan. Tärinä käsissä ja jaloissa oli valtava. Harmi etten omista nyrkkeilysäkkiä, sille olisi todella ollut käyttöä.
En ole fyysinen ihminen, en myöskään huuda. Mutta kieleni tuppaa olemaan hyvinkin terävä, joskin tuntuu että tällä hetkellä en pysty niin inhottavia asioita edes keksimään mikä loukkaisi tarpeeksi. Minä haluan että häneen sattuu kuten minuunkin. Että hänellä olisi edes jonkinlainen käsitys siitä mitä on aiheuttanut. Mutta ei.. turha toivo. Pettäjäpaskianen porskuttaa Miss Piggyn kanssa eteenpäin. Minun aviovuoteessani. Syövät romanttista illallista minun häälahjaksi saamista astioista.. (no joo.. enpä minä noita mukaan tahtonutkaan...) Istuvat minun sisustamassani olohuoneessa ja nuolevat toisiaan siellä... helvetti..
Mikä saa ihmisen miettimään näitä asioita uudestaan ja uudestaan? Olenhan jo monta kertaa miettinyt että astun tämän paskan yläpuolelle, hän on taakse jäänyttä elämää. Nautinko todella omasta pahasta olostani niin että on pakko kaivaa verta nenästään? Ilmeisesti... Mutta minä janoan kostoa.. karua mutta totta... Pakko on luottaa siihen että Charma is a bitch...
En ole fyysinen ihminen, en myöskään huuda. Mutta kieleni tuppaa olemaan hyvinkin terävä, joskin tuntuu että tällä hetkellä en pysty niin inhottavia asioita edes keksimään mikä loukkaisi tarpeeksi. Minä haluan että häneen sattuu kuten minuunkin. Että hänellä olisi edes jonkinlainen käsitys siitä mitä on aiheuttanut. Mutta ei.. turha toivo. Pettäjäpaskianen porskuttaa Miss Piggyn kanssa eteenpäin. Minun aviovuoteessani. Syövät romanttista illallista minun häälahjaksi saamista astioista.. (no joo.. enpä minä noita mukaan tahtonutkaan...) Istuvat minun sisustamassani olohuoneessa ja nuolevat toisiaan siellä... helvetti..
Mikä saa ihmisen miettimään näitä asioita uudestaan ja uudestaan? Olenhan jo monta kertaa miettinyt että astun tämän paskan yläpuolelle, hän on taakse jäänyttä elämää. Nautinko todella omasta pahasta olostani niin että on pakko kaivaa verta nenästään? Ilmeisesti... Mutta minä janoan kostoa.. karua mutta totta... Pakko on luottaa siihen että Charma is a bitch...
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Hädässä ystävä..
Eilen vilkaisin profiiliani. Hetken tunsin itseni täysin ulkopuoliseksi, mietin puolikkaan sekunnin; olenko tuo todella minä. Olenko minä jo kohta kolmekymmentä? Olenko minä eronnut nainen? (Se muuten särähtää korvaan vaikka ihan normaalia tuntuu olevan tänäpäivänä..). Olenko minä ollut olemassa nuo 11 vuotta, vai elänyt jossain kuvitelmassa, sillä olen pystynyt painamaan ainakin toistaiseksi hyvin monet asiat pois mielestäni. Ehkä elän jonkinnäköistä kieltämisen vaihetta, tunnen olevani täysin ulkopuolinen omassa tilanteessani. Aivan kuin katselisin elämääni jonkun muun silmin.
Hetkeksi olen painanut oman tilanteeni taka-alalle ja auttanut suuren surun keskellä olevaa ystävääni. Tuntuu ihmeelliseltä olla jollekulle tärkeä, etenkin kun tämä ihminen on minulle tärkeä. Olemme olleet ystäviä lähes 25 vuotta, ja se on pitkä aika se.. Hän oli minun tukenani pari kuukautta sitten ja nyt on vastapalveluksen aika. Hänen menetyksensä vain on lopullista sorttia. Tämän myötä löysin sisältäni hetkeksi sen ihmisen joka on vähän aikaa ollut kadoksissa. Vein ruokaa, keitin kahvia. Istuin sohvalla seurana tv:tä katselemassa. Ihan vaan ettei tarvitse olla yksin. Vaikka kyseessä ei olekaan parisuhde, on mieletöntä huomata miten sanoja ei tarvita. Kumpikin tietää sanomatta. Ja minä tunsin olevani se ihminen joka olen ollut; välittävä, toisen parasta tahtova.
Ehkä minä vielä jonain päivänä olen kokonainen, mutta muuri ja vallihauta ovat vain vähän isommat...
Hetkeksi olen painanut oman tilanteeni taka-alalle ja auttanut suuren surun keskellä olevaa ystävääni. Tuntuu ihmeelliseltä olla jollekulle tärkeä, etenkin kun tämä ihminen on minulle tärkeä. Olemme olleet ystäviä lähes 25 vuotta, ja se on pitkä aika se.. Hän oli minun tukenani pari kuukautta sitten ja nyt on vastapalveluksen aika. Hänen menetyksensä vain on lopullista sorttia. Tämän myötä löysin sisältäni hetkeksi sen ihmisen joka on vähän aikaa ollut kadoksissa. Vein ruokaa, keitin kahvia. Istuin sohvalla seurana tv:tä katselemassa. Ihan vaan ettei tarvitse olla yksin. Vaikka kyseessä ei olekaan parisuhde, on mieletöntä huomata miten sanoja ei tarvita. Kumpikin tietää sanomatta. Ja minä tunsin olevani se ihminen joka olen ollut; välittävä, toisen parasta tahtova.
Ehkä minä vielä jonain päivänä olen kokonainen, mutta muuri ja vallihauta ovat vain vähän isommat...
maanantai 28. marraskuuta 2011
Elämä huomauttaa
Sunnuntaina juttelin erään ystäväni kanssa. Hän on periaatteessa samassa tilanteessa kuin minä, mutta sillä toisella puolella. Hänestä mahdollisesti tulee se parisuhteen rikkoja.. Hän on rakastunut, ja toinen osapuoli on siis suhteessa. En kysellyt sen enempää asiasta, annoin hänen kertoa sen mitä kerrottavaa hänellä oli.
Pystyin yllättävän rauhallisesti ja järkevästi suhtautumaan tilanteeseen. Näin jälkikäteen ihmettelen että pysyin niinkin tyynenä. Olisin voinut tietysti todeta, että ajatteletko yhtään ja lähteä lätkimään. Mutta näin en siis tehnyt. Kuuntelin, mutta neuvoja en kyllä antanut. Kai jokaisen meistä on tehtävä omat virheensä. Mietin kyllä että sanonko, kuinka paljon he loukkaavat läheisiään.. Heidän tiiviissä piirissään tuo nimittäin kuulosti olevan jo ystävien tiedossa, ilmeisesti vaan parisuhteen toinen osapuoli ei kaiketi tiedä..
Se mikä ehkä tässä avasi minun silmiäni, on tuo heidä tilanteensa. Se kuinka riutuvalta ystäväni vaikutti kertoessaan tilanteesta ja ahdistuksestaan. Rakastuneena, peläten menettävänsä jotain mikä ei edes vielä ole hänen. Hän oli jo miettinyt kaikkien yhteyksien katkomista rakkautensa kohteeseen koska tämä ei ilmeisesti ole valmis pistämään omaa suhdettaan katkolle. Näin oletan, tarkkaa tietoa kun minulla ei ole. Minulle itselleni oma tilanteeni tuli puskista, rysäyksellä ja aiheutti toki kovan järkytyksen. Mutta entäpä kun toiset ovat kärvistelleet keskenään jo kuukausia? Ei kai sekään helppoa ole, tosin en sen suokaan olevan. Mutta mikä rooli on tuollaisella painostuksella, ja voiko siitä koskaan seurata mitään lopullisesti hyvää?
Tyrmistyneenä minun on kai vain todettava että tätä näköjään tapahtuu luvattoman paljon. Vanha sanonta kuuluu; Usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. Minä epäilen. Luulen sen kuitenkin olevan toivo sillä rakkauden suuruuteen en enää usko..
Pystyin yllättävän rauhallisesti ja järkevästi suhtautumaan tilanteeseen. Näin jälkikäteen ihmettelen että pysyin niinkin tyynenä. Olisin voinut tietysti todeta, että ajatteletko yhtään ja lähteä lätkimään. Mutta näin en siis tehnyt. Kuuntelin, mutta neuvoja en kyllä antanut. Kai jokaisen meistä on tehtävä omat virheensä. Mietin kyllä että sanonko, kuinka paljon he loukkaavat läheisiään.. Heidän tiiviissä piirissään tuo nimittäin kuulosti olevan jo ystävien tiedossa, ilmeisesti vaan parisuhteen toinen osapuoli ei kaiketi tiedä..
Se mikä ehkä tässä avasi minun silmiäni, on tuo heidä tilanteensa. Se kuinka riutuvalta ystäväni vaikutti kertoessaan tilanteesta ja ahdistuksestaan. Rakastuneena, peläten menettävänsä jotain mikä ei edes vielä ole hänen. Hän oli jo miettinyt kaikkien yhteyksien katkomista rakkautensa kohteeseen koska tämä ei ilmeisesti ole valmis pistämään omaa suhdettaan katkolle. Näin oletan, tarkkaa tietoa kun minulla ei ole. Minulle itselleni oma tilanteeni tuli puskista, rysäyksellä ja aiheutti toki kovan järkytyksen. Mutta entäpä kun toiset ovat kärvistelleet keskenään jo kuukausia? Ei kai sekään helppoa ole, tosin en sen suokaan olevan. Mutta mikä rooli on tuollaisella painostuksella, ja voiko siitä koskaan seurata mitään lopullisesti hyvää?
Tyrmistyneenä minun on kai vain todettava että tätä näköjään tapahtuu luvattoman paljon. Vanha sanonta kuuluu; Usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. Minä epäilen. Luulen sen kuitenkin olevan toivo sillä rakkauden suuruuteen en enää usko..
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Piti nukkua, mutta...
Pankista olivat taas yhteyksissä.. jälkipanttia tarkistetaan, sen jälkeen katsotaan lainalupausta.. Vielä en uskalla huokaista mutta vähän jo hymyilyttää. Ehkä minä kuitenkin jotenkin selviän tästä suurimmasta ongelmasta. Olisi aika mahtava joululahja kyllä.. Kai sitä saa vähän toivoa..
Perjantaina olin Helsingissä katsomassa Mokoman akustista keikkaa. Olipa loistava. Tykkäsin kovasti. Ja vaikka siitä sitten kolmen tunnin yöunilla mentiin seuraava päivä 13h:n toiminnot. Ei paha. Illalla ei sitten uni meinannutkaan tulla, liekö taas se pahin väsymys ohitettu, vai alkaakohan kroppa tottumaan siihen että unta ei vaan tule ihan niin paljoa. Kyllähän tässä vähän väsyttää juuri nytkin, mutta hyvin pystyy toimimaan. Koira kiukuttelee tuossa vieressä, kerroin sille äsken että tontut liikkuu ikkunan takana.. ei se uskonut ja jatkaa kiukuttelua :P
Tähän loppuun vähän Mokomaa. Kaunista. http://www.youtube.com/watch?v=tQTbWiBy5Eg
Perjantaina olin Helsingissä katsomassa Mokoman akustista keikkaa. Olipa loistava. Tykkäsin kovasti. Ja vaikka siitä sitten kolmen tunnin yöunilla mentiin seuraava päivä 13h:n toiminnot. Ei paha. Illalla ei sitten uni meinannutkaan tulla, liekö taas se pahin väsymys ohitettu, vai alkaakohan kroppa tottumaan siihen että unta ei vaan tule ihan niin paljoa. Kyllähän tässä vähän väsyttää juuri nytkin, mutta hyvin pystyy toimimaan. Koira kiukuttelee tuossa vieressä, kerroin sille äsken että tontut liikkuu ikkunan takana.. ei se uskonut ja jatkaa kiukuttelua :P
Tähän loppuun vähän Mokomaa. Kaunista. http://www.youtube.com/watch?v=tQTbWiBy5Eg
torstai 24. marraskuuta 2011
Tasaantumista
Viime lauantain tappelun jälkeen en hänestä ole kuullut. Pidin viikonloppuna hauskaa kavereiden kanssa eri muodoissa, mutta useampaa ihmistä tuli nähtyä. Alkuviikko käynnistyi uusien bisnesjuttujen myötä, täytyy katsoa mitä tästä tulee.. Toivottavasti jotain loistavaa! :) Vaikkakaan mikään pankki ei ole vielä vihreää valoa minulle näyttänyt, oloni on rauhallisempi, vaikkakin tiedän että tammikuun loppu lähenee uskomattoman kovaa vauhtia..
Eilen olin niin väsynyt ettei edes urheilemaan kyennyt. Unta tuli nautittua melkein yhdeksän tuntia, mutta siitä huolimatta väsyttää. En tiedä onko tämä jatkuva liikkeellä pysyminen sitä, että pelkään pysähtyä paikoilleni. Mutta kai se on okei, niin kauan kuin on hyvä olla.. Tulevaa joulua odotan pienellä haikeudella, mutta myös ilolla. Tämä piti olla ensimmäinen joulu, jonka me järjestäisimme ja johon tulisi perhettä kummankin puolelta.. no nyt joulu menee oman perheen parissa, turvallisissa ja rakkaissa perinteissä. Ja ne ovat jotakin jota todella odotan! Olen perhekeskeinen ihminen ja nautin tuosta punaisen, vihreän, kullan ja hopean värittämstä perhejuhlasta, jossa on lämpöä, rauhaa ja hyvää oloa.
Tänään ja huomenna urheilua, ja viikonloppukin on jo täynnä ohjelmaa. Välillä tuntuu siltä että pitäisi seisahtua, mutta en jostain syystä halua. Tunnen olevani enemmän elossa kun olen menossa. Sohvalle jääminen, vaikka siitäkin pidän, ei tunnu nyt oikealta. Ehkä minä jatkan tätä kunnes tipun suorilta jaloilta..
Eilen olin niin väsynyt ettei edes urheilemaan kyennyt. Unta tuli nautittua melkein yhdeksän tuntia, mutta siitä huolimatta väsyttää. En tiedä onko tämä jatkuva liikkeellä pysyminen sitä, että pelkään pysähtyä paikoilleni. Mutta kai se on okei, niin kauan kuin on hyvä olla.. Tulevaa joulua odotan pienellä haikeudella, mutta myös ilolla. Tämä piti olla ensimmäinen joulu, jonka me järjestäisimme ja johon tulisi perhettä kummankin puolelta.. no nyt joulu menee oman perheen parissa, turvallisissa ja rakkaissa perinteissä. Ja ne ovat jotakin jota todella odotan! Olen perhekeskeinen ihminen ja nautin tuosta punaisen, vihreän, kullan ja hopean värittämstä perhejuhlasta, jossa on lämpöä, rauhaa ja hyvää oloa.
Tänään ja huomenna urheilua, ja viikonloppukin on jo täynnä ohjelmaa. Välillä tuntuu siltä että pitäisi seisahtua, mutta en jostain syystä halua. Tunnen olevani enemmän elossa kun olen menossa. Sohvalle jääminen, vaikka siitäkin pidän, ei tunnu nyt oikealta. Ehkä minä jatkan tätä kunnes tipun suorilta jaloilta..
maanantai 21. marraskuuta 2011
Minun nimeni
Lauantaina tuli sähköpostin välityksellä tapeltua exän kanssa. Alan olla sen verran turta häneen, ettei tuo pientä käsien tärinää suurempaa aiheuttanut. En jaksa tapella hänen kanssaan, haluaisin vain yhteydenpidon loppuvan, eli se että saataisiin kaikki asiat järjestykseen. Kaivoinpahan verta nenästäni ja sitä saa mitä tilaa. Ei siitä sen enempää.
Minulle on koko ajan ollut selvää että vaihdan tyttönimeni takaisin kun eroprosessi on selvä. Odotan sitä jo kovasti, sillä naimisiin mennessä omasta nimestä luopuminen tuntui pahalta. Ennen häitä jopa itkin sitä. Se oli jotain mikä oli ollut osa minua jo 28 vuotta. Olin ylpeä sukunimestäni ja siitä perheestä johon kuulun. Toisaalta olen sen verran vanhoillinen, että kun meillä kerran oli puhetta lapsista, koko perheellä pitää olla mielestäni sama sukunimi. Tämä on vain minun mielipiteeni, ja minun perheeni, eikä tarkoita sitä että se on ainoa vaihtoehto joka pitää sopia kaikille. Ja samoilla linjoilla olimme tuon asian kanssa. Jotenkin oli selviö että minä vaihdan nimeä.
Muutamille ihmisille, kuten exän sisarelle, oli selvästi pieni järkytys että vaihdan sukunimeni takaisin. Minä en ymmärrä miksi. Tarkoitukseni ei ole salata sitä että olen ollut naimisissa. Muutan jotain, mikä ei ollutkaan sitä mitä luulin. Minulla ei ole mitään syytä jäädä tälle nimelle. Tilanne olisi toinen jos meillä olisi ollut lapsia. Silloin olisin ehkä saattanut jäädä miehen nimelle. En tiedä. Tällä hetkellä en osaa ehkä kuvitella koko tilannetta joka kannalta.
Onneksi näitä asioita ei tarvitse enää uudelleen miettiä. Mutta se mikä on varmaa, nimeäni en enää ikinä vaihda. Ja ainakin nyt tuntuu siltä, että jos minulle lapsi joskus suodaan, hän tulee minun nimelleni. Ja tietysti siellä mietitään jo että älä koskaan sano ei koskaan.. no en sano...
Minulle on koko ajan ollut selvää että vaihdan tyttönimeni takaisin kun eroprosessi on selvä. Odotan sitä jo kovasti, sillä naimisiin mennessä omasta nimestä luopuminen tuntui pahalta. Ennen häitä jopa itkin sitä. Se oli jotain mikä oli ollut osa minua jo 28 vuotta. Olin ylpeä sukunimestäni ja siitä perheestä johon kuulun. Toisaalta olen sen verran vanhoillinen, että kun meillä kerran oli puhetta lapsista, koko perheellä pitää olla mielestäni sama sukunimi. Tämä on vain minun mielipiteeni, ja minun perheeni, eikä tarkoita sitä että se on ainoa vaihtoehto joka pitää sopia kaikille. Ja samoilla linjoilla olimme tuon asian kanssa. Jotenkin oli selviö että minä vaihdan nimeä.
Muutamille ihmisille, kuten exän sisarelle, oli selvästi pieni järkytys että vaihdan sukunimeni takaisin. Minä en ymmärrä miksi. Tarkoitukseni ei ole salata sitä että olen ollut naimisissa. Muutan jotain, mikä ei ollutkaan sitä mitä luulin. Minulla ei ole mitään syytä jäädä tälle nimelle. Tilanne olisi toinen jos meillä olisi ollut lapsia. Silloin olisin ehkä saattanut jäädä miehen nimelle. En tiedä. Tällä hetkellä en osaa ehkä kuvitella koko tilannetta joka kannalta.
Onneksi näitä asioita ei tarvitse enää uudelleen miettiä. Mutta se mikä on varmaa, nimeäni en enää ikinä vaihda. Ja ainakin nyt tuntuu siltä, että jos minulle lapsi joskus suodaan, hän tulee minun nimelleni. Ja tietysti siellä mietitään jo että älä koskaan sano ei koskaan.. no en sano...
perjantai 18. marraskuuta 2011
Ylämäkeen
Juoksen ylämäkeen. Nautin verenmausta suussa. Hymyilen. Tästä pääsee huipulle. Varmasti.
Hetkellinen hyvänolonpuuska siis perjantaiaamun alkuun. Yksi asia joka vaikuttaa mahdollisesti rahatilanteeseen on järjestetty. Eli toiminimi on kaupparekisterissä. Jeah baby! Hetkeksi painuu taakse ne ikävät tosiasiat jotka kuitenkin on olemassa ja vaikuttavat. Tänään en anna niiden häiritä, vaan nautin siitä että jokin asia onnistui niinkuin kuuluu. Sain myös tuon toiminimen "omalle" nimelleni, eli tyttönimelle. Tähän asiaan palaan myöhemmin. Tänään hymyilen ja illalla urheilen, juoksen oikeasti verenmaun suuhun.
Hetkellinen hyvänolonpuuska siis perjantaiaamun alkuun. Yksi asia joka vaikuttaa mahdollisesti rahatilanteeseen on järjestetty. Eli toiminimi on kaupparekisterissä. Jeah baby! Hetkeksi painuu taakse ne ikävät tosiasiat jotka kuitenkin on olemassa ja vaikuttavat. Tänään en anna niiden häiritä, vaan nautin siitä että jokin asia onnistui niinkuin kuuluu. Sain myös tuon toiminimen "omalle" nimelleni, eli tyttönimelle. Tähän asiaan palaan myöhemmin. Tänään hymyilen ja illalla urheilen, juoksen oikeasti verenmaun suuhun.
torstai 17. marraskuuta 2011
Kuvitelmia ja pilvilinnoja
Kun elää pilvilinnassa niin sitä luonnollisesti tulee alas tällaisessa tilanteessa. Rytinällä.
Olen pysähtynyt miettimään muutaman kerran tätä koko juttua. Olen miettinyt sitä, olenko ollut 11 vuotta itsekeskeinen, tyhmä ämmä. Olinko syöttänyt tuolle exälle mukamas kaikki ne asiat joista kuvittelin meidän olevan yhtä mieltä. Siis kuvittelinko minä ihan kaiken ja nyt sitten maksan korkoja siitä. Luulin tuon olleen unelmamies, luulin väärin.
Meillä käsittääkseni oli aikalailla samankaltaiset ajatusmaailmat perheen yms. suhteen. Kumpikin oli sitä mieltä, että lapset hoidettaisiin kotona niin pitkään kuin mahdollista. Olimme kumpikin saaneet viettää lapsuuden kotona ilman päiväkotia. Ja pidimme tuota rikkautena. Kummallakin on sisaruksia, joten myös sen suhteen perhekeskeisyys korostui. Asumisen suhteen olimme myös samoilla linjoilla, löysimmehän vuosi sitten kodin johon suunnittelimme perheen perustamista. Pidimme samantyyppisistä asioista, toki poikkeuksiakin tietysti löytyi. Oli yhteisiä harrastuksia, mutta myös omia. Mutta lähinnä suuret linjat tuntuivat olevan molemmilla samanlaiset. Ja minun oli hyvä olla. Taisin keskittyä liiaksi itseeni...
Oliko hän todella unelmamies vai keksinkö minä hänet? Oliko hän todella olemassa vaik kuvittelinko vaan? Jos oli, muokkasinko minä häntä sellaiseksi kuin halusin, eikö hän oikeasti ollutkaan sitä mitä luulin. Miksi hänellä ei ollut munaa sanoa sitä?
Olen pysähtynyt miettimään muutaman kerran tätä koko juttua. Olen miettinyt sitä, olenko ollut 11 vuotta itsekeskeinen, tyhmä ämmä. Olinko syöttänyt tuolle exälle mukamas kaikki ne asiat joista kuvittelin meidän olevan yhtä mieltä. Siis kuvittelinko minä ihan kaiken ja nyt sitten maksan korkoja siitä. Luulin tuon olleen unelmamies, luulin väärin.
Meillä käsittääkseni oli aikalailla samankaltaiset ajatusmaailmat perheen yms. suhteen. Kumpikin oli sitä mieltä, että lapset hoidettaisiin kotona niin pitkään kuin mahdollista. Olimme kumpikin saaneet viettää lapsuuden kotona ilman päiväkotia. Ja pidimme tuota rikkautena. Kummallakin on sisaruksia, joten myös sen suhteen perhekeskeisyys korostui. Asumisen suhteen olimme myös samoilla linjoilla, löysimmehän vuosi sitten kodin johon suunnittelimme perheen perustamista. Pidimme samantyyppisistä asioista, toki poikkeuksiakin tietysti löytyi. Oli yhteisiä harrastuksia, mutta myös omia. Mutta lähinnä suuret linjat tuntuivat olevan molemmilla samanlaiset. Ja minun oli hyvä olla. Taisin keskittyä liiaksi itseeni...
Oliko hän todella unelmamies vai keksinkö minä hänet? Oliko hän todella olemassa vaik kuvittelinko vaan? Jos oli, muokkasinko minä häntä sellaiseksi kuin halusin, eikö hän oikeasti ollutkaan sitä mitä luulin. Miksi hänellä ei ollut munaa sanoa sitä?
tiistai 15. marraskuuta 2011
cv:tä ja työpaikkailmoituksia
Vaikeaa on löytää oheistyötä oman työn rinnalle. No nyt kuitenkin tässä näpyttelen ja kirjoittelen cv:tä, katsotaan joskos onnistaisi. Toivottavasti. Jotenkin on pakko päästä tästä nyt ylös. Potkia itseänsä perseelle, eihän nämä voivottelemalla parane. Asioille täytyy tehdä jotain. Itkun kera etsin epätoivoisesti tuolta laatikkomerestä vanhoja työtodistuksia jotta voin täydentää cv:tä. Hitsi, ei tuollaistakaan ole tarvinnut tehdä kuin joskus opiskeluaikoina. No jospas sitä nyt jotain kuitenkin löytyisi.
Haluaisin jotain fyysistä, ns. aivot narikkaan -hommaa. Eli työnkuva olisi selkeä, ilman turhia ylimääräisiä sosiaalisia kontakteja. Niitä kuitenkin kertyy sitten normaalin työpäivän aikana. Toivottavasti onnistaa. Ihan hirmusummia en tarvitsisi kuukaudelle lisää jotta tuo lainajuttu nyt onnistuisi. On periaatteessa niin pienestä kiinni että oikein ärsyttää!! Minä tahdon näyttää että minä selviän tästä. Nyt kun taas paha olo on itketty ulos, jaksan asennoitua tähän hieman paremmin. Ehkä. Ennen seuraavaa paskalastia joka iskee jostain takavasemmalta ja hautaa minut alleen ilman sen kummempaa ennakkovaroitusta.
Haluaisin jotain fyysistä, ns. aivot narikkaan -hommaa. Eli työnkuva olisi selkeä, ilman turhia ylimääräisiä sosiaalisia kontakteja. Niitä kuitenkin kertyy sitten normaalin työpäivän aikana. Toivottavasti onnistaa. Ihan hirmusummia en tarvitsisi kuukaudelle lisää jotta tuo lainajuttu nyt onnistuisi. On periaatteessa niin pienestä kiinni että oikein ärsyttää!! Minä tahdon näyttää että minä selviän tästä. Nyt kun taas paha olo on itketty ulos, jaksan asennoitua tähän hieman paremmin. Ehkä. Ennen seuraavaa paskalastia joka iskee jostain takavasemmalta ja hautaa minut alleen ilman sen kummempaa ennakkovaroitusta.
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Minä
Tiedän, että en ole kovin helppo ihminen. Tietyllä tavalla. Kun olen perustellusti jotain mieltä jostain asiasta, pysyn kannassani. Inttämällä minua ei saa vaihtamaan mielipidettäni. Hyvien perustelujen avulla sen sijan kyllä. Olen muutosvastarintainen, enkä mielelläni lähde vaan kokeilemaan uusia juttuja ellei alla ole jotain informaatiota, käyttökokemusta tai suosituksia. Kuvittelisin siis että minulle ei suoraan voi syöttää mitä tahansa mielipiteitä.
Juttelin yhden miespuolisen kaverin kanssa perjantaina lyhyesti kun odoteltiin toista kaveria saapuvaksi. Hän totesi että olen mielenkiintoinen ihminen; kuori on helvetin kova, mutta pinnan alla on lämmin ja uskomattoman herkkä ihminen. Ja totesipa hän että ei todellakaan haluaisi olla viholliseni, osaan kuulemma olla myös helvetin inhottava, kylmä ja vittumainen niitä ihmisiä kohtaan joista en pidä. Allekirjoitan tuon täysin. Ihmisiä joiden kanssa en tule toimeen missään muodossa ei ole kovin montaa. Yleensä mielummin kuitenkin poistun tilanteesta jos se on mahdollista näiden ihmisten kohdalla. Välttelen yhteistyön tekemistä heidän kanssaan jotta tilanne olisi molemmille helpompi. Järkeä vai ei, tiedä häntä.
Itseäni miettiessäni mietin myös sitä, miten olen aina vaistonnut tietyistä ihmisistä, että he eivät pidä minusta. Olen sosiaalinen ihminen, ja pystyn aika hyvin lukemaan ihmisiä, vaikkakin tämän yhden sankarin kohdalla meni mopo rotkoon niin että kolahti. Mietin sitä yhdistävää tekijää joka näissä henkilöissä on. Kaikki ovat auktoriteettiammateissa. Armeijan puolella tai muutoin vaan hallitsevassa ammatissa. Tietoisesti en ihmisiä pyri ärsyttämään, mutta ärsyynnyn itse helposti "typeryyksistä", siitä jos ihmisiä lokeroidaan laatikoihin ennakkoasentein tai ei osata käyttää maalaisjärkeä. Tai jos joku kuvittelee olevansa maailman napa.
Toisaalta niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa tulen toimeen, olen myös varsin sopeutuvainen. Tai ainakin haluan kuvitella niin. Pystyn helpostikin joustamaan asioista, toki oletan että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan, ainakin jossain vaiheessa. Toisaalta esimerkiksi edesmenneessä parisuhteessa annoin kaiken sen mitä minussa on tuohon suhteeseen 110 %:sti. Epäilemättä hetkeäkään. Minun ajatusmaailmassa niin kuuluukin tehdä, toimia yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Tietenkään ei saa unohtaa omaa itseään, mutta toisaalta huonoista asioista pitää puhua koska jos kaksi ihmistä rakentaa yhteistä elämää, täytyy yhteisiäkin asioita olla.
Olen varmasti ollut sokea omille virheilleni, ja niistä on varmasti vaikea oppia etenkin tässä tilanteessa kun en aio väleissä olla exän kanssa. Eli toisin sanoen, en varsinaisesti vieläkään tiedä missä menin metsään. Minusta tuntuu siltä, jos nöyrryn ja lähden keskustelutasolle, minusta osoitetaan vikoja joita en juuri nyt halua kuulla. "Sinä olit niin paska että sinun kanssasi ei ollut hyvä olla. Sinussa oli vikaa." Toki olen jo myöntänyt että jotain on mennyt pieleen koska tässä tilanteessa ollaan. Kuitenkaan vielä en pysty tuota hänen edessään myöntämään, en nöyrtymään osoiteltavaksi. Vielä haluan rakentaa uudelleen kuoreni joka kestää syyttävät sanat. Se suojaa sydämeni rippeet jotta voin ehkä jonain päivänä vastaanottaa sen mihin nyt en pysty.
Juttelin yhden miespuolisen kaverin kanssa perjantaina lyhyesti kun odoteltiin toista kaveria saapuvaksi. Hän totesi että olen mielenkiintoinen ihminen; kuori on helvetin kova, mutta pinnan alla on lämmin ja uskomattoman herkkä ihminen. Ja totesipa hän että ei todellakaan haluaisi olla viholliseni, osaan kuulemma olla myös helvetin inhottava, kylmä ja vittumainen niitä ihmisiä kohtaan joista en pidä. Allekirjoitan tuon täysin. Ihmisiä joiden kanssa en tule toimeen missään muodossa ei ole kovin montaa. Yleensä mielummin kuitenkin poistun tilanteesta jos se on mahdollista näiden ihmisten kohdalla. Välttelen yhteistyön tekemistä heidän kanssaan jotta tilanne olisi molemmille helpompi. Järkeä vai ei, tiedä häntä.
Itseäni miettiessäni mietin myös sitä, miten olen aina vaistonnut tietyistä ihmisistä, että he eivät pidä minusta. Olen sosiaalinen ihminen, ja pystyn aika hyvin lukemaan ihmisiä, vaikkakin tämän yhden sankarin kohdalla meni mopo rotkoon niin että kolahti. Mietin sitä yhdistävää tekijää joka näissä henkilöissä on. Kaikki ovat auktoriteettiammateissa. Armeijan puolella tai muutoin vaan hallitsevassa ammatissa. Tietoisesti en ihmisiä pyri ärsyttämään, mutta ärsyynnyn itse helposti "typeryyksistä", siitä jos ihmisiä lokeroidaan laatikoihin ennakkoasentein tai ei osata käyttää maalaisjärkeä. Tai jos joku kuvittelee olevansa maailman napa.
Toisaalta niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa tulen toimeen, olen myös varsin sopeutuvainen. Tai ainakin haluan kuvitella niin. Pystyn helpostikin joustamaan asioista, toki oletan että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan, ainakin jossain vaiheessa. Toisaalta esimerkiksi edesmenneessä parisuhteessa annoin kaiken sen mitä minussa on tuohon suhteeseen 110 %:sti. Epäilemättä hetkeäkään. Minun ajatusmaailmassa niin kuuluukin tehdä, toimia yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Tietenkään ei saa unohtaa omaa itseään, mutta toisaalta huonoista asioista pitää puhua koska jos kaksi ihmistä rakentaa yhteistä elämää, täytyy yhteisiäkin asioita olla.
Olen varmasti ollut sokea omille virheilleni, ja niistä on varmasti vaikea oppia etenkin tässä tilanteessa kun en aio väleissä olla exän kanssa. Eli toisin sanoen, en varsinaisesti vieläkään tiedä missä menin metsään. Minusta tuntuu siltä, jos nöyrryn ja lähden keskustelutasolle, minusta osoitetaan vikoja joita en juuri nyt halua kuulla. "Sinä olit niin paska että sinun kanssasi ei ollut hyvä olla. Sinussa oli vikaa." Toki olen jo myöntänyt että jotain on mennyt pieleen koska tässä tilanteessa ollaan. Kuitenkaan vielä en pysty tuota hänen edessään myöntämään, en nöyrtymään osoiteltavaksi. Vielä haluan rakentaa uudelleen kuoreni joka kestää syyttävät sanat. Se suojaa sydämeni rippeet jotta voin ehkä jonain päivänä vastaanottaa sen mihin nyt en pysty.
torstai 10. marraskuuta 2011
Miksi?
Miksi hän meni kanssani naimisiin jos ei kerran ollut onnellinen? (väitti kyllä että silloin oli..)
Miksi hän oli tekemässä kanssani lapsia?
Miksi hän halusi ottaa minulta nuo kaksi edellä mainittua asiaa, etenkin kun tiesi kuinka paljon ne minulle merkitsevät?
Miksi hän puoli vuotta sitten osti "kanssani" uuden, isomman asunnon?
Miksi hän valehteli minulle?
Miksi hän syyllisti minua?
Miksi hän ei näytä pätkääkään katuvalta?
Miksi hän käytti minua hyväkseen?
Miksi hän teki asioita kanssani ja antoi ymmärtää että se on kivaa?
Miksi hän ei puhunut minulle?
Miksi hän antoi minun elää ja kuvitella että kaikki on hyvin? (Joo, tiedän näin jälkikäteen että oli niitä merkkejä..)
Miksi hän loppuun asti yritti pompottaa ja sanella, vaikka ei ole sellainen ihminen?
Miksi minä pelkään tulevaa elämää?
Miksi tämä fyysinen pahoinvointi ei lopu jo?
Miksi asioiden pitää olla näin vaikeita?
Miksi minä olen valinnut väärät tiet?
Miksi minä en voi unohtaa?
Miksi olin niin sinisilmäinen ja luotin täysin?
Miksi pelkät tunteet voi satuttaa näin pahasti?
Miksi en osaa kääntää selkääni tälle niinkuin niin moni muu?
Miksi en arvostanut ystäviäni aiemmin näin paljon?
Miksi en ollut vahvempi, vielä tässä olisi asioita hoidettavana?
Miksi yritin sopeutua niin että hänellä on hyvä olla?
Miksi mikään ei riittänyt?
Miksi olin valmis antamaan ja "uhraamaan" kaiken?
Miksi minä olen nyt kuukauden pyörittänyt näitä asioita mielessäni eivätkä ne siitä miksikään muutu?
Miksi ihmisen pitää mennä rikki näin?
Alan olla väsynyt näihin mielessäni pyöriviin kysymyksiin ja kaikkeen tähän paskaan. En vaan jaksa.. No ehkä tuo aamun pakkasilma herättää minut tajuamaan. Tai sitten ei. Voisin kömpiä karhun viereen nukkumaan ja herätä kun maailma on parempi paikka...
Miksi hän oli tekemässä kanssani lapsia?
Miksi hän halusi ottaa minulta nuo kaksi edellä mainittua asiaa, etenkin kun tiesi kuinka paljon ne minulle merkitsevät?
Miksi hän puoli vuotta sitten osti "kanssani" uuden, isomman asunnon?
Miksi hän valehteli minulle?
Miksi hän syyllisti minua?
Miksi hän ei näytä pätkääkään katuvalta?
Miksi hän käytti minua hyväkseen?
Miksi hän teki asioita kanssani ja antoi ymmärtää että se on kivaa?
Miksi hän ei puhunut minulle?
Miksi hän antoi minun elää ja kuvitella että kaikki on hyvin? (Joo, tiedän näin jälkikäteen että oli niitä merkkejä..)
Miksi hän loppuun asti yritti pompottaa ja sanella, vaikka ei ole sellainen ihminen?
Miksi minä pelkään tulevaa elämää?
Miksi tämä fyysinen pahoinvointi ei lopu jo?
Miksi asioiden pitää olla näin vaikeita?
Miksi minä olen valinnut väärät tiet?
Miksi minä en voi unohtaa?
Miksi olin niin sinisilmäinen ja luotin täysin?
Miksi pelkät tunteet voi satuttaa näin pahasti?
Miksi en osaa kääntää selkääni tälle niinkuin niin moni muu?
Miksi en arvostanut ystäviäni aiemmin näin paljon?
Miksi en ollut vahvempi, vielä tässä olisi asioita hoidettavana?
Miksi yritin sopeutua niin että hänellä on hyvä olla?
Miksi mikään ei riittänyt?
Miksi olin valmis antamaan ja "uhraamaan" kaiken?
Miksi minä olen nyt kuukauden pyörittänyt näitä asioita mielessäni eivätkä ne siitä miksikään muutu?
Miksi ihmisen pitää mennä rikki näin?
Alan olla väsynyt näihin mielessäni pyöriviin kysymyksiin ja kaikkeen tähän paskaan. En vaan jaksa.. No ehkä tuo aamun pakkasilma herättää minut tajuamaan. Tai sitten ei. Voisin kömpiä karhun viereen nukkumaan ja herätä kun maailma on parempi paikka...
tiistai 8. marraskuuta 2011
Takki tyhjänä
Pankkijuttuja osa kaksi. Ei näytä lupaavalta ei. Tunnin pankkitapaamisen jälkeen olin niin poikki että simahdin sohvalle. Onneksi isä oli juuri koiran kanssa ulkona. Väsymys tuntuu nyt ottavan vallan minusta, en jaksa enää pitää yllä -no kai näitä kulisseiksi voi jollain tasolla sanoa. Ensi viikolla on muutaman päivän loma. Meidän piti lähteä kylpylään ja tavata mahdollisesti exän sukulaisia. No minäpä vietän tuon loman "kotona". Täällä oleminen on tietyllä tavalla raskasta koska tiedän mitä vanhempani minulta normaalitilanteissa odottaisivat. Ehkä osin odottavat nytkin. Tiettyä osallistumista kodinhoitoon ja ruokakustannuksiin. Ja tämä on mielestäni ihan selviö. Mutta en jotenkin nuku täällä kovin levollisesti. Viikonloppuromahduksen yhteydessä exän siskon luona nukuin ehkä jopa paremmin. En tiedä. Ehkä pelkään sitä että ymmärtävät etten ole niin vahva kuin annan ymmärtää.
Mutta pankkiasioista. Tulot ovat liian pienet. Ihan niinkuin tiesinkin. Selvitellään vielä takauksen onnistumista. Rahaa on siirretty korkeakorkoiselle tilille "kasvamaan" ja odottamaan asioiden selviämistä. Tuntuisi vaan hoopolta jotenkin maksaa yhtä suurta vuokraa kuin lainanlyhennystä. No pian tämäkin selviää suuntaan tai toiseen. Sitten sitä on taas vähän viisaampi. Kai. Luulisin. Tällä hetkellä siis vain odottelua ja sekin vie voimia.
Eilen kävin hakemassa tavaroita. Ja otin pienet kilahdukset. Latasin auton penkit täyteen tavaraa, ja talvirenkaat takakonttiin. Kävin sisällä pesemässä kädet ja totesin että tulen huomenna jatkamaan. Ja hänellä oli pokkaa todeta että etkö voi ottaa kaikkia tavaroita kerralla? Mihin ? Narunpäähän autonperään? Kilahdin, huusin ja totesin ettei hänellä noita älykkäitä ehdotuksia ole oikein viime aikoina löytynyt.. Tuskin kannatti mutta aika lailla sama tällä hetkellä. Sen verran keskusteltiin, että totesin hänelle hänellä olevan kaksi vaihtoehtoa; joko käy myymässä "kultarahksi" liikkeessä minulle hankkimansa korut (vihkisormus, huomenlahja, synttärilahja..) tai sitten antaa minulle korut jotka olen hänelle hankkinut. Hän totesi että haluaa lähtökohtaisesti pitää minulta saamansa korut. Ja että voin itse kiikuttaa omat koruni liikkeeseen. Totesin että minulla on paskaa kertynyt riittävästi tästä hommasta jo. Sinulla on kaksi edellä mainittua vaihtoehtoa. Todellisuus on ehkä enemmänkin -valitettavasti- se, että hänen korunsa pystyisin sinne viemään, en niitä jotka häneltä olen saanut. Liian kova paikka. Mutta mukaani niitä en myöskään ota, koska en niitä voi katsella.
Toivon todella että saan kaikki tavarat tällä kertaa mukaan. Sittenpä ei tarvitsisi enää mennä eikä olla yhteyksissä.
Muutoin odotan (?) asioiden selviämistä suuntaan tai toiseen. Ahdistaa kun langat eivät ole varsinaisesti minun käsissäni...
Mutta pankkiasioista. Tulot ovat liian pienet. Ihan niinkuin tiesinkin. Selvitellään vielä takauksen onnistumista. Rahaa on siirretty korkeakorkoiselle tilille "kasvamaan" ja odottamaan asioiden selviämistä. Tuntuisi vaan hoopolta jotenkin maksaa yhtä suurta vuokraa kuin lainanlyhennystä. No pian tämäkin selviää suuntaan tai toiseen. Sitten sitä on taas vähän viisaampi. Kai. Luulisin. Tällä hetkellä siis vain odottelua ja sekin vie voimia.
Eilen kävin hakemassa tavaroita. Ja otin pienet kilahdukset. Latasin auton penkit täyteen tavaraa, ja talvirenkaat takakonttiin. Kävin sisällä pesemässä kädet ja totesin että tulen huomenna jatkamaan. Ja hänellä oli pokkaa todeta että etkö voi ottaa kaikkia tavaroita kerralla? Mihin ? Narunpäähän autonperään? Kilahdin, huusin ja totesin ettei hänellä noita älykkäitä ehdotuksia ole oikein viime aikoina löytynyt.. Tuskin kannatti mutta aika lailla sama tällä hetkellä. Sen verran keskusteltiin, että totesin hänelle hänellä olevan kaksi vaihtoehtoa; joko käy myymässä "kultarahksi" liikkeessä minulle hankkimansa korut (vihkisormus, huomenlahja, synttärilahja..) tai sitten antaa minulle korut jotka olen hänelle hankkinut. Hän totesi että haluaa lähtökohtaisesti pitää minulta saamansa korut. Ja että voin itse kiikuttaa omat koruni liikkeeseen. Totesin että minulla on paskaa kertynyt riittävästi tästä hommasta jo. Sinulla on kaksi edellä mainittua vaihtoehtoa. Todellisuus on ehkä enemmänkin -valitettavasti- se, että hänen korunsa pystyisin sinne viemään, en niitä jotka häneltä olen saanut. Liian kova paikka. Mutta mukaani niitä en myöskään ota, koska en niitä voi katsella.
Toivon todella että saan kaikki tavarat tällä kertaa mukaan. Sittenpä ei tarvitsisi enää mennä eikä olla yhteyksissä.
Muutoin odotan (?) asioiden selviämistä suuntaan tai toiseen. Ahdistaa kun langat eivät ole varsinaisesti minun käsissäni...
lauantai 5. marraskuuta 2011
Romahdus
Eilen illalla olin exän siskon kanssa liikenteessä. Heti tilanteemme selvittyä hän soitti ja toivoi että voisimme pysyä ystävinä. Totesi että jos se minulle sopii niin siinä tapauksessa hän ei kerro asioitani exälle eikä exän asioita minulle. Ja se muutama kerta mitä olemme tavanneet ja jutelleet tämän kuukauden (!!!) aikana, näin on todella ollut. Ja olen iloinen siitä. Kuten hänelle silloin totesin, hän ei ole tehnyt mitään, eikä tilanteeseen ole vaikuttanut millään tavalla. Veljensä on aikuinen ihminen ja itse tehnyt ratkaisunsa.
Istuimme aluksi iltaa hänen luonaan hieman alkoholia ja viiniä nauttien ja sivusilmällä nenäpäiväshowta katsellen. Siitä sitten paikalliseen jonne hänen miehensäkin tuli, mukava ilta kaikin puolin vaikka välillä kyyneleet nousivatkin silmiin. Humala oli pieni, ei missään tapauksessa mielestäni känni. Kotiin lähtiessä tapahtui sitten romahdus. Jostain keskustelusta se lähti liikkeelle, ajatukset juoksivat päässä. Lopulta tajusin istuvani puiston penkillä kaksin kerroin, hyperventiloiden ja parkuen kuin pieni kakara. Totaalinen romahdus. Exän sisar piti minusta kiinni ja rauhoitteli, toisaalta sanoi että anna tulla vaan.. Hän laittoi äidilleni kuulemma tekstiviestin siinä samalla ja vei minut kotiinsa nukkumaan. Ei siis päästänyt kotiin toikkaroimaan.
Muutamien tuntien unien jälkeen aamulla oli paljon parempi olo periaatteessa, vaikkakin henkisesti takki on nyt aivan tyhjä. Kuukauden yllä pitämäni muuri murtui eilen, ja kaikki valui pois. Iltapäivällä katsoessani meikittömiä kasvojani peilistä, tajusin kuinka väsyneeltä näytän. Kuinka väsynyt todella olen. Ihmettelin itsekseni sitä, miten olen pystynyt tuon väsymyksen työntämään pois ja puskemaan eteenpäin. Vaikkakin torstaina jo eräs ystäväni totesi minulle että näytän todella, todella väsyneeltä.
Nyt minusta tuntuu avuttomalta. Enää ei ole muuria suojana, tai ainakin joudun sen kokoamaan uudelleen. Ja se vienee oman aikansa. Kai tämä on osa jonkinlaista selviytymisprosessia. Avuttoomuus, tyhjyys sisällä, tunne siitä että nyt voisin vain itkeä, itkeä, itkeä ja ulvoa tuskaa ulos. Olenko koskaan enää minkään arvoinen?
Istuimme aluksi iltaa hänen luonaan hieman alkoholia ja viiniä nauttien ja sivusilmällä nenäpäiväshowta katsellen. Siitä sitten paikalliseen jonne hänen miehensäkin tuli, mukava ilta kaikin puolin vaikka välillä kyyneleet nousivatkin silmiin. Humala oli pieni, ei missään tapauksessa mielestäni känni. Kotiin lähtiessä tapahtui sitten romahdus. Jostain keskustelusta se lähti liikkeelle, ajatukset juoksivat päässä. Lopulta tajusin istuvani puiston penkillä kaksin kerroin, hyperventiloiden ja parkuen kuin pieni kakara. Totaalinen romahdus. Exän sisar piti minusta kiinni ja rauhoitteli, toisaalta sanoi että anna tulla vaan.. Hän laittoi äidilleni kuulemma tekstiviestin siinä samalla ja vei minut kotiinsa nukkumaan. Ei siis päästänyt kotiin toikkaroimaan.
Muutamien tuntien unien jälkeen aamulla oli paljon parempi olo periaatteessa, vaikkakin henkisesti takki on nyt aivan tyhjä. Kuukauden yllä pitämäni muuri murtui eilen, ja kaikki valui pois. Iltapäivällä katsoessani meikittömiä kasvojani peilistä, tajusin kuinka väsyneeltä näytän. Kuinka väsynyt todella olen. Ihmettelin itsekseni sitä, miten olen pystynyt tuon väsymyksen työntämään pois ja puskemaan eteenpäin. Vaikkakin torstaina jo eräs ystäväni totesi minulle että näytän todella, todella väsyneeltä.
Nyt minusta tuntuu avuttomalta. Enää ei ole muuria suojana, tai ainakin joudun sen kokoamaan uudelleen. Ja se vienee oman aikansa. Kai tämä on osa jonkinlaista selviytymisprosessia. Avuttoomuus, tyhjyys sisällä, tunne siitä että nyt voisin vain itkeä, itkeä, itkeä ja ulvoa tuskaa ulos. Olenko koskaan enää minkään arvoinen?
perjantai 4. marraskuuta 2011
Väsynyttä
Nyt tuntuu että hihat alkaa olla aika tyhjät.. En saa sähköposteihin vastauksia muutamilta ihmisiltä. Ahdistaa kun kyseessä on asioiden järjestely. No eipä mahda minkään, täytyy tehdä asiat vähän vaikeamman kautta. Ja aikaa vievällä tavalla. Eihän kellään tokikaan ole velvollisuutta auttaa minua, sen ymmärrän. Nukkunut olen edelleen ihan kohtuullisesti, tuntimäärät jäävät vaan jostain syystä vähäisiksi. Liekö tuo kellojen kääntö nyt sitten vaikuttamassa. Tänäänkin olisi voinut hieman pidempään nukkua niin puoli seitsämän heräilin jo.
Eilen illalla pimeässä kotiin ajaessa vilahti mielessä, entäpä jos sitä painaisi vaan kaasua ja tösäyttäisi päin liikenteenjakajaa? Helpottaisiko se rysähdys tätä olotilaa? En niinkään ajattele tuota itsetuhoiselta kannalta, tätä ei saa nyt ymmärtää väärin. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka esim. viiltelevät itseään. No, nyt ymmärrän ehkä heitäkin hieman paremmin. Ei, en ole itseäni viillellyt, enkä todella aio tehdä moista (inhoan teräaseita), mutta ymmärrän paremmin sen tunteen ja tarpeen kun haluisi tämän sisällä vellovan tuskan jollain tavalla konkreettiseksi kivuksi. Ajatus siitä, että tuntisi selvää kipua tuntuu jotenkin helpottavalta ajatukselta tähän paineentunteeseen rinnassa. Tätä kun ei oikein tunnu helpottavan mikään.
Toinen asia on unohtaminen. Inhottavaa, kun iltaisin nukkumaan mennessä yrittää miettiä jotain mukavaa, esim. upeita reissuja mitä on tehnyt ympäri maailmaa. Ja aina niihin liittyy tuo yksi ihminen. Kivoja konsertteja, joissa on ollut hauskaa, taas se sama kummitus. Hyvää ruokaa tai leffoja, kappas kuka se siellä. En tiedä mitä ajattelisin jotta ex ei valuisi salakavalasti pilaamaan jokaista hetkeä. Kaikki kun tuppaa päättymään ajatukseen, "ehkä sekin oli vaan valetta ja teeskentelyä..".
Eilen illalla pimeässä kotiin ajaessa vilahti mielessä, entäpä jos sitä painaisi vaan kaasua ja tösäyttäisi päin liikenteenjakajaa? Helpottaisiko se rysähdys tätä olotilaa? En niinkään ajattele tuota itsetuhoiselta kannalta, tätä ei saa nyt ymmärtää väärin. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka esim. viiltelevät itseään. No, nyt ymmärrän ehkä heitäkin hieman paremmin. Ei, en ole itseäni viillellyt, enkä todella aio tehdä moista (inhoan teräaseita), mutta ymmärrän paremmin sen tunteen ja tarpeen kun haluisi tämän sisällä vellovan tuskan jollain tavalla konkreettiseksi kivuksi. Ajatus siitä, että tuntisi selvää kipua tuntuu jotenkin helpottavalta ajatukselta tähän paineentunteeseen rinnassa. Tätä kun ei oikein tunnu helpottavan mikään.
Toinen asia on unohtaminen. Inhottavaa, kun iltaisin nukkumaan mennessä yrittää miettiä jotain mukavaa, esim. upeita reissuja mitä on tehnyt ympäri maailmaa. Ja aina niihin liittyy tuo yksi ihminen. Kivoja konsertteja, joissa on ollut hauskaa, taas se sama kummitus. Hyvää ruokaa tai leffoja, kappas kuka se siellä. En tiedä mitä ajattelisin jotta ex ei valuisi salakavalasti pilaamaan jokaista hetkeä. Kaikki kun tuppaa päättymään ajatukseen, "ehkä sekin oli vaan valetta ja teeskentelyä..".
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Harmaata..
Pankkihommat ei nyt kuulosta kovin lupaavalta. No ensiviikolla vielä toiseen pankkiin, täytyy kattoa josko sieltä saisi sumplittua jotain.. Mutta ei hyvältä näytä. Kohta joudun vuokra-asunnon etsintään. Ajatus vuokralla asumisesta ei sinänsä ole huono, mutta jotenkin kartan ajatusta että maksaisin saman summan tyhjään kun voisin samaan aikaan lyhentää lainaa ja siis hankkia pääomaa. No kuten tässä on todettu, aina ei saa kaikkea mitä haluaa.
Filthy mouth, no excuse.. laitoin aika inhottavan sähköpostin kun kysyin koska seuraavan kerran sopii mennä hakemaan kamoja.. kun vuorokauteen vastausta ei kuulunut laitoin uuden ja totesin että koita pelle nyt antaa niitä aikoja.. Ja sopiviahan oli vasta ensi maanantaille tai tiistaille.. Ja taasen on sellainen olo että minä pompin juuri niinkuin hän haluaa. Inhottavaa.
Luottamustehtävät pitävät tosiaan kiireisenä. Ja itseasiassa nyt on tosiaan sellanen tunne että mitään järkyttävää romahdusta ei tule tapahtumaan. Viha järkytyksen jälkeen on kasvanut sen verran suureksi..
Mutta tokikin tunteet velloo edelleen. Etenkin iltaisin..
Tämä sai itkun aikaiseksi..
Filthy mouth, no excuse.. laitoin aika inhottavan sähköpostin kun kysyin koska seuraavan kerran sopii mennä hakemaan kamoja.. kun vuorokauteen vastausta ei kuulunut laitoin uuden ja totesin että koita pelle nyt antaa niitä aikoja.. Ja sopiviahan oli vasta ensi maanantaille tai tiistaille.. Ja taasen on sellainen olo että minä pompin juuri niinkuin hän haluaa. Inhottavaa.
Luottamustehtävät pitävät tosiaan kiireisenä. Ja itseasiassa nyt on tosiaan sellanen tunne että mitään järkyttävää romahdusta ei tule tapahtumaan. Viha järkytyksen jälkeen on kasvanut sen verran suureksi..
Mutta tokikin tunteet velloo edelleen. Etenkin iltaisin..
Tämä sai itkun aikaiseksi..
maanantai 31. lokakuuta 2011
Olipas viikonloppu
Hurjasti kaikkea tapahtuma a ja tekemistä täynnä viikonloppu.. Perjantaina käytiin vähän paikallisessa parin kaverin kanssa, kaikki nyt sinkkuja, joten täytyi verestää muistoja viidentoista vuoden takaa.. tosin minä olen tällä hetkellä ainoa joka asuu äidin ja isin luona. Taas. :P Liikenteessä ei ole tullut oltua pitkiin pitkiin aikoihin, ja perjantainakin lähdettiin ihan vaan siksi että voi sanoa jossain käyneensä. Lähinnä ajatuksena hauskanpitoa kavereiden kesken. Mutta minkä käänteen saikaan tuo baariin meno. Paikkaan jossa ikäraja on 23, minulta kysyttiin paperit. :D Ja olen kuulemma hyvin säilynyt. Tuostapa riitti meikäläiselle riemua ihan koko illaksi, portsarillekin totesin, että et kuule tiedä miten hyvään saumaan tää kuule tuli... :D Ehkäpä minulla on vielä toivoa..
Lauantai pyörähti liikunnan parissa sekä kotosalla musiikkia kuunnellen. Väsynyt olo oli perjantai-illasta vaikka mitään sen kummempaa oloilua tai muutakaan ei ollut. Turnausväsymys siis vaikuttaa, ei mahda minkään.
Sunnuntai sitten olikin kiirus päivä. Vähän sivubisneksien selvittelyä, jotta saisi hieman lisätuloja. Nyt tässä parhaillaan väännän toiminimipapereita. Miksiköhän nuo ei muuten voi olla yksiselitteisen helppoja.. meinaa nimittäin mennä hermot.. Sen perään exän luokse tavaraa hakemaan, mitään asiaa minulla ei hänelle edelleenkään ollut. Ennen kuin soitin ovikelloa, iskin mp3 soittimen napit korviin ja namikat kaakkoon. Mukavasti meni kaksi tuntia huhkiessa ja tavaroita kasatessa ja autoon lastatessa.
Siitä sitten poikkesin ystävien luona, jossa humahtikin pari tuntia. Näitä asioita pyöritettiin, mutta onneksi myös paljon muutakin. Keskustelu muiden kuin exän kanssa kyllä helpottaa..
Illalla vielä maratonpuhelu kollegan kanssa työasioista ja järjestelyistä, enpä muista koska olisin 50 minuuttia viettänyt puhelimessa... Tuli käytyä läpi monta asiaa, toivottavasti kuviot tästä hieman selkiytyvät. Katselin hieman Vampyyripäiväkirjoja (on muuten ihan hyvännäköisiä ihmisiä... :P ) ja sitten valvoinkin koko yön miettien kaikkea tätä mitä pitää hoitaa.. auton vakuutukset, saanko lainaa, toiminimipapereiden täyttämiset, tavaroiden läpi käymiset, mitä kaikkea pitää heittää pois, koska sitä seuraavat kamat hakee etc... no tänään ei taida olla ongelmaa nukkumaan menemisen kanssa....
Lauantai pyörähti liikunnan parissa sekä kotosalla musiikkia kuunnellen. Väsynyt olo oli perjantai-illasta vaikka mitään sen kummempaa oloilua tai muutakaan ei ollut. Turnausväsymys siis vaikuttaa, ei mahda minkään.
Sunnuntai sitten olikin kiirus päivä. Vähän sivubisneksien selvittelyä, jotta saisi hieman lisätuloja. Nyt tässä parhaillaan väännän toiminimipapereita. Miksiköhän nuo ei muuten voi olla yksiselitteisen helppoja.. meinaa nimittäin mennä hermot.. Sen perään exän luokse tavaraa hakemaan, mitään asiaa minulla ei hänelle edelleenkään ollut. Ennen kuin soitin ovikelloa, iskin mp3 soittimen napit korviin ja namikat kaakkoon. Mukavasti meni kaksi tuntia huhkiessa ja tavaroita kasatessa ja autoon lastatessa.
Siitä sitten poikkesin ystävien luona, jossa humahtikin pari tuntia. Näitä asioita pyöritettiin, mutta onneksi myös paljon muutakin. Keskustelu muiden kuin exän kanssa kyllä helpottaa..
Illalla vielä maratonpuhelu kollegan kanssa työasioista ja järjestelyistä, enpä muista koska olisin 50 minuuttia viettänyt puhelimessa... Tuli käytyä läpi monta asiaa, toivottavasti kuviot tästä hieman selkiytyvät. Katselin hieman Vampyyripäiväkirjoja (on muuten ihan hyvännäköisiä ihmisiä... :P ) ja sitten valvoinkin koko yön miettien kaikkea tätä mitä pitää hoitaa.. auton vakuutukset, saanko lainaa, toiminimipapereiden täyttämiset, tavaroiden läpi käymiset, mitä kaikkea pitää heittää pois, koska sitä seuraavat kamat hakee etc... no tänään ei taida olla ongelmaa nukkumaan menemisen kanssa....
perjantai 28. lokakuuta 2011
Turnausväsymystä havaittavissa
Perjantai-iltapäivä. Ja olen järjettömän väsynyt. Nukuttua olen saanut ihan kohtuullisesti. Ruokakin maittaa jonkin verran ja painon putoaminen on nyt pysähtynyt. Kolmessa viikossa paino on tippunut noin viisi ja puoli kiloa, joista surin osa ensimmäisen puolentoista viikon aikana. Luulen että tämä on vaikuttanut hemoglobiiniin ja siinä yksi syy väsymykselle.
Toinen väsymyksen aiheuttaja lienee stressi jota alitajuisesti on paljon enemmän kuin mitä tietoisesti sitä mietin. Suurinta huolta yllättäen aiheuttavat juuri rahahuolet ja siihen liittyvä asuminen. Varauspaperit on allekirjoitettu uudesta kodista. Varausmaksun pistän maksuun maanantaina. Periaatteessa pankista ilmeisesti saisin tarvitsemani lainasumman jopa näillä minimaalisilla yrittäjän tuloilla, mutta puuttumaan jää takaus noin 20 000 eurolta. Katsotaan mitä pankissa pähkäilevät. Askel eteenpäin, kaksi taaksepäin, sivulle väistö jotta uusi paskalasti ei kolahda niskaan.. Niin sitä tällä hetkellä mennään eteenpäin.
Miehet eivät yllättäen ole mielessä laisinkaan. Päiväunet keskittyvät uuden kodin unelmoimiseen. MUTTA huomaan surullisena miettineeni muutaman kerran, että voi kun joku sanoisi että "sä olet upea nainen" tai että "sitten kun oot valmis, lähtisitkö vaikka käymään kahvilla.." Ei niinkään sillä että haluaisin miehen, vaan että sillä, että joku voisi sen verran minua arvostaa. Kuten aiemmin kerroin, itsetuntoni ei ole ehkä sitä parasta mahdollista laatua. Olen ollut koulukiusattu (no kukapa meistä ei olisi..) ja jo ala-asteelta olen oppinut kasvattamaan aika kovan panssarikuoren -mistä huomaan nytkin olevan hyötyä. Koskaan en ole jäänyt varsinaisesti pyörimään surkeuteen, vaan maalaisjärjellä olen taistellut itseni pinnalle. Monta kertaa. Tähänpä liittyy myös tuo miesasia, sillä en ole koskaan ollut kenenkään muun kanssa kuin exäni. Jep. Luit juuri oikein. Lähes kolmekymppinen nainen jolla on ollut yksi kumppani. Mikä vitsi. Miesten kanssa olen aina tullut kyllä hyvin juttuun, olen välillä aikamoinen herjanheittäjä ja useissa porukoissa "yksi jätkistä". Mutta sisältä, niin... Ajatella, että se ainokainen ihminen jonka antaa sisältä koskettaa tekee näin.. Hah! Viikkoon en ole itkenyt ja juuri tuli nenäliinalle käyttöä.. paskat...
Näinpä toivotan teille kaikille ihanaa viikonloppua! Kertokaa rakkaillenne, että rakastatte heitä. Ja sanokaa myös ystävillenne, että he ovat tärkeitä vaikka aina sitä ei osoittaisikaan. Sitä ei ikinä tiedä koska heitä tarvitsee..
Toinen väsymyksen aiheuttaja lienee stressi jota alitajuisesti on paljon enemmän kuin mitä tietoisesti sitä mietin. Suurinta huolta yllättäen aiheuttavat juuri rahahuolet ja siihen liittyvä asuminen. Varauspaperit on allekirjoitettu uudesta kodista. Varausmaksun pistän maksuun maanantaina. Periaatteessa pankista ilmeisesti saisin tarvitsemani lainasumman jopa näillä minimaalisilla yrittäjän tuloilla, mutta puuttumaan jää takaus noin 20 000 eurolta. Katsotaan mitä pankissa pähkäilevät. Askel eteenpäin, kaksi taaksepäin, sivulle väistö jotta uusi paskalasti ei kolahda niskaan.. Niin sitä tällä hetkellä mennään eteenpäin.
Miehet eivät yllättäen ole mielessä laisinkaan. Päiväunet keskittyvät uuden kodin unelmoimiseen. MUTTA huomaan surullisena miettineeni muutaman kerran, että voi kun joku sanoisi että "sä olet upea nainen" tai että "sitten kun oot valmis, lähtisitkö vaikka käymään kahvilla.." Ei niinkään sillä että haluaisin miehen, vaan että sillä, että joku voisi sen verran minua arvostaa. Kuten aiemmin kerroin, itsetuntoni ei ole ehkä sitä parasta mahdollista laatua. Olen ollut koulukiusattu (no kukapa meistä ei olisi..) ja jo ala-asteelta olen oppinut kasvattamaan aika kovan panssarikuoren -mistä huomaan nytkin olevan hyötyä. Koskaan en ole jäänyt varsinaisesti pyörimään surkeuteen, vaan maalaisjärjellä olen taistellut itseni pinnalle. Monta kertaa. Tähänpä liittyy myös tuo miesasia, sillä en ole koskaan ollut kenenkään muun kanssa kuin exäni. Jep. Luit juuri oikein. Lähes kolmekymppinen nainen jolla on ollut yksi kumppani. Mikä vitsi. Miesten kanssa olen aina tullut kyllä hyvin juttuun, olen välillä aikamoinen herjanheittäjä ja useissa porukoissa "yksi jätkistä". Mutta sisältä, niin... Ajatella, että se ainokainen ihminen jonka antaa sisältä koskettaa tekee näin.. Hah! Viikkoon en ole itkenyt ja juuri tuli nenäliinalle käyttöä.. paskat...
Näinpä toivotan teille kaikille ihanaa viikonloppua! Kertokaa rakkaillenne, että rakastatte heitä. Ja sanokaa myös ystävillenne, että he ovat tärkeitä vaikka aina sitä ei osoittaisikaan. Sitä ei ikinä tiedä koska heitä tarvitsee..
maanantai 24. lokakuuta 2011
Olen ehkä kuitenkin tunteeton paska
Viime perjantaina käytiin pankissa. En katsonut miestä laisinkaan. En tervehtinyt. Hoidettiin pakolliset asiat pankkihenkilön kanssa, missä menikin yllättävän pitkään. Avaimet nakkasin pöydälle pankkihenkilön hakiessa kopioita. En siis ollut tyly pankkihenkilölle, hän oli mukava ja hoiti asiat erittäin ammattitaitoisesti.
En ole enää itkenyt ja murehtinut tapahtunutta. Ruoka alkaa maistua ja elämä palautuu uomiinsa pikkuhiljaa. Suuri kiitos tästä kuuluu ystäville ja vanhemmille. Olen miettinyt itsekseni mistä tämä oma tunnetilani kertoo.. En ole pitänyt yhteyttä häneen, ei tee edes tiukkaa olla laittamatta viestiä. Sähköpostilla toki olemme "keskustelleet" muun omaisuuden jaosta. Joskin siinäkin olen noudattanut hyvin kylmää ja harvasanaista linjaa. En tosiaan tiedä mitä pitäisi ajatella omista tuntemuksista.
Tuleva viikko on täynnä kiireitä. Pitää etsiä kadoksissa olevia papereita, (oi miksi, miksi, miksi en ole sitä järjestelmällistä tyyppiä..) käydä vähän hoidattamassa itseä ystävällä joka opiskelee, hoitaa luottamustehtäviä ja niin edelleen. Loppuviikosta varaan asunnon uudistuotannosta joka valmistuu vuoden päästä. Uusi ihana yksiö. Sikäli mikäli pankki tulevana perjantaina katsoo tilannettani suopeasti.. pitäkäähän peukkuja...
En ole enää itkenyt ja murehtinut tapahtunutta. Ruoka alkaa maistua ja elämä palautuu uomiinsa pikkuhiljaa. Suuri kiitos tästä kuuluu ystäville ja vanhemmille. Olen miettinyt itsekseni mistä tämä oma tunnetilani kertoo.. En ole pitänyt yhteyttä häneen, ei tee edes tiukkaa olla laittamatta viestiä. Sähköpostilla toki olemme "keskustelleet" muun omaisuuden jaosta. Joskin siinäkin olen noudattanut hyvin kylmää ja harvasanaista linjaa. En tosiaan tiedä mitä pitäisi ajatella omista tuntemuksista.
Tuleva viikko on täynnä kiireitä. Pitää etsiä kadoksissa olevia papereita, (oi miksi, miksi, miksi en ole sitä järjestelmällistä tyyppiä..) käydä vähän hoidattamassa itseä ystävällä joka opiskelee, hoitaa luottamustehtäviä ja niin edelleen. Loppuviikosta varaan asunnon uudistuotannosta joka valmistuu vuoden päästä. Uusi ihana yksiö. Sikäli mikäli pankki tulevana perjantaina katsoo tilannettani suopeasti.. pitäkäähän peukkuja...
torstai 20. lokakuuta 2011
Vuoristorataa osa 2
Rytkyttää puolelta toiselle, vatsasta ottaa, tekee mieli kiljua ja karjua vatsanpohjasta asti.
Tylyllä linjalla olen jatkanut exää kohtaan, eipä sitä sanottavaa tosiaan ole. Sähköpostin välityksellä taistellaan nyt jaettavasta omaisuudesta.. tai ei tuo nyt ehkä ihan taistelua ole.. mutta kuitenkin.
Se mikä vuoristorataa aiheuttaa, on asuntoasiat. Niinkuin aiemmin kerroin majailen nyt vanhempien nurkissa. Tosin vanhemmat ovat myymässä nykyistä asuntoa ja odottelevat rakennuspäätöstä uudesta pienemmästä rivitalosta. Samasta minäkin alustavasti päätin varata itselleni yksiön. Siihen pääsee kiinni hieman pienemmällä rahalla. Vuosi tosin on pitkä aika odotella valmistumista, mutta eiköhän se siitä. Kun nyt saa vähän elämää järjestykseen. Ja toivon että pankki on suopea minua kohtaan. Eilen iltapäivällä välittäjä soitti että varataan se yksiö mulle. Ja illalla soitti uudestaan että joku muu onkin sen varannut, mutta ei ole vielä varausrahaa maksanut. Mä saisin exältä rahat huomenna, joten pientä jännitystä tuolla vatsanpohjalla nyt kyllä pyörii.. ei mahda minkään. Vähän menee minun mielestäni perse edellä puuhun muutenkin nämä touhut kun en ole pankissa päässyt vielä käymään, mutta äitihän se siellä soppaa hämmentää.. Antaa kattoa miten käy. Aina olen itse tosin ollut hieman hannaavaa tyyppiä, pitää tarkoin miettiä kaikki vaihtoehdot ja sittenkin vielä tarkistaa että mikä on kannattavaa.. eli tällaiset pikapäätökset tosiaan ahdistavat minua..
Lainaan viestiä jonka eräs kaksilahkeista puolta oleva ystäväni minulle laittoi..
"Y-nainen on lujaa tekoa..
Tylyllä linjalla olen jatkanut exää kohtaan, eipä sitä sanottavaa tosiaan ole. Sähköpostin välityksellä taistellaan nyt jaettavasta omaisuudesta.. tai ei tuo nyt ehkä ihan taistelua ole.. mutta kuitenkin.
Se mikä vuoristorataa aiheuttaa, on asuntoasiat. Niinkuin aiemmin kerroin majailen nyt vanhempien nurkissa. Tosin vanhemmat ovat myymässä nykyistä asuntoa ja odottelevat rakennuspäätöstä uudesta pienemmästä rivitalosta. Samasta minäkin alustavasti päätin varata itselleni yksiön. Siihen pääsee kiinni hieman pienemmällä rahalla. Vuosi tosin on pitkä aika odotella valmistumista, mutta eiköhän se siitä. Kun nyt saa vähän elämää järjestykseen. Ja toivon että pankki on suopea minua kohtaan. Eilen iltapäivällä välittäjä soitti että varataan se yksiö mulle. Ja illalla soitti uudestaan että joku muu onkin sen varannut, mutta ei ole vielä varausrahaa maksanut. Mä saisin exältä rahat huomenna, joten pientä jännitystä tuolla vatsanpohjalla nyt kyllä pyörii.. ei mahda minkään. Vähän menee minun mielestäni perse edellä puuhun muutenkin nämä touhut kun en ole pankissa päässyt vielä käymään, mutta äitihän se siellä soppaa hämmentää.. Antaa kattoa miten käy. Aina olen itse tosin ollut hieman hannaavaa tyyppiä, pitää tarkoin miettiä kaikki vaihtoehdot ja sittenkin vielä tarkistaa että mikä on kannattavaa.. eli tällaiset pikapäätökset tosiaan ahdistavat minua..
Lainaan viestiä jonka eräs kaksilahkeista puolta oleva ystäväni minulle laittoi..
"Y-nainen on lujaa tekoa..
kyllä siihen naarmu jää, mutta siltaan sitä ei saa.."
Tahdon uskoa tähän ja olla niin vahva että selviydyn elämän asettamista kampitussuorista..
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Surun tilalle vaihtuu angstit..
Kävin eilen hakemassa taas tavaroita. Kylpyhuoneeseen on ilmestynyt ylimääräiset shampoot ja hoitoaineet sekä pyyhe.. eipä kauaa kulunut kun vielä minun kotinani olevaan on uusi tuotu.. Tämä nostaa lähinnä vihantunteita.. Ei minkäänlaista rotia miehellä tässä touhussa. Haluan katkaista siteet niin pian kuin mahdollista.
Surun tilalle on tosiaan hiipineet angstit. Vaikka en olekaan terästä, huomaan tahtovani tässä asiassa eteenpäin. Äkkiä. Se, onko se hyvä, en tiedä. Nyt on juuri vain sellainen olo, että tuskin tulen häntä kaipaamaan jahka saan oman kompassini näyttämään oikeaan suuntaan. Viha tuon kaksilahkeisen käyttäytymistapaa kohtaa vain nousee ja vahvistaa minun tuntojani siitä että minua on pidemmän aikaa kusetettu. No niin nyt on ilmeisesti tapahtunut. En enää mahda sille asialle mitään. Mutta siinä suhteessa olen kylmä ihminen, että tämä oli sitten meidän osalta totaalisesti tässä. Kun saan viimeisetkin tavarat ja rahat pois, hän poistuu minun elämässäni selän taakse jätettyihin asioihin.
Don't leave something GOOD to find something better. Cause once you realize you had the BEST, the best found something BETTER..
Surun tilalle on tosiaan hiipineet angstit. Vaikka en olekaan terästä, huomaan tahtovani tässä asiassa eteenpäin. Äkkiä. Se, onko se hyvä, en tiedä. Nyt on juuri vain sellainen olo, että tuskin tulen häntä kaipaamaan jahka saan oman kompassini näyttämään oikeaan suuntaan. Viha tuon kaksilahkeisen käyttäytymistapaa kohtaa vain nousee ja vahvistaa minun tuntojani siitä että minua on pidemmän aikaa kusetettu. No niin nyt on ilmeisesti tapahtunut. En enää mahda sille asialle mitään. Mutta siinä suhteessa olen kylmä ihminen, että tämä oli sitten meidän osalta totaalisesti tässä. Kun saan viimeisetkin tavarat ja rahat pois, hän poistuu minun elämässäni selän taakse jätettyihin asioihin.
Don't leave something GOOD to find something better. Cause once you realize you had the BEST, the best found something BETTER..
maanantai 17. lokakuuta 2011
En olekaan terästä
Viikko on nyt takana. Tuntuu ikuisuudelta. Luulin olevani terästä, mutta huomaan taipuneeni kaksinkerroin. Enkä uskokaan että koskaan oikenen kokonaan. Sen verta kova kolaus tämä on ollut.
Sunnuntaina äiti ilmoitti että mun on pidettävä aikalisää vuodenvaihteeseen asti. Olen epätoivoisesti yrittänyt kuluneen viikon aikana saada elämäni järjestettyä. Käynyt etuovessa etsimässä asuntoa, molin sivuilla työpaikkaa (koska todennäköisesti joudun pistämään yritykseni pakettiin, sillä en saa lainaa yksin näillä tuloilla..), miettinyt mitä voisin tehdä jotta saan elämäni taas raiteilleen. Mitä kaikkea pitää hankkia ja minne pitää olla yhteyksissä. Nyt vuodenvaihteeseen asti katselen miltä elämä näyttää. Yritän kerätä pääomaa asuntoa varten ja tarvittaessa etsin uuden työpaikan tai koulutuksen jotta asiat järjestyy.
Ex laittoi sähköpostilla kauppakirjaluonnosta. Mielestäni kohtuullisen pesämunan saan matkaani vaikkei se tätä ikinä tule korvaamaan. Tavaroita ei sen enempää ole vielä jaettu, auton saan kuulemma pitää. Muuta, joka on yhteistä en oikeastaan haluakaan. Haluan muistoja mahdollisimman vähäsen. Jos vaan voisin palata ajassa 11 vuotta taaksepäin kertomaan itselleni että älä ikiniä luota sydäntäsi kellekään tekisin sen hetkeäkään epäröimättä.
Sunnuntaina äiti ilmoitti että mun on pidettävä aikalisää vuodenvaihteeseen asti. Olen epätoivoisesti yrittänyt kuluneen viikon aikana saada elämäni järjestettyä. Käynyt etuovessa etsimässä asuntoa, molin sivuilla työpaikkaa (koska todennäköisesti joudun pistämään yritykseni pakettiin, sillä en saa lainaa yksin näillä tuloilla..), miettinyt mitä voisin tehdä jotta saan elämäni taas raiteilleen. Mitä kaikkea pitää hankkia ja minne pitää olla yhteyksissä. Nyt vuodenvaihteeseen asti katselen miltä elämä näyttää. Yritän kerätä pääomaa asuntoa varten ja tarvittaessa etsin uuden työpaikan tai koulutuksen jotta asiat järjestyy.
Ex laittoi sähköpostilla kauppakirjaluonnosta. Mielestäni kohtuullisen pesämunan saan matkaani vaikkei se tätä ikinä tule korvaamaan. Tavaroita ei sen enempää ole vielä jaettu, auton saan kuulemma pitää. Muuta, joka on yhteistä en oikeastaan haluakaan. Haluan muistoja mahdollisimman vähäsen. Jos vaan voisin palata ajassa 11 vuotta taaksepäin kertomaan itselleni että älä ikiniä luota sydäntäsi kellekään tekisin sen hetkeäkään epäröimättä.
torstai 13. lokakuuta 2011
Onni on ystävät..
Eilen raapustin nimen tuohon paperiin. "pyydämme että meidät T U O M I T A A N avioeroon".. halusin allekirjoittaa paperin jotta menee nopeammin eikä tarvita erillistä tiedoksiantoa. Kyllä minä tämän jo tiedän. Toisaalta tuntuu inhottavalta saada tuomio jostain mitä ei ole itse tehnyt tai halunnut. Syyttömänä tuomittu siis. Nyt tuo kirjekuori odottaa laukussani että tipautan sen postiin.
En ole hetkeäkään salannut tätä tapahtumaa keltäkään. Naamakirja on osoittautunut myös erinomaiseksi purkukohteeksi. Sinne olen kirjoittanut vain että olemme eroamassa. Eron syitä tai mitään muutakaan sinne en retostele. Ne jotka haluavat tietää tai minusta asia heitä koskettaa voivat kysyä minulta suoraan. Osa varmasti uteliaisuudesta, osa ihan oikealla tarkoituksella.
Mutta tässä olen kyllä huomannut että ystävät kantavat. Moni on soittanut ja sanonut että soita. Ihan milloin vaan. Vaikka keskellä yötä. Moni on vaan kysynyt "kuinka voit". Ja muutamat yrittävät pakottaa syömään jonnekin, joka tässä hetkessä on aivan tuhoon tuomittua ja hyvän ruoan tuhlausta. Paino jatkaa laskuaan, tässä vaiheessa tiputusta on viitisen kiloa. Onneksi minussa on mistä lähteä..
Mutta ehkä pian. Puhuminen tuntuu helpottavan.
Huomaan monen olevan vihaisia puolestani. Itse en ole siihen vielä pystynyt, olen enemmänkin surullinen näistä tapahtumista. Haluaisin tuntea vihaa, mutta tällä hetkellä se kääntyy vain siihen, että mietin miten tyhmä olenkaan ollut kun olen itseni tällaiseen tilanteeseen saattanut. Katkeran naisen ajatuksia; älä ikinä enää luota kehenkään, älä koskaan välitä kenestäkään näin paljoa...
En ole hetkeäkään salannut tätä tapahtumaa keltäkään. Naamakirja on osoittautunut myös erinomaiseksi purkukohteeksi. Sinne olen kirjoittanut vain että olemme eroamassa. Eron syitä tai mitään muutakaan sinne en retostele. Ne jotka haluavat tietää tai minusta asia heitä koskettaa voivat kysyä minulta suoraan. Osa varmasti uteliaisuudesta, osa ihan oikealla tarkoituksella.
Mutta tässä olen kyllä huomannut että ystävät kantavat. Moni on soittanut ja sanonut että soita. Ihan milloin vaan. Vaikka keskellä yötä. Moni on vaan kysynyt "kuinka voit". Ja muutamat yrittävät pakottaa syömään jonnekin, joka tässä hetkessä on aivan tuhoon tuomittua ja hyvän ruoan tuhlausta. Paino jatkaa laskuaan, tässä vaiheessa tiputusta on viitisen kiloa. Onneksi minussa on mistä lähteä..
Mutta ehkä pian. Puhuminen tuntuu helpottavan.
Huomaan monen olevan vihaisia puolestani. Itse en ole siihen vielä pystynyt, olen enemmänkin surullinen näistä tapahtumista. Haluaisin tuntea vihaa, mutta tällä hetkellä se kääntyy vain siihen, että mietin miten tyhmä olenkaan ollut kun olen itseni tällaiseen tilanteeseen saattanut. Katkeran naisen ajatuksia; älä ikinä enää luota kehenkään, älä koskaan välitä kenestäkään näin paljoa...
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Elämä menee uusiksi
Sunnuntaiaamuna hän sen minulle ilmoitti. Edellisenä iltapäivänä oltiin vielä puhuttu että yritetään. Yöllä oli tavannut uutta rakastaan ja aamulla ilmoitti kaiken olevan loppu. Hän ei halua asiaa selvittää, hän ei halua terapiaa. Hän halua eron. Yksiselitteistä. En kuulemma arvostanut häntä riittävästi. Sen takia on kesästä asti vehdannut selkäni takana.
Minä keräsin osan vaatteistani ja koiran tavarat. Soitin äidille saanko majoittua sinne joksikin aikaa. Tokihan se käy. Onneksi on vanhemmat jotka ottavat vielä vähän isompiakin lapsia siipiensä suojaan. Lähtiessäni hän vain totesi; "ai sä otat koirankin..". Sinne jäi sohvalle itkemään. Mitäpä hän koiralla kun uusi rakas on kuitenkin toisella paikkakunnalla missä ovat töissä.
Maanantaina soitin terveyskeskukseen ajan ja sainkin sen iltapäivälle. Halusin nukahtamislääkkeet, koska ensimmäinen yö meni valvoessa. En halua sairaslomaa, koska työ pakottaa ajatukset muualle. Mutta en voi olla töissä jollen ole nukkunut. Yhtään nappia en vielä ole ottanut, jotenkin on saanut nukuttua ilmankin. Yöllä saatan olla valveilla puolitoista, kaksikin tuntia kun uni on selvittänyt päätä sen verran että järki juoksee. Unen ikävä haittavaikutus.
Eilen kävin miehen töissä ollessa pakkaamassa lisää omia tavaroitani ja vein ne vanhemmilleni. Hänelle en ilmoittanut mitään. Eikä hänkään ole viestittänyt muuta kuin että eropaperit saan allekirjoitettavaksi tänään. Ja pankkiin viikon päästä perjantaina jotta saadaan asuntoasiakin järjestettyä. Toimitaan nyt rytinällä, mutta en halua jäädä siltä osin tuleen makaamaan.
Kun saan tämän paskan pois alta joudun miettimään mitä seuraavaksi teen. Työkuviot on järjestettävä uusiksi. On otettava uusia riskejä vaikka se ei juuri nyt houkuta.
Minä keräsin osan vaatteistani ja koiran tavarat. Soitin äidille saanko majoittua sinne joksikin aikaa. Tokihan se käy. Onneksi on vanhemmat jotka ottavat vielä vähän isompiakin lapsia siipiensä suojaan. Lähtiessäni hän vain totesi; "ai sä otat koirankin..". Sinne jäi sohvalle itkemään. Mitäpä hän koiralla kun uusi rakas on kuitenkin toisella paikkakunnalla missä ovat töissä.
Maanantaina soitin terveyskeskukseen ajan ja sainkin sen iltapäivälle. Halusin nukahtamislääkkeet, koska ensimmäinen yö meni valvoessa. En halua sairaslomaa, koska työ pakottaa ajatukset muualle. Mutta en voi olla töissä jollen ole nukkunut. Yhtään nappia en vielä ole ottanut, jotenkin on saanut nukuttua ilmankin. Yöllä saatan olla valveilla puolitoista, kaksikin tuntia kun uni on selvittänyt päätä sen verran että järki juoksee. Unen ikävä haittavaikutus.
Eilen kävin miehen töissä ollessa pakkaamassa lisää omia tavaroitani ja vein ne vanhemmilleni. Hänelle en ilmoittanut mitään. Eikä hänkään ole viestittänyt muuta kuin että eropaperit saan allekirjoitettavaksi tänään. Ja pankkiin viikon päästä perjantaina jotta saadaan asuntoasiakin järjestettyä. Toimitaan nyt rytinällä, mutta en halua jäädä siltä osin tuleen makaamaan.
Kun saan tämän paskan pois alta joudun miettimään mitä seuraavaksi teen. Työkuviot on järjestettävä uusiksi. On otettava uusia riskejä vaikka se ei juuri nyt houkuta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)