Olipas viikonloppu

Hurjasti kaikkea tapahtuma a ja tekemistä täynnä viikonloppu.. Perjantaina käytiin vähän paikallisessa parin kaverin kanssa, kaikki nyt sinkkuja, joten täytyi verestää muistoja viidentoista vuoden takaa.. tosin minä olen tällä hetkellä ainoa joka asuu äidin ja isin luona. Taas.  :P Liikenteessä ei ole tullut oltua pitkiin pitkiin aikoihin, ja perjantainakin lähdettiin ihan vaan siksi että voi sanoa jossain käyneensä. Lähinnä ajatuksena hauskanpitoa kavereiden kesken. Mutta minkä käänteen saikaan tuo baariin meno. Paikkaan jossa ikäraja on 23, minulta kysyttiin paperit. :D Ja olen kuulemma hyvin säilynyt. Tuostapa riitti meikäläiselle riemua ihan koko illaksi, portsarillekin totesin, että et kuule tiedä miten hyvään saumaan tää kuule tuli... :D Ehkäpä minulla on vielä toivoa..

Lauantai pyörähti liikunnan parissa sekä kotosalla musiikkia kuunnellen. Väsynyt olo oli perjantai-illasta vaikka mitään sen kummempaa oloilua tai muutakaan ei ollut. Turnausväsymys siis vaikuttaa, ei mahda minkään.

Sunnuntai sitten olikin kiirus päivä. Vähän sivubisneksien selvittelyä, jotta saisi hieman lisätuloja. Nyt tässä parhaillaan väännän toiminimipapereita. Miksiköhän nuo ei muuten voi olla yksiselitteisen helppoja.. meinaa nimittäin mennä hermot.. Sen perään exän luokse tavaraa hakemaan, mitään asiaa minulla ei hänelle edelleenkään ollut. Ennen kuin soitin ovikelloa, iskin mp3 soittimen napit korviin ja namikat kaakkoon. Mukavasti meni kaksi tuntia huhkiessa ja tavaroita kasatessa ja autoon lastatessa.

Siitä sitten poikkesin ystävien luona, jossa humahtikin pari tuntia. Näitä asioita pyöritettiin, mutta onneksi myös paljon muutakin. Keskustelu muiden kuin exän kanssa kyllä helpottaa..

Illalla vielä maratonpuhelu kollegan kanssa työasioista ja järjestelyistä, enpä muista koska olisin 50 minuuttia viettänyt puhelimessa... Tuli käytyä läpi monta asiaa, toivottavasti kuviot tästä hieman selkiytyvät. Katselin hieman Vampyyripäiväkirjoja (on muuten ihan hyvännäköisiä ihmisiä... :P ) ja sitten valvoinkin koko yön miettien kaikkea tätä mitä pitää hoitaa.. auton vakuutukset, saanko lainaa, toiminimipapereiden täyttämiset, tavaroiden läpi käymiset, mitä kaikkea pitää heittää pois, koska sitä seuraavat kamat hakee etc... no tänään ei taida olla ongelmaa nukkumaan menemisen kanssa....

Turnausväsymystä havaittavissa

Perjantai-iltapäivä. Ja olen järjettömän väsynyt. Nukuttua olen saanut ihan kohtuullisesti. Ruokakin maittaa jonkin verran ja painon putoaminen on nyt pysähtynyt. Kolmessa viikossa paino on tippunut noin viisi ja puoli kiloa, joista surin osa ensimmäisen puolentoista viikon aikana. Luulen että tämä on vaikuttanut hemoglobiiniin ja siinä yksi syy väsymykselle.

Toinen väsymyksen aiheuttaja lienee stressi jota alitajuisesti on paljon enemmän kuin mitä tietoisesti sitä mietin. Suurinta huolta yllättäen aiheuttavat juuri rahahuolet ja siihen liittyvä asuminen. Varauspaperit on allekirjoitettu uudesta kodista. Varausmaksun pistän maksuun maanantaina. Periaatteessa pankista ilmeisesti saisin tarvitsemani lainasumman jopa näillä minimaalisilla yrittäjän tuloilla, mutta puuttumaan jää takaus noin 20 000 eurolta. Katsotaan mitä pankissa pähkäilevät. Askel eteenpäin, kaksi taaksepäin, sivulle väistö jotta uusi paskalasti ei kolahda niskaan.. Niin sitä tällä hetkellä mennään eteenpäin.

Miehet eivät yllättäen ole mielessä laisinkaan. Päiväunet keskittyvät uuden kodin unelmoimiseen. MUTTA huomaan surullisena miettineeni muutaman kerran, että voi kun joku sanoisi että "sä olet upea nainen" tai että "sitten kun oot valmis, lähtisitkö vaikka käymään kahvilla.." Ei niinkään sillä että haluaisin miehen, vaan että sillä, että joku voisi sen verran minua arvostaa. Kuten aiemmin kerroin, itsetuntoni ei ole ehkä sitä parasta mahdollista laatua. Olen ollut koulukiusattu (no kukapa meistä ei olisi..) ja jo ala-asteelta olen oppinut kasvattamaan aika kovan panssarikuoren -mistä huomaan nytkin olevan hyötyä. Koskaan en ole jäänyt varsinaisesti pyörimään surkeuteen, vaan maalaisjärjellä olen taistellut itseni pinnalle. Monta kertaa. Tähänpä liittyy myös tuo miesasia, sillä en ole koskaan ollut kenenkään muun kanssa kuin exäni. Jep. Luit juuri oikein. Lähes kolmekymppinen nainen jolla on ollut yksi kumppani. Mikä vitsi. Miesten kanssa olen aina tullut kyllä hyvin juttuun, olen välillä aikamoinen herjanheittäjä ja useissa porukoissa "yksi jätkistä". Mutta sisältä, niin... Ajatella, että se ainokainen ihminen jonka antaa sisältä koskettaa tekee näin.. Hah! Viikkoon en ole itkenyt ja juuri tuli nenäliinalle käyttöä.. paskat...

Näinpä toivotan teille kaikille ihanaa viikonloppua! Kertokaa rakkaillenne, että rakastatte heitä. Ja sanokaa myös ystävillenne, että he ovat tärkeitä vaikka aina sitä ei osoittaisikaan. Sitä ei ikinä tiedä koska heitä tarvitsee..

Olen ehkä kuitenkin tunteeton paska

Viime perjantaina käytiin pankissa. En katsonut miestä laisinkaan. En tervehtinyt. Hoidettiin pakolliset asiat pankkihenkilön kanssa, missä menikin yllättävän pitkään. Avaimet nakkasin pöydälle pankkihenkilön hakiessa kopioita. En siis ollut tyly pankkihenkilölle, hän oli mukava ja hoiti asiat erittäin ammattitaitoisesti.

En ole enää itkenyt ja murehtinut tapahtunutta. Ruoka alkaa maistua ja elämä palautuu uomiinsa pikkuhiljaa. Suuri kiitos tästä kuuluu ystäville ja vanhemmille. Olen miettinyt itsekseni mistä tämä oma tunnetilani kertoo.. En ole pitänyt yhteyttä häneen, ei tee edes tiukkaa olla laittamatta viestiä. Sähköpostilla toki olemme "keskustelleet" muun omaisuuden jaosta. Joskin siinäkin olen noudattanut hyvin kylmää ja harvasanaista linjaa. En tosiaan tiedä mitä pitäisi ajatella omista tuntemuksista.

Tuleva viikko on täynnä kiireitä. Pitää etsiä kadoksissa olevia papereita, (oi miksi, miksi, miksi en ole sitä järjestelmällistä tyyppiä..) käydä vähän hoidattamassa itseä ystävällä joka opiskelee, hoitaa luottamustehtäviä ja niin edelleen. Loppuviikosta varaan asunnon uudistuotannosta joka valmistuu vuoden päästä. Uusi ihana yksiö. Sikäli mikäli pankki tulevana perjantaina katsoo tilannettani suopeasti.. pitäkäähän peukkuja...

Vuoristorataa osa 2

Rytkyttää puolelta toiselle, vatsasta ottaa, tekee mieli kiljua ja karjua vatsanpohjasta asti.

Tylyllä linjalla olen jatkanut exää kohtaan, eipä sitä sanottavaa tosiaan ole. Sähköpostin välityksellä taistellaan nyt jaettavasta omaisuudesta.. tai ei tuo nyt ehkä ihan taistelua ole.. mutta kuitenkin.

Se mikä vuoristorataa aiheuttaa, on asuntoasiat. Niinkuin aiemmin kerroin majailen nyt vanhempien nurkissa. Tosin vanhemmat ovat myymässä nykyistä asuntoa ja odottelevat rakennuspäätöstä uudesta pienemmästä rivitalosta. Samasta minäkin alustavasti päätin varata itselleni yksiön. Siihen pääsee kiinni hieman pienemmällä rahalla. Vuosi tosin on pitkä aika odotella valmistumista, mutta eiköhän se siitä. Kun nyt saa vähän elämää järjestykseen. Ja toivon että pankki on suopea minua kohtaan. Eilen iltapäivällä välittäjä soitti että varataan se yksiö mulle. Ja illalla soitti uudestaan että joku muu onkin sen varannut, mutta ei ole vielä varausrahaa maksanut. Mä saisin exältä rahat huomenna, joten pientä jännitystä tuolla vatsanpohjalla nyt kyllä pyörii.. ei mahda minkään. Vähän menee minun mielestäni perse edellä puuhun muutenkin nämä touhut kun en ole pankissa päässyt vielä käymään, mutta äitihän se siellä soppaa hämmentää.. Antaa kattoa miten käy. Aina olen itse tosin ollut hieman hannaavaa tyyppiä, pitää tarkoin miettiä kaikki vaihtoehdot ja sittenkin vielä tarkistaa että mikä on kannattavaa.. eli tällaiset pikapäätökset tosiaan ahdistavat minua..

Lainaan viestiä jonka eräs kaksilahkeista puolta oleva ystäväni minulle laittoi..
"Y-nainen on lujaa tekoa..

kyllä siihen naarmu jää, mutta siltaan sitä ei saa.." 

 

Tahdon uskoa tähän ja olla niin vahva että selviydyn elämän asettamista kampitussuorista..

Surun tilalle vaihtuu angstit..

Kävin eilen hakemassa taas tavaroita. Kylpyhuoneeseen on ilmestynyt ylimääräiset shampoot ja hoitoaineet sekä pyyhe.. eipä kauaa kulunut kun vielä minun kotinani olevaan on uusi tuotu.. Tämä nostaa lähinnä vihantunteita.. Ei minkäänlaista rotia miehellä tässä touhussa. Haluan katkaista siteet niin pian kuin mahdollista.

Surun tilalle on tosiaan hiipineet angstit. Vaikka en olekaan terästä, huomaan tahtovani tässä asiassa eteenpäin. Äkkiä. Se, onko se hyvä, en tiedä. Nyt on juuri  vain sellainen olo, että tuskin tulen häntä kaipaamaan jahka saan oman kompassini näyttämään oikeaan suuntaan. Viha tuon kaksilahkeisen käyttäytymistapaa kohtaa vain nousee ja vahvistaa minun tuntojani siitä että minua on pidemmän aikaa kusetettu. No niin nyt on ilmeisesti tapahtunut. En enää mahda sille asialle mitään. Mutta siinä suhteessa olen kylmä ihminen, että tämä oli sitten meidän osalta totaalisesti tässä. Kun saan viimeisetkin tavarat ja rahat pois, hän poistuu minun elämässäni selän taakse jätettyihin asioihin.

Don't leave something GOOD to find something better. Cause once you realize you had the BEST, the best found something BETTER..

En olekaan terästä

Viikko on nyt takana. Tuntuu ikuisuudelta. Luulin olevani terästä, mutta huomaan taipuneeni kaksinkerroin. Enkä uskokaan että koskaan oikenen kokonaan. Sen verta kova kolaus tämä on ollut.

Sunnuntaina äiti ilmoitti että mun on pidettävä aikalisää vuodenvaihteeseen asti. Olen epätoivoisesti yrittänyt kuluneen viikon aikana saada elämäni järjestettyä. Käynyt etuovessa etsimässä asuntoa, molin sivuilla työpaikkaa (koska todennäköisesti joudun pistämään yritykseni pakettiin, sillä en saa lainaa yksin näillä tuloilla..), miettinyt mitä voisin tehdä jotta saan elämäni taas raiteilleen. Mitä kaikkea pitää hankkia ja minne pitää olla yhteyksissä. Nyt vuodenvaihteeseen asti katselen miltä elämä näyttää. Yritän kerätä pääomaa asuntoa varten ja tarvittaessa etsin uuden työpaikan tai koulutuksen jotta asiat järjestyy.

Ex laittoi sähköpostilla kauppakirjaluonnosta. Mielestäni kohtuullisen pesämunan saan matkaani vaikkei se tätä ikinä tule korvaamaan. Tavaroita ei sen enempää ole vielä jaettu, auton saan kuulemma pitää. Muuta, joka on yhteistä en oikeastaan haluakaan. Haluan muistoja mahdollisimman vähäsen. Jos vaan voisin palata ajassa 11 vuotta taaksepäin kertomaan itselleni että älä ikiniä luota sydäntäsi kellekään tekisin sen hetkeäkään epäröimättä.

Onni on ystävät..

Eilen raapustin nimen tuohon paperiin. "pyydämme että meidät  T U O M I T A A N avioeroon".. halusin allekirjoittaa paperin jotta menee nopeammin eikä tarvita erillistä tiedoksiantoa. Kyllä minä tämän jo tiedän. Toisaalta tuntuu inhottavalta saada tuomio jostain mitä ei ole itse tehnyt tai halunnut. Syyttömänä tuomittu siis. Nyt tuo kirjekuori odottaa laukussani että tipautan sen postiin.

En ole hetkeäkään salannut tätä tapahtumaa keltäkään. Naamakirja on osoittautunut myös erinomaiseksi purkukohteeksi. Sinne olen kirjoittanut vain että olemme eroamassa. Eron syitä tai mitään muutakaan sinne en retostele. Ne jotka haluavat tietää tai minusta asia heitä koskettaa voivat kysyä minulta suoraan. Osa varmasti uteliaisuudesta, osa ihan oikealla tarkoituksella.

Mutta tässä olen kyllä huomannut että ystävät kantavat. Moni on soittanut ja sanonut että soita. Ihan milloin vaan. Vaikka keskellä yötä. Moni on vaan kysynyt "kuinka voit". Ja muutamat yrittävät pakottaa syömään jonnekin, joka tässä hetkessä on aivan tuhoon tuomittua ja hyvän ruoan tuhlausta. Paino jatkaa laskuaan, tässä vaiheessa tiputusta on viitisen kiloa. Onneksi minussa on mistä lähteä..

Mutta ehkä pian. Puhuminen tuntuu helpottavan.

Huomaan monen olevan vihaisia puolestani. Itse en ole siihen vielä pystynyt, olen enemmänkin surullinen näistä tapahtumista. Haluaisin tuntea vihaa, mutta tällä hetkellä se kääntyy vain siihen, että mietin miten tyhmä olenkaan ollut kun olen itseni tällaiseen tilanteeseen saattanut. Katkeran naisen ajatuksia; älä ikinä enää luota kehenkään, älä koskaan välitä kenestäkään näin paljoa...

Elämä menee uusiksi

Sunnuntaiaamuna hän sen minulle ilmoitti. Edellisenä iltapäivänä oltiin vielä puhuttu että yritetään. Yöllä oli tavannut uutta rakastaan ja aamulla ilmoitti kaiken olevan loppu. Hän ei halua asiaa selvittää, hän ei halua terapiaa. Hän halua eron. Yksiselitteistä. En kuulemma arvostanut häntä riittävästi. Sen takia on kesästä asti vehdannut selkäni takana.

Minä keräsin osan vaatteistani ja koiran tavarat. Soitin äidille saanko majoittua sinne joksikin aikaa. Tokihan se käy. Onneksi on vanhemmat jotka ottavat vielä vähän isompiakin lapsia siipiensä suojaan. Lähtiessäni hän vain totesi; "ai sä otat koirankin..". Sinne jäi sohvalle itkemään. Mitäpä hän koiralla kun uusi rakas on kuitenkin toisella paikkakunnalla missä ovat töissä.

Maanantaina soitin terveyskeskukseen ajan ja sainkin sen iltapäivälle. Halusin nukahtamislääkkeet, koska ensimmäinen yö meni valvoessa. En halua sairaslomaa, koska työ pakottaa ajatukset muualle. Mutta en voi olla töissä jollen ole nukkunut. Yhtään nappia en vielä ole ottanut, jotenkin on saanut nukuttua ilmankin. Yöllä saatan olla valveilla puolitoista, kaksikin tuntia kun uni on selvittänyt päätä sen verran että järki juoksee. Unen ikävä haittavaikutus.

Eilen kävin miehen töissä ollessa pakkaamassa lisää omia tavaroitani ja vein ne vanhemmilleni. Hänelle en ilmoittanut mitään. Eikä hänkään ole viestittänyt muuta kuin että eropaperit saan allekirjoitettavaksi tänään. Ja pankkiin viikon päästä perjantaina jotta saadaan asuntoasiakin järjestettyä. Toimitaan nyt rytinällä, mutta en halua jäädä siltä osin tuleen makaamaan.

Kun saan tämän paskan pois alta joudun miettimään mitä seuraavaksi teen. Työkuviot on järjestettävä uusiksi. On otettava uusia riskejä vaikka se ei juuri nyt houkuta.