Se tunne.

Nyt mennään rytisemällä. Olen yrittänyt jarruttaa siinä onnistumatta. Tuo mies on valloittanut minut, joskin tähän liittyy pieniä pelkotiloja. Omat tunteeni kasvavat koko ajan. Ainoa negatiivinen asia jonka tällä hetkellä keksin on se, että minusta tuntuu että hän tuntee liian paljon. Ja hän kertoo sen. Jotenkin sisälläni kalvaa pelko, että omat tunteeni eivät olisi yhtä vahvoja. Hän kertoo sen päivittäin sanoin ja teoin. Nyt jo. Minä jäykistyn paikalleni ja odotan kuolettavaa iskua. Tämä ahdistus hieman syö minua, ja ikävää tässä on vielä se että tuo mies lukee minua kuin avointa kirjaa. Hän vaistoaa välittömästi jos jokin asia painaa minua ja    k a i v a a    sen minusta ulos. Ei kukaan tee niin. Eihän? Aina olen saanut olla itsekseni omien ajatusteni kanssa, ja jakaa ne jos siltä tuntuu.

Hämmästelen jatkuvasti kosketusten määrää. Sitä että toinen haluaa tuntea minut. Minun ajatukseni. Hän on nauranut minulle. Sanoo että olen ihan käsittämätön ihmetykseni kanssa. Ja toisaalta vakavalla ilmeellä ja hieman surullisena todennut että minua on käsitelty ihan väärin.

Kosketus. Sitä janoan lisää ja hämmästelen kun niitä tulee. (Niitähän hämmästelin jo Kulkurin kanssa..) Kuulemma minusta näkee kuinka paljon nautin pienistä hipasuista, halauksista ja sylissä pitämisestä. Yöllä kuulemma takerrun kainalossa käteen epätoivoisen tuntuisesti, jos vähän yrittää liikkua.
En epäile hetkeäkään.
Exän kanssa läheisyys sängyssä (jos seksiä ei lasketa) oli hyvin usein sitä että hän käänsi selkänsä minulle ja kaikki kosketus jonka sain, oli se, että nojasin päätäni hänen selkäänsä. Tiedän, kaikki eivät pidä läheisyydestä. Itse pidän siitä, mutta yritin parhaani mukaan kunnioittaa toista joka ei siitä selvästikään pitänyt.

Perhoset ovat löytäneet vatsaan vielä kun pelon saa karistettua pois hartioilta.