Eilen raapustin nimen tuohon paperiin. "pyydämme että meidät T U O M I T A A N avioeroon".. halusin allekirjoittaa paperin jotta menee nopeammin eikä tarvita erillistä tiedoksiantoa. Kyllä minä tämän jo tiedän. Toisaalta tuntuu inhottavalta saada tuomio jostain mitä ei ole itse tehnyt tai halunnut. Syyttömänä tuomittu siis. Nyt tuo kirjekuori odottaa laukussani että tipautan sen postiin.
En ole hetkeäkään salannut tätä tapahtumaa keltäkään. Naamakirja on osoittautunut myös erinomaiseksi purkukohteeksi. Sinne olen kirjoittanut vain että olemme eroamassa. Eron syitä tai mitään muutakaan sinne en retostele. Ne jotka haluavat tietää tai minusta asia heitä koskettaa voivat kysyä minulta suoraan. Osa varmasti uteliaisuudesta, osa ihan oikealla tarkoituksella.
Mutta tässä olen kyllä huomannut että ystävät kantavat. Moni on soittanut ja sanonut että soita. Ihan milloin vaan. Vaikka keskellä yötä. Moni on vaan kysynyt "kuinka voit". Ja muutamat yrittävät pakottaa syömään jonnekin, joka tässä hetkessä on aivan tuhoon tuomittua ja hyvän ruoan tuhlausta. Paino jatkaa laskuaan, tässä vaiheessa tiputusta on viitisen kiloa. Onneksi minussa on mistä lähteä..
Mutta ehkä pian. Puhuminen tuntuu helpottavan.
Huomaan monen olevan vihaisia puolestani. Itse en ole siihen vielä pystynyt, olen enemmänkin surullinen näistä tapahtumista. Haluaisin tuntea vihaa, mutta tällä hetkellä se kääntyy vain siihen, että mietin miten tyhmä olenkaan ollut kun olen itseni tällaiseen tilanteeseen saattanut. Katkeran naisen ajatuksia; älä ikinä enää luota kehenkään, älä koskaan välitä kenestäkään näin paljoa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti