No niinhän se meni. Janoan lisää Kulkurin seuraa. Käyn hillitöntä kamppailua itseni kanssa. Toinen puoli huutaa, ota yhteyttä. Kokeile jos saisi nauttia vielä vähän lisää. Toinen puoli sanoo; se oli tässä. Anna olla. Satutat vaan itsesi.
En osaa ihan tulkita itseäni. Vaikka seura kaikin puolin onkin loistava, pelkään että hän ei enää halua tavata koska juhannus oli aivan mahtava. Latistaisiko uusi tapaaminen tuon muiston. Ja en sitä halua todellakaan latistaa. Toisaalta tiedossa on jo valmiiksi että moista ei pysty uudelleen tapahtumaan, joten asennoituminen sen suhteen pitäisi olla kunnossa.
Mutta myönnettäköön että pidin tuosta hetkellisestä tunteesta. Pienen hetken olin onnellinen ilman velvollisuuksia tai oletuksia. Haluaisin sellaisen hetken uudelleen.
Hiljaisuutta on kestänyt maanantaista lähtien. Sehän kyllä kertoo jo.. Tämä sisäinen kamppailu uuvuttaa.
Heh, mulle kävi Tyypin kanssa ihan samoin. Piti olla vain hetken hauskaa, mutta siitä tulikin sitten kuukausien jahkaaminen ja tuska. Eikä se oikein ole loppunut vieläkään...
VastaaPoistano se kuukausi vois olla ihan jees tässä. :P Tosiaan kun tiedän että Kulkuri vaihtaa varmasti maisemaa. Kunnon katkaisuhoito. Mutta joo. Yhdeksän kuukautta kun on yksin kymmenen vuoden jälkeen sitä epätoivoisesti tarttuu näköjään kaikkeen mahdollisuuteen. Tokikaan tämä nyt ei huono vaihtoehto olisi..
VastaaPoista