sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Viikonlopun viihdyke

Ei ollut aikuisviihdettä. Tällä erää. Perjantaina viestittelin kulkurin kanssa, hieman flirttiä taas kehissä. Samanmoista kuin ennen juhannustakin. Lauantainakin vielä jotain ja sunnuntaina sitten taas vähän jäisen puoleista. Perjantai olikin kaikin puolin mukava ja sai useaan otteeseen hymyn taas huulille. Vietin pitkästä aikaa ihan omaa aikaa. Luin kirjaa, höpöhöpö romantiikkaseikkailua. Mitä olen lukenutkin aiemmassa elämässä paljon. Mutta en yhtään lokakuun jälkeen. Usko romantiikkaan on ollut sen verran kadoksissa ettei lukeminen ole tuntunut mielekkäältä. Vielä enemmän hymyä sai huulille kun ensimmäisen viidenkymmenen sivun jälkeen kirjan päähenkilöt -mies ja nainen- tapasivat pitkän ajan jälkeen.. ja tuo hieman rentun oloinen, aika kuumaksi kuvailtu uros saapui paikalle moottoripyörällä. Täytyy sanoa että kyllä hymyilytti.

Lauantaina oli kiireinen päivä ja ilta menikin sitten juhlinnan merkeissä. Pöytäseurueeni koostui neljästä sinkkumiehestä. Jonka tässä tajusin sitten jälkikäteen. Neljä sinkkumiestä pöydässä ja mitä minä teen??? No viestittelen Kulkurin kanssa.. että tämä tyttö nappasi taas pinnat himaan ja toteaa että jälkiviisaushan se.. No itseasiassa näistä sinkkumiehistä ainoastaan yksi on tällä hetkellä yhtään enemmän kiinnostava, ja hänkin liian nuori minulle. Mutta ihan mukavaa silmänruokaa, upeat silmät ja upea hymy. Hymy jonka nähdessä väkisinkin hymyilee myös itse. Se on jotenkin niin ystävällinen ja lämmin. Ja ne harmaat silmät. On ne samat joihin taisin tammikuun lopulla tuijotella. Yksi miehistä oli aiemminkin mainitsemani miespuolinen ystäväni, jota ei siis toisaalta voi laskea mukaan. Kolmannen kohdalla olin ehkä havaitsevinani jotain pientä katsetta, mutta jotenkin ei tällä hetkellä iskenyt. Ehkä liian rauhallinen. Ujo kenties. En osaa varmaksi sanoa kun en tunne, mutta en tuntenut siis suoraa vetoakaan. Ihan mukava muutoin. Neljäs ei minun tyyppiseni laisinkaan, mukavaa juttuseuraa kuitenkin niinkuin kaikki kolme muutakin.

Kaikin puolin siis mukava viikonloppu. Tuntuu siltä että saan kesästä irti sen mitä on tarpeenkin. Tosin on tämä myös kovin väsyttävää, sen kertovat silmänalla oleilevat tummat laikut. No kuolema kuittaa univelat ja haudassa on aika levätä.

1 kommentti:

  1. Se on muuten jännä juttu, ettei nuo hömppäromantiikka kirjat ole samanlailla innostanut kun joskus ennen. Mistä lie tuokin, onko usko romantiikkaan horjunut vai eikö sitä ole yksinkertaisesti halunnut omaan yksinäiseen elämäänsä muistutusta rakkaudesta.

    VastaaPoista