Merkityksetöntä.

Viimeiset laatikot isolta varastolta on nyt tuotu pienten neliöideni sisälle. FB oli auttamassa laatikoiden siirrossa. Kun ajoimme varastolta kotiani kohti, mietin miten vuosi sitten yksin kannoin noita samaisia laatikoita. Nyt kannoin niitä jälleen. Miehen kanssa jonka läheisyydessä on hyvä olla. Enpä olisi vuosi sitten näin uskonut olevan.

Laatikoita olen nyt purkanut ja luonnollisesti edelleen on vielä roinaa josta tulee vieläkin päästä eroon. Minussa on pientä hamsterin vikaa, joskin yleensä säilytän asioita joilla on minulle tunnearvo, tai niiden myötä tulee jotain muistoja mieleen.

Minulla on tallella pieniä paperinpaloja yläasteajoilta joissa kahden hyvän ystävän kanssa on ruodittu silloisia ihastuksia, heidän lempinimiään. Kalentereita merkintöineen yli kymmenen vuoden takaa. On vanhoja c-kasetteja joista en vieläkään aio luopua. Valokuvia menneiltä vuosilta. Suosikki-lehtiä vuodelta 1996 lähtien.

Kirjoittelin aikanaan tekstiviestejä ylös ruutuvihkoon. Vuodelta 2003 löytyy parhaan ystäväni kanssa käyty keskustelu, jossa viitataan ex-mieheeni, ja siihen kuinka hän minua silloin petti, kuinka hän minut jätti. Samaa rataa, joskin silloin oltiin kyllä jonkin verran yhteyksissä, mitä nyt ei ole sitten tapahtunut. Mielenkiintoista huomata, että lähes samat fiilikset olen silloin käynyt läpi, tosin silloisesta huomaa kyllä pienen toiveen kytemisen, josko asiat vielä palaisivat ennalleen. Nyt sitä ei ole. Senpä vuoksi roskiin lensi iso nippu kirjeitä ja kortteja, jotka hän armeija-aikana minulle on lähettänyt. Ystävänpäiväkortit, syntymäpäiväkortit. Niiden merkitys on lakannut olemasta. En halua enää niitä säilyttää, vaikka 2003 halusinkin. Ne ovat nyt merkityksettömiä, eikä niitä tarvitse säilyttää.

Viimeiset laatikot kun saa tyhjättyä, sitten saa uusi vuosi tulla. Odotan mielenkiinnolla mihin se meidät FB:n kanssa kuljettaa. Eilen juteltiin siitä kuinka nyt pari kuukautta on hyvin tiiviisti oltu yhdessä. Eikä kertaakaan ole vielä tullut sellaista oloa että toisen toiminta, sanomiset tai teot ottaisivat päähän. Mielenkiinnolla odotan myös sitä ensimmäistä kertaa..

Niin ja yllätys on joulukortti ja "onnea uuteen kotiin" -lahja ex-anopilta...

Minä en muuttunut.

Joulu lähestyy kovaa vauhtia. Olen aina ollut jouluihminen, joskaan vuoden takaisesta joulusta en itseasiassa muista juuri mitään. Jonkinlaisessa sumussa se siis on mennyt. Tänä vuonna joulunalus on ollut myös kovin erilainen. Monia öitä olen viettänyt FB:n luona, ja äitini jo kommentoikin että oletpa kalliin varaston tavaroillesi hankkinut.. No kyllä minä uudessa kodissanikin olen ollut, ja joulunaikaan ehdin toivottavasti myös olemaan.

Tuntuu hassulta. Jossain vaiheessa matkan varrella olen miettinyt (niinkuin varmaan moni samassa tilanteessa ollut) muutaman kerran että mitä vikaa minussa oli. Ei sillä, en kaipaa takaisin avioliittoon. Mutta se, joka tässä viime kuukausien aikana on saanut tuon ajatuksen pintaan on oma toimintani ja tunteeni. Exähän minulle eron yhteydessä sanoi sen enempää perustelematta että minä en arvostanut häntä riittävästi. Nyt tuo lause kummittelee välillä minulle. Huomaan toimivani kuten ennenkin. Mielestäni toisen arvostaminen on myös huomiointi pienillä arkisilla jutuilla. Huomaan itse pitäväni sitä arvostuksena ja välittämisenä. Sitä että laittaa toiselle yllättäen, välipalaa. Tai käy halaamassa. Kiittää avusta. Se mitä tuo arvostamattomuus siis oli, en tiedä. Valitettavasti muutaman kerran olen hetkellisesti miettinyt sen kysymistä. Mutta toistaiseksi olen tuon ajatuksen haudannut. Se että toimin edelleen samalla tavalla tarkoittaa sitä, että se on osa sitä  mitä minä olen. Minun tapanai. Ja jollen minä kelpaa tai riitä sellaisenaan, niin kai on sitten tarkoitus olla. Uskon siihen että aktiivisesti omaa olemistaan tai tekemistään ei tule muuttaa. Se mitä tapahtuu sopeutumisena ja vuorovaikutuksen yhteydessä tapahtuu kyllä itsekseen.  Ja kai sitten niin on, että tämä aiheuttaa minulle hetkittäin arkuutta olla onnellinen.

Mielenkiintoista on tosiaan kuitenkin huomata se, että loppujen lopuksi minä en juurikaan ole muuttunut. Toimin ja olen ihan samalla tavalla kuin pari vuotta sitten. Minulle tärkeitä asioita on edelleen samat asiat kuin aiemminkin, joskin joidenkin asioiden kohdalla arvojärjestys on muuttunut.  Nyt tuntuu siltä taas, että minä olen se, kuka minä olen. 

Joulu. Silloin jos koska tuntuu se, että toinen välittää. Toivottavasti onnistun sen välittäämään itsestäni.

Ajatusvirtaa

Tuli.

Tuli on aina kiehtonut minua. Jo viisitoista vuotta sitten sain lempinimen Pyromaani, joskaan sillä ei ole mitään tekemistä tuhopolttojen kanssa. Lempinimen antoi Hyvä Miespuolinen ystäväni, se samainen joka on seikkaillut aiemmissakin postauksissa. Lempinimi tuli kaiketi siitä että olin aina ensimmäisenä sytyttämässä tulta nuotioon ja saunalle. Se on ihana haaste johon aina mahdollisuuden tullen tartun. Tuli on hypnoottista. Se saa minut pysähtymään ja tuijottamaan. Tuli tanssii, viettelee ottaa omakseen puun. Hehkuu hiilissä. Ja tukahdutetaan.

En edes tiedä mistä tuo tuli mieleen, jostain vaan. Lähinnä mietin mennyttä viikkoa ja sitä, kuinka aika kietoutuu FB:n kanssa yhteen. Joulu tekee tuloaan ja se on juhla jota minä rakastan. Juhla jota hän ei ole vuosiin viettänyt koska hänestä se kuuluu perhejuhliin. Koska hänen perheensä on ollut rikki, hän on joulut viettänyt töissä. Tänä vuonna se näyttää olevan toisin. Pelkään tosin että ahdistan häntä jouluhöpötyksilläni, kynttilöillä, joulutähdillä, taustalla soivilla joululauluilla. Joulua edeltävä viikonloppu tulee menemään hänen perheensä parissa, myös jälkikasvun seurassa. Ja tuo jälkikasvu sunnuntaina kertoikin että en kuulemma ole paha äitipuoli. "Kaikki yleensä on. Mutta sä et oo. " Se tuntui hyvältä, joskaan en kyllä äitipuolen roolia missään tapauksessa havittele. Nuori on jo sen ikäinen että ymmärtää asioita vallan mainiosti, eikä minun tehtäväni ole kasvattaa häntä. Se, miten homma toimii kaveripohjalta, jää nähtäväksi.

Huomenna on itsenäisyyspäivä. On tarkoitus tänä iltana viettää pikkujouluja perheen parissa. Siskot tulee paikalle, toisen siskon miesystävä, vanhemmat. On laitettu ruokaa, tiedossa saunaa ja musiikkia. Ja myös FB on luvannut tulla piipahtamaan paikalle. Ennen kuin menee töihin. Töissä täytyy käydä jotta hän saa niitä asioita joita elämässään haluaa, niinkuin oman kodin.

Tällä hetkellä on kovin kovin ristiriitaiset tunteet edelleen. Toisaalta tahtoisin olla hänen luonaan. Toisaalta tahtoisin olla kotona. Toisaalta haluan olla lähellä ja tuntea sen kuinka toinen välittää, kuinka itse välitän. Toisaalta hetkittäin vilahtaa ajatus, luovuinko vapaudestani liian nopeasti. Ehkä tämä on vain asettumisen pelkoa..