Räpistelen edelleen hieman vastaan. Sivuluisussa yritän pysyä radalla ja yritän epätoivoisesti uskotella että tilanne on edelleen hallinnassani. No onkohan noin.. Askelia eteenpäin tulee kuin juuri kävelemään oppineella taaperolla. Pieniä, huojuvia, koko ajan kiihtyviä. Koko ajan odotan koska rysähdän polvilleni ihmettelemään sitä kuinka nopeasti sitä taas tultiinkaan alas. Siltä minusta tällä hetkellä tuntuu. Viikossa on tapahtunut taas paljon. Tapaamistunteja FB:n kanssa kertyy enemmän ja enemmän.
Jälkikasvu haluaa kuulemma tavata. Eli minusta on siis puhuttu. Ei tämä mikään salaisuus ole tarkoitus ollakaan, ei sillä. Mutta kuitenkin. Ilmeisen selvästi tapaamisia on jo siinä määrin että sivuunnun keskusteluissa myös muuna aikana. Tuntuu kummalliselta. Onneksi siellä ikää on kuitenkin sen verran että asiasta ei tarvitse ottaa stressiä. Mutta tuntuu lisäävän hallitsemattomuutta tässä sivuluisussa.
Viime yön nukuin erinäisistä syistä johtuen FB:n t-paidassa. En hänen kanssaan, en hänen luonaan. Kiltisti omassa sängyssä. Nukkumaan mennessä tuntui jotenkin hassulta, tavallaan söpöltä. Aamulla herätessä olisin melkein voinut vannoa että jostain pienestä kotelosta jossain syvällä sisuksissa pieni kaunis perhonen yritti ulos..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti