Mietin äsken asioita ja iski suunnaton itseinho. Erosta on ihan pian kaksi vuotta aikaa. Silti aina välillä mietin sitä kuinka paljon minua loukattiin. En päivittäin. En viikoittain. Mutta sillointällöin se tupsahtaa jostain mielen syövereistä. Ihan pian kaksi vuotta. Kaksi vuotta. Eikö se ole jo sellainen aika että asioiden pitäisi olla jo kaukana takana.
Siitä tuli ajatus. Entä jos se ei koskaan häviä? En halua elää lopunelämääni sillointällöin miettien kuinka minua loukattiin. Onko tämä nyt sitten sitä että en ole asiaa käsitellyt loppuun asti vai mikä. Päähän palaavat ajatukset eivät saa minua itkemään tai suremaan, eivät surkuttelemaan. Vihan tapaista tunnen välkähdyksen ajoittain, mutta niin pientä etten pidä sitä ongelmana.
Itseasiassa asia, joka sen vihanpilkahduksen on pari kertaa saanut pintaan on puhe Siitä Naisesta. Ihan lyhyen ajan sisällä kaksi ex-miehelle läheistä naisihmistä jotka selvästi kokeilevat kepillä jäätä ovat saaneet sen aikaiseksi. Vähän kierrellen ja kaarrellen on kyselty mahtuisinko samaan tilaan tai että jos kadulla vastaan tulisi niin tervehtisinkö. Ensimmäinen juu mahtuu mutta mitään ei tartte tulla sanomaan. Ja ei, en tervehtisi. Näissä keskusteluissa on kummassakin pilkahtanut "mutta eihän Se Nainen ollut siihen syyllinen. Ei se ole sua pettänyt. " Jaa ei vai? Kyllä valitettavasti luen sen kummankin osapuolen toteuttamaksi petokseski kun selän takana vahdataan tietoisesti naimisissa olevan miehen kanssa. Suurempi syyllinen on kaksilahkeinen, mutta koska toinen tiesi parisuhdetilanteen eikä asiaa toppuutellut on minun silmissäni yhtä syyllinen.
Nämä asiat saavat aikaan itseinhoa. Näiden pitäisi olla jo käsiteltyjä. Ohi. Toivottavasti jonain päivänä. Pidän itsestäni sataprosenttiseti.
Kiva kuulla taas sinun elämästäsi pitkästä aikaa. Yksi kysymys mikä itseäni tässä mietityttää omassa elämässäsi. Toivotko ikinä, että entinen miehesi soittaisi sinulle ja haluiaisi jutella ja ehkä palata takaisinkin entiseen? Miten reakoisit, miettisitkö edes paluuta? Mietitkö enemmän mitä hän teki sinulle vai sitä, että mitä hän sinulta vei? eli teidän yhteiset elämän haaveet.
VastaaPoistaTäytyy kyllä sanoa että yhteydenottoa en toivo enkä oikein kaipaakaan. Takaisinpaluuta ei ole enää.. suurin syy siihen lienee että tämän tempun toistaminen. Ensimmäisen kerran teki minulle näin ihan suhteen alkuaikoina.. luikki takaisin, vuodatti kyyneliä ja puhui kuinka olen ihan liian kiltti hänelle. Niin näemmä olin, ja minkäs teet.. sitä saa mitä tilaa puolin jos toisin kaiketi.
VastaaPoistaMietin ehkä kumpaakin tässä. Teko ja haaveet kietoutuvat minun mielessäni sen verran voimakkaasti yhteen. Kai olen sillä tavalla hieman vanhoillinen..