tiistai 8. heinäkuuta 2014

"Mistä sä tiedät miten sun elämä muuttuu?"

Oltiin tulossa synttäreiltä. Ajeltiin pitkin mutkaista maalaistietä kesäpäivän iltana. Aurinko hamuili mailleen yhdentoista jälkeen ja kerrankin itsellä oli aikaa katsella maisemia kun en itse istunut ratin takana. Juteltiin ihmisistä. Ihmisten tavotteista elämssä. Kuinka toiset ovat kenties pintaliitoa kalliiden kenkien ja huoliteltujen ulkomuotojen myötä. Toiset täyttävät suomalaisen tavoitteen omaamalla juuri rakennetun omakotitalon, farmariauton ja kolme lasta.

Pohdin ääneen siinä sitten asiaa jota olen miettinyt. Oikeastaan kesäkollin tapaamisen jälkeen pari vuotta. Mihin minä olen menossa ja mitä tekemässä. Entäpä tulevaisuudessa. Miksi kerään omaisuutta ja maksan lainaa pois. Mitä minä siitä lopulta hyödyn. Tällä hetkellä kodissa on vähän alle 30k omaa ja olen monesti miettinyt mitä tuolla summalla voisin tehdä. Minne reissata jne. Miksi kerään omaisuutta josta ei ole lopulta mitään iloa. FB:lle sanoin ymmärtäväni hänen osansa varsin hyvin, hänellä on kuitenkin lapsi jolle jättää talo tai omaisuus kun se aika tulee.

"Mistä sä tiedät miten sun elämä vielä muuttuu?" Yksinkertainen kysymys mieheltä joka inhoaa vauvanitkua, tottelemattomia lapsia ja kiukuttelevia teinejä. "Nii no. Enkai mä tiedäkään." Totesin ja jatkoin hiljaa maisemien katselua.

Kyteekö tuon miehen mielessä sittenkin jotain. Omista jaloista toinen on jo luovuttanut perheellisyyden suhteen, oma mittari kun paukuttelee 32:sta ja miehelläkin neljääkymmentä. Ennenkuin talo on rakennettu, reissut reissattu ja elämää mutusteltu taitaa mittariin paukkua sellaiset luvut että jälkikasvun hankinta on ohimennyttä aikaa. Sitäpaitisi ei yrittäjällä ole aikaa, rahaa tai mahdollisuutta lasten hankintaan..

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Epävarmaa elämää.

Aika kuluu ja elämä menee eteenpäin. FB pyörii edelleen kuvioissa. Minulla on oma osoitteeni vaikka omassa sängyssä en ole juuri nukkunut.

Elämä tuntuu koko ajan hankalammalta kun sitä pyörittää pienessä mielessään. Tätäkö minä olen halunnut? Varpaillaan elämistä. Epävarmuutta. Oma paikka ei edelleenkään ole selvillä. Enkä tiedä selviääkö se. Vanhempi sisareni elää aikalailla samanlaista elämää miehensä kanssa. Kummallakin on omat osoitteensa. Vaikka ovat olleet jo vuosia yhdessä.

Mitään suunnitelmia ei ole. Ei sellaisista ole puhuttu. Ei yhteisestä elämästä, ei perheestä. Ei samasta osoitteesta. Toisaalta ne kysymykset kaivelevat. Toisaalta en halua edes kysyä. Niin kauan kuin minulla on takaportti auki, pääsen pakenemaan. Olen kysynyt itseltäni useasti miksi pitäisi paeta. Ja yhtä useasti olen itselleni vastannut että kipu on ollut liian kovaa. Toisaalta siitä on kyllä selvinnyt.. Ottamalla nuo asiat puheeksi sitä asettaa kai itsensä alttiiksi sille että voi sattua.

Miksi nämä asiat nyt pohdituttavat? Luonnollisesti, ympäriltä tursuaa kihloja ja vauvauutisia. Kenties tämä on jokin tarve kuulu siihen samaan laatikkoon kaikkien muiden yksilöiden kanssa..