Minä

Tiedän, että en ole kovin helppo ihminen. Tietyllä tavalla. Kun olen perustellusti jotain mieltä jostain asiasta, pysyn kannassani. Inttämällä minua ei saa vaihtamaan mielipidettäni. Hyvien perustelujen avulla sen sijan kyllä. Olen muutosvastarintainen, enkä mielelläni lähde vaan kokeilemaan uusia juttuja ellei alla ole jotain informaatiota, käyttökokemusta tai suosituksia. Kuvittelisin siis että minulle ei suoraan voi syöttää mitä tahansa mielipiteitä.

Juttelin yhden miespuolisen kaverin kanssa perjantaina lyhyesti kun odoteltiin toista kaveria saapuvaksi. Hän totesi että olen mielenkiintoinen ihminen; kuori on helvetin kova, mutta pinnan alla on lämmin ja uskomattoman herkkä ihminen. Ja totesipa hän että ei todellakaan haluaisi olla viholliseni, osaan kuulemma olla myös helvetin inhottava, kylmä ja vittumainen niitä ihmisiä kohtaan joista en pidä. Allekirjoitan tuon täysin. Ihmisiä joiden kanssa en tule toimeen missään muodossa ei ole kovin montaa. Yleensä mielummin kuitenkin poistun tilanteesta jos se on mahdollista näiden ihmisten kohdalla. Välttelen yhteistyön tekemistä heidän kanssaan jotta tilanne olisi molemmille helpompi. Järkeä vai ei, tiedä häntä. 

Itseäni miettiessäni mietin myös sitä, miten olen aina vaistonnut tietyistä ihmisistä, että he eivät pidä minusta. Olen sosiaalinen ihminen, ja pystyn aika hyvin lukemaan ihmisiä, vaikkakin tämän yhden sankarin kohdalla meni mopo rotkoon niin että kolahti.  Mietin sitä yhdistävää tekijää joka näissä henkilöissä on. Kaikki ovat auktoriteettiammateissa. Armeijan puolella tai muutoin vaan hallitsevassa ammatissa. Tietoisesti en ihmisiä pyri ärsyttämään, mutta ärsyynnyn itse helposti "typeryyksistä", siitä jos ihmisiä lokeroidaan laatikoihin ennakkoasentein tai ei osata käyttää maalaisjärkeä. Tai jos joku kuvittelee olevansa maailman napa.

Toisaalta niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa tulen toimeen, olen myös varsin sopeutuvainen. Tai ainakin haluan kuvitella niin. Pystyn helpostikin joustamaan asioista, toki oletan että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan, ainakin jossain vaiheessa. Toisaalta esimerkiksi edesmenneessä parisuhteessa annoin kaiken sen mitä minussa on tuohon suhteeseen 110 %:sti. Epäilemättä hetkeäkään. Minun ajatusmaailmassa niin kuuluukin tehdä, toimia yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Tietenkään ei saa unohtaa omaa itseään, mutta toisaalta huonoista asioista pitää puhua koska jos kaksi ihmistä rakentaa yhteistä elämää, täytyy yhteisiäkin asioita olla.

Olen varmasti ollut sokea omille virheilleni, ja niistä on varmasti vaikea oppia etenkin tässä tilanteessa kun en aio väleissä olla exän kanssa. Eli toisin sanoen, en varsinaisesti vieläkään tiedä missä menin metsään. Minusta tuntuu siltä, jos nöyrryn ja lähden keskustelutasolle, minusta osoitetaan vikoja joita en juuri nyt halua kuulla. "Sinä olit niin paska että sinun kanssasi ei ollut hyvä olla. Sinussa oli vikaa."  Toki olen jo myöntänyt että jotain on mennyt pieleen koska tässä tilanteessa ollaan. Kuitenkaan vielä en pysty tuota hänen edessään myöntämään, en nöyrtymään osoiteltavaksi. Vielä haluan rakentaa uudelleen kuoreni joka kestää syyttävät sanat. Se suojaa sydämeni rippeet jotta voin ehkä jonain päivänä vastaanottaa sen mihin nyt en pysty.