Kesä on kulunut hirvittävällä vauhdilla. Urheilu on vienyt valtavasti aikaa, mutta muutaman viikon päästä sekin loppuu ja tavallinen arki palaa. Kesälomaa en ole ehtinyt vielä pitää, sekin on vasta viikon kuluttua edessä. Huimat kaksi viikkoa. Yrittäjänä ei paljon pidempään pysty.
Työssäni kohtaan ajoittain vanhuksia. Ja ajoittain heidän kotonaan. Usein kyse on jo yksinäisistä ihmisistä jotka ovat jo pitkällä elämän ehtoopuolella. Useilla heistä on kuitenkin yhdistävä tekijä johon olen kiinnittänyt huomiota. On joko pöytä tai kirjahyllyn yksi hylly. Tuolla pöydällä tai hyllyllä on usein jo edesmenneen puolison kuva, mahdollisesti kynttilä toisinaan myös kukkia. Mutta hyvin usein tuo valokuva löytyy. Ihmiset jotka ovat solmineet vuosikymmeniä kestäneitä ihmissuhteita jäävät kaipaamaan toisiaan. Niin paljon että laittavat päivittäisen muistutuksen esille. Useimmat myös puhuvat edesmenneistä puolisoista usein ja hyvin kaipaavasti.
Ihailen tuota yhteenkuuluvuutta ja sen tuottamaa kaipuuta. Minusta siinä kiteytyy "Me" jonka tässä yhteiskunnassa on jo syrjäyttänyt "Minä". Tällä et tarkoita sitä etteikö puolisoilla voi olla omia kiinnostuksenkohteita ja harrastuksia. Vaan sitä että toista arvostetaan ja ollaan tyytyväisiä siihen että toinen on lähellä ja jakaa tämänkin hetken..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti