tiistai 15. marraskuuta 2011

cv:tä ja työpaikkailmoituksia

Vaikeaa on löytää oheistyötä oman työn rinnalle. No nyt kuitenkin tässä näpyttelen ja kirjoittelen cv:tä, katsotaan joskos onnistaisi. Toivottavasti. Jotenkin on pakko päästä tästä nyt ylös. Potkia itseänsä perseelle, eihän nämä voivottelemalla parane. Asioille täytyy tehdä jotain. Itkun kera etsin epätoivoisesti tuolta laatikkomerestä vanhoja työtodistuksia jotta voin täydentää cv:tä. Hitsi, ei tuollaistakaan ole tarvinnut tehdä kuin joskus opiskeluaikoina. No jospas sitä nyt jotain kuitenkin löytyisi.

Haluaisin jotain fyysistä, ns. aivot narikkaan -hommaa. Eli työnkuva olisi selkeä, ilman turhia ylimääräisiä sosiaalisia kontakteja. Niitä kuitenkin kertyy sitten normaalin työpäivän aikana.  Toivottavasti onnistaa. Ihan hirmusummia en tarvitsisi kuukaudelle lisää jotta tuo lainajuttu nyt onnistuisi. On periaatteessa niin pienestä kiinni että oikein ärsyttää!! Minä tahdon näyttää että minä selviän tästä. Nyt kun taas paha olo on itketty ulos, jaksan asennoitua tähän hieman paremmin. Ehkä. Ennen seuraavaa paskalastia joka iskee jostain takavasemmalta ja hautaa minut alleen ilman sen kummempaa ennakkovaroitusta.

2 kommenttia:

  1. Huh, CV:n teko ja sen lähettely + hakemusten lukuisiin eri paikkoihin on pitkällä aikavälillä aika uuvuttavaa...Itse sitä nyt puoli vuotta tehneenä päätin pitää nyt pienen tauon ihan tietoisesti, en jatkuvasti selaile työpaikkoja ja lähettele hakemuksia. Toki sitten taas tilanne toinen, jos on pakko alkaa toimimaan "hysteerisemmin". Olet kyllä aika reipas, kun etsit töitä vielä päivätyösi LISÄKSi tehtäväksi! Mä yritin aikoinaan yhdistää koulua ja töitä, huonolla menestyksellä, ei sopinut mulle. Oiskohan sun mahdollista saada lisähommia vuokratyöfirmoista? Sellaisia hommia, johon kutsutaan tarvittaessa ja voit sitten päättää otatko vuoron "vastaan".

    VastaaPoista
  2. No kyllä toikin tavallaan on kai jokin vuokratyöfirma.. mutta noin 20h/vko duunia ei oikein meinaa vaan löytyä. Mutta koska mä olen päättänyt saada asiat sujumaan haluamallani tavalla, on mun tehtävä myös töitä sen eteen. Homman voi kuitenkin keskeyttää jos siltä vaikuttaa, mutta ainakaan ei tarvitse miettiä entäs jos...

    Raskastahan tuo tulee vääjäämättä olemaan, sitä en kiellä.

    VastaaPoista