Tämän sunnuntain vietin itsekseni. Kävin kahvilassa ja terassilla. Elokuvissa. Terassilla katselin ihmisiä jotka kulkivat ohi.. käsi kädessä. Loistaen kilpaa auringon kanssa. Penkeillä istumassa kädet kiedottuna hartioiden ympäri. Päät nojaamassa toisiaan vasten. Elokuvat täynnä pariskuntia. Ja minä. Missä Helsingin sinkut olivat?
Yksinäisyys jotenkin iski suoraan vasten kasvoja. Ja joudun taas palaamaan siihen typerään ajatukseen että kaipaan läheisyyttä mutta en parisuhdetta. No aina ei voi voittaa. Olen tietyllä tavalla varmasti liian hankala ihminen. Olen vahava persoona, ja luulen että se ei vaan sovi suurimmalle osalle miehistä. Tai en minä tiedä. Nyt vaan on jotenkin niin turhautunut olo.
Tämä on jotenkin niin älytön tilanne. Toisaalta kaipaan ihmisiä ympärilleni. Toisaalta tietyllä tavalla nautin yksinäisyydestä tällä hetkellä. Naisiako muka vaikea miellyttää..
Tähän musiikkipätkään on hyvä lopettaa tämä vatvominen. Haluan kesäkivaa ilman mitään sen suurempia oikkuja.. looking for a good time.. tänä iltana se on vain villasukat, kirja ja sateen ropina..
Jossain meitä sinkkuja on, niitäkin, jotka tykkää vahvasta naisesta. Lenkillä merenrannassa, lukemassa kirjaa autiolla parvekkeellaan, katsomassa kahvilan pöydästä jokaista sisäänkävelevää naista silmiin. Mitäpä sille voi, ensimmäinen kesä eron jälkeen ottaa koville, kun seinät kaatuu yksinäisen päälle. Seuraavaan mennessä helpottaa ja olet entistä vahvempi.
VastaaPoistavälillä vaan tuntuu että vahvat ihmiset ovat hetken haaste. Että kokeillaan vaan ja sitten kun huomataan että tuo ei olekaan ihan vässykkä luikitaan takavasempaan.
VastaaPoistaEhkäpä minä olen vaan väärässä paikassa ja katselen väärään suuntaan. Ensi kesää odotellessa, sillä sen suunnitelmat alkaa olla jo aika hyvin selvillä.. :)
Mukavaa kesänjatkoa sinulle!