maanantai 30. heinäkuuta 2012

Ei näy perhosia ei..

Olympialaisten aika on upeaa. Että rakastan tätä. Urheilua monta tuntia päivässä. Hymyileviä ihmisiä (toki myös hyvännäköisiä), tekevät parhaansa kilpailuissa joissa raha ei puhu. Tykkään olympialaisten ajatuksesta. Ja kyllä myös tuosta silmänruoasta jota taidetaan tarjoilla kyllä molemmille sukupuolille... Valitettavasti työt haittaavat tätä harrastusta.

Lupasin kirjoittaa FB:stä. Juttuhan on nyt niin että viestejä on vaihdeltu hyvinkin paljon. Paljon. Hetkeen ei varmaan ole mennyt yhtään päivää etteivät olisi kulkeneet. Ja on tässä muutaman kerran nähtykin. Niinkuin olen jo aiemmin todennut, mukava tyyppi. Olemme samalla aaltopituudella, tykätään samoista asioista. Mikä mättää? Se että jalat ei mene alta. Sellaista perhosia vatsassa fiilistä ei ole. Ja sitä jostain syystä nyt kyllä kaipaisin. On tässä pari muutakin juttua jotka minua arveluttavat. Toinen on se, että hän on melkein kymmenen vuotta vanhempi. Asia johon voisin kuvitella tottuvani. Ehkä. Huomaan tässä olevani pinnallinen. Miksi? En tiedä, täytyy tutkiskella itseään lisää. Toinen on hänen tyttärensä. Teini-ikäinen tyttärensä. En ole tavannut, mutta isänsä puheista päätellen varsin fiksu ikäluokkansa edustaja. Mutta en vain näe itseäni tässä paketissa. En ainakaan vielä.

Ongelmia tässä aiheuttaa myös se, että luulen että minut käsitetään nyt väärin. Se, että olen sosiaalinen, juttelen kun minulle jutellaan näyttää kääntyvän minua vastaan. Ja luulen FB:n kuvittelevan enemmän kuin mitä on. Kulkurin kanssa tilanne oli mielestäni helpompi, koska tiedossa oli että jutusta ei tule mitään sen kummallisempaa. Ja se että hän lähtee pois.

Piru. Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa? En minä itsestäni niin, mutta toisia en haluaisi loukata. Onneksi syksy tulee pian ja elämän suuntimat ottavat hieman uusia väyliä. Kiirettä tulee riittämään, joka ei siis ole huono juttu tähän saumaan.

Onko tämä sitä että minun sydämeni on hukassa?

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Elämä kulkee eteenpäin. Kai.

Olen puolessa välissä hurjaa viikon kesälomaani. Olen keskellä korpea, poroja vilistää pihalla ja itikat inisee korvissa. Tykkään kovasti. Olen nauttinut saunan lämmöstä yksikseni joka ilta parin tunnin verran. Käynyt katsomassa muutamia nähtävyyksiä. Lukenut. Katsonut mukaan ottamiani Sinkkuelämää jaksoja. Nukkunut. Mato-onkinut. Kävellyt metsässä. Istunut yksin kodassa puita poltellen aamuyöhön.

Sinkkuelämää katsellessani olen muutamassa kohtaa huomannut nyökytteleväni hyväksyvästi. Eräs kohtaus käsitteli Carrien eron yhteydessä kihlasormusta. Kaikki olivat sitä mieltä että hänen olisi pitänyt pitää se. Hän itse oli eri mieltä. Samalta istumalta huomasin nyökytteleväni. Minähän en tosiaan sormusta ottanut mukaani. Minä en ollut rakastunut sormukseen. Enkä sitä kaivannut. Minulle SE asia oli se mitä se sormus edusti. Ja koska sitä ei kuitenkaan ollut, mitäpä sillä sormustakaan sitten säästelemään.

Mitä muuta tässä on tapahtunut? Kulkuri on nyt virallisesti menneen kesän muistoissa. Niin kovin vaikeaa juttelu hänen kanssaan nyt enää oli (minä siis juttelin ja hän vastaili yhdellä-kahdella sanalla)  että antaa olla. Otti hän yhteyttä kertaalleen tuossa välissä kyselläkseen kuulumisia. Mutta enpä jaksa hänellä enää päätäni vaivata. Kauniit muistot tuosta jäi. Ja hetki hyvänolon tunnetta. Itseasiassa tänään tässä hän naamakirjassa heitti statukseen veemäisen kommentin, ja oli viittä vaille etten lempannut häntä saman tien kaverilistalta. Out of the blue. Ilman mitään syytä. Kunnon hiljaiselon jälkeen vittuilua. Kiitos nam. Voitte jatkaa keskenänne. Viesti on tullut perille.

FB:n kanssa sen sijaan vaihdettiin puhelinnumeroita. Käytiin terassilla ja sinne eksyi pari kaveria. Hauskaa oli, naurettiin paljon, hän sanoi olleen hauskempaa kuin pitkään aikaan. Tekstiviestejä on tässä vaihdeltu. Paljon. Ja huomaamme tykkäävämme hyvin paljon samanlaisista asioista. Urheilusta, tv-sarjoista, luonnosta jne. Kuitenkin tämä vähän arveluttaa, mutta luulen että siihen palaan ihan omassa tekstissä.

Viime yönä löysin itseni laiturilta punaviinilasi kädessä itkemästä. Vaikka olin pitkin iltaa "jutellut" viestien välityksellä FB:n  kanssa. Silti. Jotenkin yksinäisyys korostui tyyntä järveä katsellessa. Pienen pienessä hiprakassa. Nämä vain ovat kai niitä hetkiä jolloin tajuaa ettei ole vieläkään ehjä. Toisaalta liian paljon pelkään antaa itsestäni yhtään enempää.


keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Suklaata ja sinkkuelämää

Mikäpä parempi tapa treenien, saunan ja ruoan jälkeen rentoutua kuin rojahtaa sohvalle viihteen pariin. Sinkkuelämää. Loistosarja, tykkään. Henkilöhahmot on luotu taitavasti vaikkakin stereotypisesti, jotta jokainen löytäisi itsensä ja voisi samaistua. Sohvalla löhötessäni mietin löytäväni itsestäni kaikkia hahmoja... Aiemmin ehkä enemmän Charlottea, perhekeskeisyyttä ja kotihenkeä. Nyt lähinnä naureskelen, sillä Charlotesta tulee ainoastaan mieleen kohtaus jossa hän suree sitä että on kolmekymmentä ja eronnut. Sama pyörii aika ajoin minunkin päässäni. Kolmekymmentä ja eronnut.. hilpeää. Minussa on myös hieman Mirandaa, järjestelmällisyyttä, pitkän tähtäimen toimintaa. Aina on ollut myös Carrieta, haaveilua ja analysointia, jälkimmäistä ehkä liiankin kanssa, mutta kuulunee vaa'an perusluonteeseen. Samin elämäntyylistä en tosin juuri löydä itseäni, mutta hahmon lojaalius ystäviään kohtaan löytyy myös minusta.

Samalla huomasin olevani lähes tyytyväinen omaan elämääni. Se mitä kaipaisin, on jo tuo aiemminkin puhumani seikkailu. Se tosin voi olla hetken kaipuuta, olenko oikeasti sellainen ihminen, siitä en ole varma. Toisaalta voihan olla että olen pidätellyt itseäni ja nyt vasta alan löytämään sen kuka todella olen. Vaikka kaipaan läheisyyttä, on tällä hetkellä aika iso kaipuu itsenäiseen elämään ja omaan kotiin. Siihen on matkaa enää niin vähän. Ihan kohta. Toisaalta tähän liittyy myös yksi uusi näkökulma. Olen aina ollut sitä mieltä että tavaroiden ei välttämättä tarvitse olla kauniita ja kalliita, mutta kylläkin laadukkaita. Liian monta kertaa on tullut törmättyä siihen että edulliset tavarat hajoavat käsiin. Nyt kuitenkin olen pyöritellyt ajatusta siitä, että en hankkisikaan ihan niitä laadukkaita tavaroita joita olin suunnitellut (tähän luetaan siis sohva, pesukone, mikro, kahvinkeitin yms.) vaan ehkäpä jotain edullisempaa. Aiotun summan erotuksen voisin sitten pistää sivuun ja jossain vaiheessa tulevaisuudessa toteuttaa oman seikkailuni.. Koska, sitä en vielä tiedä. Minne, sekin on vielä avoin..

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Yksinäisyyttä

Kulkurista ei ole viime keskiviikon jälkeen kuulunut mitään. Tai tiedän hänen liikkuneen huudeilla, mutta yhteyttä ei ole ottanut. Enkä siis minäkään. Tuntuu että tämä oli nyt sitten taputeltu juttu. Myöskään tämä FB ei ole paljon näkynyt. Eli hiljaiseloon valahdettiin miesrintamalla.

Tämän sunnuntain vietin itsekseni. Kävin kahvilassa ja terassilla. Elokuvissa. Terassilla katselin ihmisiä jotka kulkivat ohi.. käsi kädessä. Loistaen kilpaa auringon kanssa. Penkeillä istumassa kädet kiedottuna hartioiden ympäri. Päät nojaamassa toisiaan vasten. Elokuvat täynnä pariskuntia. Ja minä. Missä Helsingin sinkut olivat?

Yksinäisyys jotenkin iski suoraan vasten kasvoja. Ja joudun taas palaamaan siihen typerään ajatukseen että kaipaan läheisyyttä mutta en parisuhdetta. No aina ei voi voittaa. Olen tietyllä tavalla varmasti liian hankala ihminen. Olen vahava persoona, ja luulen että se ei vaan sovi suurimmalle osalle miehistä. Tai en minä tiedä. Nyt vaan on jotenkin niin turhautunut olo.

Tämä on jotenkin niin älytön tilanne. Toisaalta kaipaan ihmisiä ympärilleni. Toisaalta tietyllä tavalla nautin yksinäisyydestä tällä hetkellä. Naisiako muka vaikea miellyttää..




Tähän musiikkipätkään on hyvä lopettaa tämä vatvominen. Haluan kesäkivaa ilman mitään sen suurempia oikkuja.. looking for a good time.. tänä iltana se on vain villasukat, kirja ja sateen ropina..

torstai 12. heinäkuuta 2012

Levoton

Parin viime viikon aikana paikallaanolo on ahdistanut. Paljon. Tuntuu, että koko ajan olisi pieni tarve mennä, liikkua, kulkea. En kaipaa bilettämistä tai baaria. Kaipaan liikkelle. Vapauden tunnetta. Jotenkin tuntuu että olen kahlittu tähän tilanteeseen.

Viikko sitten perjantaina ajelin 600 km. Yksin. Vietin omaa aikaa autossa stereoiden huutaessa auton kiitäessä pitkin tietä. Muutaman tunnin vapauden tunne. Yksi päivä helpotti hetkeksi. Maanantaina taas iski ahdistus. En halua olla paikoillani... Eilen ajelin illalla reilu sata kilometriä suuntaansa kavereiden mökille saunaan ja kahville. Ihan vaan kun halusin kahvia ja he ehdottivat että tule tänne. Taas pieni hetki vapauden tunnetta. Yöllä auto kiisi taas kotia kohti jotta aamulla ehdin ajoissa töihin.

En tiedä mistä tämä kumpuaa. Onko tämä jonkinlainen tarve konkretisoida vapautta? Liikkua, mennä, tehdä, tuntea? Vai onko se tämä kesä? Pitäisi saada siitä enemmän irti kuin mitä se tällä hetkellä tarjoaa..  Juokseminen helpottaa, se tuntuu samalla turhautumisen purkamiselta. Mutta ei siitä ole kuin hetkellinen apu. Tai olisiko tämä kenties vain sitä että en tiedä omaa paikkaani juuri nyt.

Nytkin on levoton olo. Pakahduttava. Haluaisin tavata uusia ihmisiä, mutta olen hiukan huono ottamaan ensimmäistä askelta vaikka tiedän että sen jälkeen juttu luistaa ihan helposti. Ehkäpä pelkään että joudun kuitenkin antamaan itsestäni enemmän kuin haluaisin. Onneksi kesää on vielä jäljellä. Kyllä sitä kai jotain keksii..

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Entinen elämä?

Jäin miettimään tuota edellisessä tekstissäni käyttämääni sanavalintaa. Entinen elämä. Tuota kirjoittaessa en sitä sen enempää pohtinut, se vain oli jotain mikä tuntui sopivan siihen kohtaan. Mutta niin totta.

Minun entinen elämäni. Vaikka minussa on paljon samaa, pidän osittain samoja asioita tärkeänä kuin ennenkin, paljon huomaan muuttuneen. Minulle selkeät perhekeskeiset arvot ovat laskusuhdanteessa edelleen koskien oman ruokatalouden perhettä. Vanhemmat ja sisarukset ovat edelleen tärkeitä, eikä heitä tähän lueta. Mutta siinä missä aiemmin halusin olla äiti, möyriä kukkapenkissä ja laittaa ruokaa on nyt väistynyt taka-alalle. Samoin avioliiton arvostus on minun silmissäni laskenut todella paljon. Toisin sanoen aika moni siihen liittyvä arvo on mennyt uusiksi.

Kuten olen jo aiemmin sanonut en myöskään stressaa niin paljoa kuin ennen. Olen huomannut että asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella. Ja ihmisiä siellä toisellakin puolella on joten ei niitäkään tarvitse pelätä. Mielipaha ja pettymykset kuuluvat mielestäni elämään -liekö se yksi syy miksi minä voin näinkin hyvin? Vai onkohan kyse vaan siitä että on tarve potkia elämää perseelle ja todeta että ähäkutti, minä muuten vien tämän erän...

En tiedä. Mutta tiedän voivani hyvin. Osaa asioista teen edelleen silkasta velvollisuudesta, mutta kuten aina kaikkialla jaksetaan kertoa, olen löytänyt itsestäni myös uusia puolia. Yksi näistä on esimerkiksi suhde Kulkuriin. Jep valitettavasti päästiin taas häneen.... Mutta tosissaan. Tässä on tapahtunut jotain mihin en ikinä olisi kuvitellut kykeneväni. Toisaalta tällä hetkellä en pysty kuvittelemaan itseäni myöskään parisuhteeseen, saati avaamaan itseäni yhtään enempää tai luottamaan toiseen niinkuin aiemmassa elämässä olen tehnyt.

Tämä kasvu on tehnyt minusta niin paljon vahvemman ihmisen. Niin kliseistä kuin se onkin. Ja vaikka olin vahva jo aiemmin. Mutta olin vain murto-osan siitä mitä olen nyt.





sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Viikonlopun viihdyke

Ei ollut aikuisviihdettä. Tällä erää. Perjantaina viestittelin kulkurin kanssa, hieman flirttiä taas kehissä. Samanmoista kuin ennen juhannustakin. Lauantainakin vielä jotain ja sunnuntaina sitten taas vähän jäisen puoleista. Perjantai olikin kaikin puolin mukava ja sai useaan otteeseen hymyn taas huulille. Vietin pitkästä aikaa ihan omaa aikaa. Luin kirjaa, höpöhöpö romantiikkaseikkailua. Mitä olen lukenutkin aiemmassa elämässä paljon. Mutta en yhtään lokakuun jälkeen. Usko romantiikkaan on ollut sen verran kadoksissa ettei lukeminen ole tuntunut mielekkäältä. Vielä enemmän hymyä sai huulille kun ensimmäisen viidenkymmenen sivun jälkeen kirjan päähenkilöt -mies ja nainen- tapasivat pitkän ajan jälkeen.. ja tuo hieman rentun oloinen, aika kuumaksi kuvailtu uros saapui paikalle moottoripyörällä. Täytyy sanoa että kyllä hymyilytti.

Lauantaina oli kiireinen päivä ja ilta menikin sitten juhlinnan merkeissä. Pöytäseurueeni koostui neljästä sinkkumiehestä. Jonka tässä tajusin sitten jälkikäteen. Neljä sinkkumiestä pöydässä ja mitä minä teen??? No viestittelen Kulkurin kanssa.. että tämä tyttö nappasi taas pinnat himaan ja toteaa että jälkiviisaushan se.. No itseasiassa näistä sinkkumiehistä ainoastaan yksi on tällä hetkellä yhtään enemmän kiinnostava, ja hänkin liian nuori minulle. Mutta ihan mukavaa silmänruokaa, upeat silmät ja upea hymy. Hymy jonka nähdessä väkisinkin hymyilee myös itse. Se on jotenkin niin ystävällinen ja lämmin. Ja ne harmaat silmät. On ne samat joihin taisin tammikuun lopulla tuijotella. Yksi miehistä oli aiemminkin mainitsemani miespuolinen ystäväni, jota ei siis toisaalta voi laskea mukaan. Kolmannen kohdalla olin ehkä havaitsevinani jotain pientä katsetta, mutta jotenkin ei tällä hetkellä iskenyt. Ehkä liian rauhallinen. Ujo kenties. En osaa varmaksi sanoa kun en tunne, mutta en tuntenut siis suoraa vetoakaan. Ihan mukava muutoin. Neljäs ei minun tyyppiseni laisinkaan, mukavaa juttuseuraa kuitenkin niinkuin kaikki kolme muutakin.

Kaikin puolin siis mukava viikonloppu. Tuntuu siltä että saan kesästä irti sen mitä on tarpeenkin. Tosin on tämä myös kovin väsyttävää, sen kertovat silmänalla oleilevat tummat laikut. No kuolema kuittaa univelat ja haudassa on aika levätä.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Teinimeininkiä...

Eilen huomasin itsekseni käyttäytyväni kuin teini poikien kanssa, silloin kun ei tiedä mitä niiden päässä oikein liikkuu. Siis poikien. Minun päässäni ei luonnollisestikaan liiku enää juuri mitään, sen verran menetetty tapaus taidan olla.

Mutta siis asiaan. Vaihdoin tuossa naamakirjaan profiilikuvan. Siitäpä sitten pari kommentoijaa totesi että oletpa kuihtunut pieneksi ja että pulkannaru lähenee. (Tähän "mallin" kommentti, aika kaukana ollaan vielä, jos vaakaa -jota ei kyllä pidä uskoa- uskoo, olen vielä ylipainon puolella. Peili alkaa olla kyllä eri mieltä jo.) Ja itse olen kohtuullisen tyytyväinen kuvaan tällä hetkellä. Mutta siis pari tällaista huomautusta kommenteissa. Ja sitten privana tulee Kulkurilta viesti että "älä kuuntele kateellisia, hyvältä näytät :D". Siis mitä helvettiä???? Puolitoista viikkoa vastaukset ovat olleet hyvinkin nihkeitä, yhden-kahden sanan mittaisia jäisiä toteamuksia. Ja nyt sitten tämä? No ihan kiva viesti juu, mutta silti, mitä helvettiä????? Mihin ne jäät nyt sitten jäi, mulla tää siideri on tässä kädessä ja tarttis vähänn viilennystä..? No keskustelu ei sitten tokikaan jatkunut siitä eteenpäin.

Ja siis tietenkin naiseläjänä luonnollisesti tunnin pyörittelyn jälkeen olin keksinyt pari oikein hyvää teoriaa tapahtuneelle. Siis rivien välistä lukeminenhan on vuorovaikutusta siinä missä muukin keskustelu... toki toki. Mutta siis vaihtoehdot ovat nämä: A) Kulkuri on sitä mieltä että minulla on niin huono itsetunto että kahden läheisen ihmisen kuittailut pulkannarusta täytyy korjata privaviestillä. Etten nyt vaan keksi mitään tyhmää.. TAI B) Juhannuksena tapahtui jotain minkä takia Kulkuri haluaa pitää etäisyyttä. Olisiko voinut käydä niin, että vaikka Kulkuri oli suunnitellut vain mukavaa kesäkivaa ja pelisäännöt olivat hänen selväksi tekemiään, hänen suunnitelmansa menivät ehkä metsään? Vietimme kuitenkin aikaa pari päivää aika tiiviisti, kai se selvä yhdenillanjuttu olisi helpompi heittää mäjelle..

Mutta joo. Olisipa mukava kuulla muita aikuisten ihmisten teinivisioita. :D Laittakaahan kaikki päättömimmät keskenkasvuiset analyysinne tilanteesta kommentteihin. :P Saadaan hauskaa kesälukemista..

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kun huomaa itse järkyttyvänsä omista teoistaan

Nyt kun elämä alkaa juhannuksen jäljiltä tasaantua ja palata omiin uomiinsa on ollut aikaa ajatella. Esimerkiksi nyt aamulla töihin ajellessa, työmatka kun hieman piteni aikaisemmasta toiselta paikkakunnalta löytyneen väliaikaisasunnon seurauksena.

Tänä aamuna tajusin pienoisena järkytyksenä, että hitto. Mähän tosiaan hyppäsin sänkyyn sen miehen kanssa. Jotain, mikä ei tosiaan ole yhtään mun luonteelle sopivaa. Tai niin ainakin luulin. Vielä suurempi järkytys oli tajuta se, että se ei ollut edes vaikeaa. Ja, että se tuntui jotenkin paljon luontevammalta kuin exän kanssa. Toisin sanoen hommaa ei edes ajatellut vaan se vaan lipui. Aiemmin olen tuntenut itseni välillä hyvinkin epävarmaksi. Miksi, en tiedä.

En tiedä onko kyse siitä että haluan vapauttaa itseni jollain tasolla jostain kahleista. Eilen mietiskelin ajatusta jos vaikka kun täytän 34 vuotta myisin asuntoni jonka nyt ostan, pistäisin osan rahoista tuottotilille kasvamaan ja matkaisin osalla ympäri maailmaa. Mutta se olisi vasta sitten joskus. Minä olen ollut aina hirveä stressaaja, ja tuosta noin vaan maailmalle lähtö ei kyllä kuulosta minulta. Nyt haluan kuitenkin ensin selvittää tämän tilanteen loppuun ja katsoa miten näillä käteen jääneillä korteilla voi oikeastaan pelata. 

Selvästi tuntuu kuitenkin tarve uudistaa itseään. Tai onko se sitten sitä, vai enkö vain kuitenkaan ollut parisuhteessa se joka luulin olevani. Tuo kyllä kuulostaa aika älyttömältä, mutta kyllä sekin on käynyt mielessä.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Ärsyttää.

Kulkurin käytös ärsyttää. Jäitä tulee edelleen ihan urakalla. Mitään ei voi keskustella. Edes kuulumisiin ei vastaa kunnolla. Kunnon tylytystä. Nyt tekisi jo mieli kysyä että mitäs helvettiä tässä nyt oikein tapahtuu, olenko sanonut tai tehnyt jotain. Koska siltä se tällä hetkellä vaikuttaa. Juhannus ei kuitenkaan kaduta, enkä myöskään mitään parisuhdetta tästä ole haikailemassa. Mutta olisi silti kiva jutella niinkuin kavereiden kanssa jutellaan.

Olen yleensä ollut aika suora tällaisten asioiden kanssa. Nyt kuitenkin emmin, pitäisikö kuitenkin pitää mölyt mahassaan. Toisaalta menetänkö siinäkään sitten mitään, tiedä häntä. Ei tämä tilanne tästä varmaan huonommaksi muutu. Korkeintaan ehkä pilaa juhannusmuistojen fiiliksen.. Mutta sitäkään ei toisaalta halua.

Ärsyttää. Kun tietäs mitä tekis.