Pientä hiljaiseloa ollut tällä rintamalla vaikka todellisuudessa on rytissyt ja eilen sai palata töihin lepäämään. Kilpailut on kilpailtu tällä erää ja sen verran jäi kaivelemaan että ylimenokaudella täytyy miettiä että joskos sitä vielä. Seuraava kierros on parin vuoden päästä, ehkä neljän.. Vaikka kaappiin tuli hieman täytettä, se kirkkain jäi uupumaan.
Mitä maailmassa on tapahtunut. Exän taloudessa on kuulemma lisäännytty. Nyt siellä saralla on saavutettu kaikki se mitä minulta riistettiin. Mutta yllättäen tuo lisääntymistieto ei kirpaise. Tuon lisäksi kuulin että tämä nykyinen on hieman sellaista vahtivampaa tyyppiä.. töihin kuulemma soitellaan monta kertaa päivässä. Ehkäpä raskauskilojen keskellä mietityttää löytääkö se sieltä työpaikalta jälleen uuden.. Ehkäpä ehkäpä. Lähinnä tuo minussa herättää huvittuneisuutta. Hienoa jos siitä pitää, itsellä menisi kyllä hermot tuollaiseen vahtaamiseen.
Mitäpä omassa elämässä. Oma ihana koti on valitettavan paljon tyhjillään. Miehen luona olen ollut paljon, siellä on hyvä olla. Mies rakentaa. Omaa kotia omalle tontille. Ja aina joskus hänen suustaan lipsahtaa "me rakennetaan". Tekisi mieli aina korjata että ei me, sinä. Sinä rakennat. Minä autan missä voin, mutta sinä rakennat. Sinä olet lainan ottanut, suunnitellut talon, hankkinut laitteet. Sinä rakennat, minä autan. Mutta en kehtaa. Kertaalleen on jo kovin sanoin keskusteltu siitä pitääkö mielipiteet ja ajatukset sanoa suunnitelmista ja pohjaratkaisuista. Edelleen mietin sitä, että uskaltaako heittäytyä täysin. Yritän uskotella että miksikäs ei, mitään menetettävää ei ole. Silti vaan hirvittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti