Palasin juuri tapaamasta juhannusporukkaa. Mukaanlukien Kulkuria. Oli mielettömän mukavaa nähdä kaikki "pitkästä" aikaa, vaikka eihän tuosta ole kuin pari kuukautta. Jutustelu kulki, vaihdettiin kuulumiset missä kukakin on menossa ja mitä tekemässä.
Kulkuri. Hymyjä. Juttelua. Yksi nopea tanssi. Kaksi lämmintä halausta. Ei sen kummempia kosketuksia tai hellyydenosoituksia. Tämä oli selvästi päätös jonka minä tarvitsin. Nyt minulla on hyvä olo. En tiedä miksi koko ajan tuntui siltä että homma ei ollut päätöksessä, vaikka mitään ei varsinaisesti ollutkaan. Ehkä tässä oli se että nyt tapaaminen oli aivan täysin kaveripohjalta. Ainakin minun puoleltani. Minä voin nyt kulkea eteenpäin ilman sitä tunnetta että ei ole varma että jäikö jostain paha mieli tai jäikö jotain käsittelemättä.
Päätös. Ja juhannus tuntuu vielä rakkaammalta ja tärkeämmältä kokemukselta.
EDIT: Hmm.. Kulkuri palasi linjoille vielä yöllä. Harmitteli, että lähdin niin nopeasti. Oli kuulemma "juhannus tullut mieleen... .. ja olis kyllä kelvannu. :) " Edelleen olen itse kuitenkin sitä mieltä että näin on hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti