maanantai 11. kesäkuuta 2012

vuoristoradalla taas...

Exä on käynyt uuden kanssa reissussa. Ja mitä tapahtuu sen jälkeen? Minä saan sähköpostia velasta, jonka takaisinmaksusta sovittiin helmikuussa. Tulos nyt ei vaan sitten vastapuolta miellyttänyt vaikka ei siinä varsinaisesti mitään kitisemisen varaa ole. Asia on paperilla, sitä ei käy kiistäminen. No joka tapuksessa nyt neljän kuukauden hiljaiselon jälkeen hän päätti vinkua rahaa. Ja minä totta vieköön olen se todella köyhä osapuoli tässä. Elän nimittäin köyhyysrajan alapuolella. Samapa tuo. En edes viitsinyt vastata postiin. Pitkäköön tunkkinsa.

Se oli vuoristoradan alamäki. Ylämäestä löytyy iltaisin hymyn aihe. Pitkät keskustelut naamakirjassa. Tunti. Puolitoista. Kaksi. Yleistä höpinää, ei kovin kummoista ja syvällistä. Mutta pitkiä aikoja kuitenkin. Mukava on jutella niitä näitä. Ja lopettaa hyvänyön toivotuksiin. Matkassa on monta isoa muttaa ja pelkään että olen viehättynyt vain siihen että joku minut huomioi. Tästähän saisi siis oivan laastarin. Mutta koska hän on mukava ja olen vasta tutustumassa, en todella halua häntä loukata. Toisaalta en osaa erottaa sisälläni olevaa tunnetta, voisiko olla niin ettei hän ole minun tyyppiäni. Vai onko kyse vain siitä että pelkään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti