Ristiriitainen tunne. Ahdistaa. Tuntuu toisaalta hyvältä. Miksi ahdistaa? No siksi että pelkään tällä hetkellä hyvin hyvin hyvin paljon loukkaavani toista ihmistä. Miksi tuntuu hyvältä? Juttelu on mukavaa, enkä haluaisi sitä lopettaa. Huomio on mukavaa.
Niinkuin arvasitkin jo, kyseessä on minun pääni hakkaamassa seinää tasaisella rytmillä. FB. Voi kamala. Erään tekstarin lopetus sanoihin "kiitos että olet olemassa" aiheutti pakokauhua. Ei, ei, ei, ei. Ei tämän pitänyt mennä näin. Hyvä on, nyt aletaan olla siinä pisteessä että tämäkin tahvo ymmärtää ilman rautalankaa. Onko tämä pelko ja ahdistus sitten vaan sitä että minä en ole vielä valmis? Vai onko se vaan sen tietyn kipinän puuttuminen?
Tämä tuntuu toivottomalta tilanteelta. En tiedä toivooko hän jotain enemmän kuin mitä on. Tai annanko minä ymmärtää että toivoa on. Onko sitä? En minä tiedä. Ehkä voisi ollakin..
Mistä te muuten tunnette FB:n kanssa / miten tutustuitte?
VastaaPoistatavattiin hänen työpaikallaan. Itseasiassa ensimmäisen kerran jo muutamia vuosia sitten jolloin vaan ihan "päivää" tuttuja. Ja jos totta puhutaan niin on exän sisaren tuttuja. Tai entisiä sellaisia. Muutamia sanoja joskus vaihdettu, mutta varsinainen tutustuminen on kyllä tapahtunut naamakirjan välityksellä, tekstiviestein sekä kahvikupin ääressä. Viimeksi viime yönä kolmeen asti.. kahvilla.
VastaaPoista