sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pettämisen normaalius?

Kesän menoporukka kokoontui viikonloppuna. Mukana oli yksi uusi ihminen. Muutamia vuosia vanhempi perheellinen mies jonka tapasin ensimmäisen kerran. Hän oli yhden meidän porukkamme miehen ystävä, ja tuli siis mukaan pitämään hauskaa hyvässä seurassa. Illan aikana juteltiin niitä näitä, sain mm. kehuja ajotaidoistani (olin siis kuskina). Ei mitään ihmeellistä, itse en kiinnittänyt juttuihin juurikaan huomiota. Myöhemmin päädyttiin halailemaan Kulkurin kanssa ja tämä perheellinen mies tupsahti sitten siihen, siinä vaiheessa jo aika tuhdissa humalassa. Hän meni silminnähden lukkoon, ei oikein tiennyt mitä olisi sanonut meille. Kulkuri sitten hieman myöhemmin selvensi tilannetta minulle. Miehenä sanoi, että oli tuo selvästi aikonut pokata minut illan aikana, ja meni lukkoon nähdessään meidät ja ymmärtäessään että hänen suunnitelmansa romuttui. Ja että "joko uskot että olet haluttua tavaraa". Rehellisesti, minä en sitä nähnyt. En myöskään kiinnittänyt mieheen jutustelun lisäksi sen kummempaa huomiota, onhan hänellä lapsia ja käsittääkseni jollei vaimo niin ainakin avovaimo.  Mutta siis jos Kulkurin sanoja on yhtään uskominen (tämä mielestäni on edelleen spekulointia), olisi tuo mies ollut ilmeisen valmis pettämään oman puolisonsa luottamuksen. Ja jotenkin näin jälkikäteen ajateltuna se ei edes olisi ollut yllätys. Se rikkoutuuko luottamus jos puoliso ei tiedä ei nyt kuulu tähän ajatuspurkuun.

Illan aikana tuli kahdelta muultakin mieheltä "lipsahduksia" aiemmasta toiminnasta. Avoliitossa olevat miehet etsivät baarista viimeminuuttien pokaa. Vaikka kotona on ihminen joka luottaa.. Vai onko sitten niin että ei luota ja ei välitä.

Jotenkin tuosta jäi siis kuitenkin sellainen olo, että pettämäinen nyt on ihan normaalia, ja ennen kaikkea myös hyväksyttävää. Sitä sivuttiin keskustelun lomassa ihan kuin se kuuluisi baari-iltoihin siinä missä överitkin.

Ja toinen mikä näköjään on, on se että minä en vaan huomaa mitään. Ellei sitä väännä rautalangasta. Minun tuntosarveni ovat epäkunnossa tai sitten en ole koskaan niitä osannutkaan käyttää.


3 kommenttia:

  1. Aika surullista, jos se on noin normaalia miesten keskuudessa :/ ja en tiedä onko naistenkin, mutta jos kaikki varattuja ja käyttäytyvät ja keskustelevat noin.

    VastaaPoista
  2. Joillekin miehille se on paitsi normaalia, myös rutiinia. Toisille se ei sitten tulisi mieleenkään, vaikka naiset kotona odottavasta perheestä tietäen ja välittämättä yrittäisivät kuinka sitkeästi uida liiveihin. Sitäkin näyttäisi tapahtuvan.

    Tunnen kummankin lajityypin edustajia, ja lohdullista tässä on se, että jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat tuntuvat olevan huomattavasti onnellisempia elämänsä kanssa. Syy vai seuraus, siihen minun tuntosarvieni vastaanottokyky ei riitä.

    VastaaPoista
  3. Niin. Jotenkin puheet tuntuivat siltä että tosiaan tällaista sattuu ja tapahtuu. En kuitenkaan usko että kyseessä on kaikki, ei sellaista yleistystä voi tehdä. Kuten Apotti sanoo, on olemassa ihmisiä kummallakin puolella.

    Mutta jotenkin se vaan hätkähdytti. Edelleenkin. Vaikka itse olen se petetty osapuoli tämä kai kertoi siitä että edelleen kuvittelen että uskollisuus on se juttu parisuhteessa. Ja hätkähdyksen aiheutti kai tämä asian tavallisuus. Se kuinka paljon sitä tapahtuu, ilman että siitä kerrotaan tai siitä jäädään kiinni.

    En tiedä. Kai minä tulen polttamaan näppini vielä muutamaan otteeseen...

    VastaaPoista