torstai 2. elokuuta 2012

Aito halaus

Aito halaus. Sellainen joka tulee yllättäen. Ilman mitään ajatuksia tai vaatimuksia. Siihen ei liity seksuaalista jännitettä. Se on lämmin ja suurella, täydellä sydämellä annettu. Antajalleen yhtä tärkeä kuin saajalleen. Minulle aito halaus on myös rakkautta. Kaverin halauksen ja aidon halauksen kyllä erottaa toisistaan.

Meillä ei kotona lapsuudessa juurikaan halailtu. Senpä takia kun tutustuin noin noin kymmenisen vuotta sitten erääseen ystävääni joka halaa aina nähdessään tuntui alussa ahdistavalta kun joku tunki iholle. Nyt siihen on jo tottunut. Jännää on kyllä se, että tämän kaverin kanssa tulee halattua, mutta parhaan ystävän kanssa halaamme vain silloin kun on tilanne joka sitä vaatii. Siis sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa on tullut itkettäy ja naurettua elämän ilot ja surut. Niitä halauksia ei ole montaa, mutta ne ovat kaikki olleet aitoja.

Eilen illalla sain aidon halauksen sekä toivotuksen "Hyvää yötä. Nuku hyvin.". Aamulla heti aamutuimaan sain uuden halauksen ja sanat "Huomenta! Nukuitko hyvin?". Tuntui niin hyvältä olla hetken tärkeä, kuulla nuo sanat ja vastata niihin. Tuo antoi minulle taas paljon voimaa ja uskoa asioihin. Toivottavasti voin antaa ne joskus takaisin.

Rakas seitsemänvuotias siskontyttö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti