Entinen elämä?

Jäin miettimään tuota edellisessä tekstissäni käyttämääni sanavalintaa. Entinen elämä. Tuota kirjoittaessa en sitä sen enempää pohtinut, se vain oli jotain mikä tuntui sopivan siihen kohtaan. Mutta niin totta.

Minun entinen elämäni. Vaikka minussa on paljon samaa, pidän osittain samoja asioita tärkeänä kuin ennenkin, paljon huomaan muuttuneen. Minulle selkeät perhekeskeiset arvot ovat laskusuhdanteessa edelleen koskien oman ruokatalouden perhettä. Vanhemmat ja sisarukset ovat edelleen tärkeitä, eikä heitä tähän lueta. Mutta siinä missä aiemmin halusin olla äiti, möyriä kukkapenkissä ja laittaa ruokaa on nyt väistynyt taka-alalle. Samoin avioliiton arvostus on minun silmissäni laskenut todella paljon. Toisin sanoen aika moni siihen liittyvä arvo on mennyt uusiksi.

Kuten olen jo aiemmin sanonut en myöskään stressaa niin paljoa kuin ennen. Olen huomannut että asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella. Ja ihmisiä siellä toisellakin puolella on joten ei niitäkään tarvitse pelätä. Mielipaha ja pettymykset kuuluvat mielestäni elämään -liekö se yksi syy miksi minä voin näinkin hyvin? Vai onkohan kyse vaan siitä että on tarve potkia elämää perseelle ja todeta että ähäkutti, minä muuten vien tämän erän...

En tiedä. Mutta tiedän voivani hyvin. Osaa asioista teen edelleen silkasta velvollisuudesta, mutta kuten aina kaikkialla jaksetaan kertoa, olen löytänyt itsestäni myös uusia puolia. Yksi näistä on esimerkiksi suhde Kulkuriin. Jep valitettavasti päästiin taas häneen.... Mutta tosissaan. Tässä on tapahtunut jotain mihin en ikinä olisi kuvitellut kykeneväni. Toisaalta tällä hetkellä en pysty kuvittelemaan itseäni myöskään parisuhteeseen, saati avaamaan itseäni yhtään enempää tai luottamaan toiseen niinkuin aiemmassa elämässä olen tehnyt.

Tämä kasvu on tehnyt minusta niin paljon vahvemman ihmisen. Niin kliseistä kuin se onkin. Ja vaikka olin vahva jo aiemmin. Mutta olin vain murto-osan siitä mitä olen nyt.