Mennyt viikonloppu oli vauhdikas ja siitä jäi pääasiassa hyvä mieli. Vaikka tutut raportoivatkin exän kulkevan nykyisen ja kersan kera pitkin kyliä kainaloikkain, ei tuo aiheuta vihaa enää kovin pitkäksi aikaa. Toki ärsytyskynnys ylittyi mutta selvästi kerta kerralta se jaksaa häiritä vähemmän ja vähemmän. Hienoa. Pidän siitä.
Viikonloppu ja itseasiassa mennyt toi uusia tuulia muutoinkin. Palasin urheilun parissa lajiin jonka lopetin yli kymmenen vuotta sitten. Nyt kokeilemaan uudestaan. Ja kyllähän ne jutut sieltä selkärangasta löytyivät. :) Viikonloppuna palasin toisessa lajissa myös kilpailemaan, ja sain lunastettua itselleni valmennuspaikan takaisin. Nyt tähtäin tulevaisuuteen ja arvokisoihin. Siinä sitä riittää taas pähkäilyä miten tämän kaiken saa yhdistettyä tässä elämässä... Mutta olen onnellinen että sain uudelleen tämän mahdollisuuden. Edellisellä kerralla kuitenkin hylkäsin sen, sillä pistin suunnitteilla olevan perheen tuon asian edelle. Kuten Irina kappaleessa toteaa; "yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, joita molempien piti vaalia. Uhrata kaikki sen puolesta -sen teki vain toinen."
Jotenkin tuntuu hassulta että usein eroihin on syynä se, että parisuhteen osapuolet eivät ole valmiita tekemään uhrauksia suhteensa puolesta. Toisaalta tällä hetkellä ymmärrän sen varsin hyvin, etenkin kun toinen ei sitä arvostanut pätkän vertaa. Tai sitten tehdyt uhraukset eivät vain kohdanneet, mahdollista kai sekin.
Nyt minä elän vain itselleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti