Viikko on nyt takana. Tuntuu ikuisuudelta. Luulin olevani terästä, mutta huomaan taipuneeni kaksinkerroin. Enkä uskokaan että koskaan oikenen kokonaan. Sen verta kova kolaus tämä on ollut.
Sunnuntaina äiti ilmoitti että mun on pidettävä aikalisää vuodenvaihteeseen asti. Olen epätoivoisesti yrittänyt kuluneen viikon aikana saada elämäni järjestettyä. Käynyt etuovessa etsimässä asuntoa, molin sivuilla työpaikkaa (koska todennäköisesti joudun pistämään yritykseni pakettiin, sillä en saa lainaa yksin näillä tuloilla..), miettinyt mitä voisin tehdä jotta saan elämäni taas raiteilleen. Mitä kaikkea pitää hankkia ja minne pitää olla yhteyksissä. Nyt vuodenvaihteeseen asti katselen miltä elämä näyttää. Yritän kerätä pääomaa asuntoa varten ja tarvittaessa etsin uuden työpaikan tai koulutuksen jotta asiat järjestyy.
Ex laittoi sähköpostilla kauppakirjaluonnosta. Mielestäni kohtuullisen pesämunan saan matkaani vaikkei se tätä ikinä tule korvaamaan. Tavaroita ei sen enempää ole vielä jaettu, auton saan kuulemma pitää. Muuta, joka on yhteistä en oikeastaan haluakaan. Haluan muistoja mahdollisimman vähäsen. Jos vaan voisin palata ajassa 11 vuotta taaksepäin kertomaan itselleni että älä ikiniä luota sydäntäsi kellekään tekisin sen hetkeäkään epäröimättä.
Vaikka tuntuu, että haluaisit palata ajassa taaksepäin perumaan kaiken, en usko, että se olisi ollut yhtään parempi päätös. Elämäsi on varmasti ollut hienoa tähän asti ja joskus se riski on otettava, jos tässä elämässä jotain haluaa. Sydänsuruja ei kannata pelätä, vaikka ne sattuvatkin pitkää ja jättävät jälkensä. Toivon, että saat asiat järjestymään ja toivon, että tulee vielä se päivä, kun mietit lämmöllä, mitä miehesi on sinulle opettanut elämässä ja kuinka olet kuitenkin kasvanut näiden 11 vuoden aikana entistä vahvemmaksi naiseksi!
VastaaPoistaVilkkaan komentti oli hyvä! Ja tuo aikalisä on hyvä idea...kyllä sinä ehdit panutua kunnolla uuden elämän järjestelyyn parin kuukauden päästäkin, tee nyt vain se mikä on ihan pakko tehdä! Siellä ne asiat odottaa, mutta parin kuukauden päästä olet todennäköisesti itse jo huomattavasti paremmassa kunnossa henkisesti tekemään ratkaisuja ja päätöksiä koskien omaa ihanaa loppuelämääsi :)
VastaaPoistaEn ehkä vaihtaisi kuitenkaan 11 vuotta kokonaan pois (no okei just nyt tuntuu siltä että voisin..), mutta en luottaisi ehkä kuitenkaan toiseen ihmiseen täysin 100%. Nimenomaan ehkä juuri siksi että niitä riskejä on tosiaan otettava jos jotain haluaa, mutta taisi olla äärimmäisen typerää panostaa all in. Mutta eipä samaa virhettä tule enää tehtyä, nyt osaan jättää jälkeeni Hannun ja Kertun leivänmuruja jotta löydän tieni takaisin tarvittaessa..
VastaaPoista