Kun elää pilvilinnassa niin sitä luonnollisesti tulee alas tällaisessa tilanteessa. Rytinällä.
Olen pysähtynyt miettimään muutaman kerran tätä koko juttua. Olen miettinyt sitä, olenko ollut 11 vuotta itsekeskeinen, tyhmä ämmä. Olinko syöttänyt tuolle exälle mukamas kaikki ne asiat joista kuvittelin meidän olevan yhtä mieltä. Siis kuvittelinko minä ihan kaiken ja nyt sitten maksan korkoja siitä. Luulin tuon olleen unelmamies, luulin väärin.
Meillä käsittääkseni oli aikalailla samankaltaiset ajatusmaailmat perheen yms. suhteen. Kumpikin oli sitä mieltä, että lapset hoidettaisiin kotona niin pitkään kuin mahdollista. Olimme kumpikin saaneet viettää lapsuuden kotona ilman päiväkotia. Ja pidimme tuota rikkautena. Kummallakin on sisaruksia, joten myös sen suhteen perhekeskeisyys korostui. Asumisen suhteen olimme myös samoilla linjoilla, löysimmehän vuosi sitten kodin johon suunnittelimme perheen perustamista. Pidimme samantyyppisistä asioista, toki poikkeuksiakin tietysti löytyi. Oli yhteisiä harrastuksia, mutta myös omia. Mutta lähinnä suuret linjat tuntuivat olevan molemmilla samanlaiset. Ja minun oli hyvä olla. Taisin keskittyä liiaksi itseeni...
Oliko hän todella unelmamies vai keksinkö minä hänet? Oliko hän todella olemassa vaik kuvittelinko vaan? Jos oli, muokkasinko minä häntä sellaiseksi kuin halusin, eikö hän oikeasti ollutkaan sitä mitä luulin. Miksi hänellä ei ollut munaa sanoa sitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti