Ajelin yöllä FB:n luota kotiin. Kuusi tuntia humahti taas vauhdilla. Yöllä ei väsyttänyt. Eikä väsytä oikeastaan nytkään vaikka takana on vain neljän tunnin yöunet. Töiden jälkeen aion mennä kainaloon päiväunille. Siinä on lämmin ja turvallinen olla.
Sohvalla ollessamme, jutellessa hänen istuessaan, minä pää hänen sylissään sivuttiin monia aiheita. Palasia sieltä täältä hänestä paljastuu koko ajan. Hänellä on värikäs, ehkä vähän pimeäkin menneisyys ja muutama vuosi sitten hän on mennyt rikki samalla tavalla kuin minä vuosi sitten. Jossain vaiheessa hän sanoi, että kysy mitä haluat, hän vastaa kaikkiin kysymyksiin mitä esitän. Tähän hänelle totesin, että kertoo sen minkä kokee tärkeäksi. Vain sillä on lopulta merkitystä. Hän on puhunut ja on sanonut kertoneensa minulle asioita joita ei ole kertonut kuin parille muulle ihmiselle ikinä. Muutaman kerran illan ja yön aikana hän huokaisi ja totesi ettei tiedä miksi oikein näitä asioita minulle kertoo..
..jossain vaiheessa hän sanoi ettei ole ansainnut minua. Ja että olen liian hyvä. Kiltti naapurintyttö. Voi miten pahan olon tuo aiheuttikaan minussa. Sanat ovat kauniita. Sanat ovat ne samat sanat lähestulkoon sanasta sanaan jotka exä minulle sanoi silloin kuin otin hänet takaisin ensimmäisen pettämisen jälkeen. Minä uskoin ja luotin. Mutta en selvästi ollut riittävän hyvä. Voiko kukaan koskaan olla..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti