maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kaiherruksia

Häähumu oli ja meni. Juhla oli juuri parin näköinen (niinkuin aina). Olin varsin otettu että olin saanut kutsun tuohon pieneen, noin kolmenkymmenen hengen porukkaan johon kuului myös sukulaisia. Ylättävää kyllä, pari kertaa tunsin poltetta silmissä ja kirvelyä kurkussa. Ehkäpä takaraivossa vielä kerran kituvana sätki omat tuntemukset petoksesta joka tuohon päivään omalla kohdalla liittyi.

Toinen kaiherrus joka tuli ja meni oli sunnuntaipäivänä. Kaunis ilma ja moottoripyörät ovat kaivautuneet talleista. Tuo sai mieleen Kesäkollin ja viime kesän seikkailun. Haikean hymyn se nosti huulille. Mitään aikomusta ei ole moiseen enää lähteä vaikka tilanne olisikin toinen. Niin huikean hyvät muistot siitä jäi, enkä halua niitä lähteä vertailemaan.

Vaikka. Puhumattomat asiat jäänevät edelleen puhumattomiksi, sillä aika kovin sanoin Mies minua kuvaili mielipiteettömkäsi ja intohimottomaksi elokuvareissumme jälkeen. Tuo oli aika kova paikka minulle. Ensimmäistä en edelleenkään aio myöntää, mielipiteetön en ole. Enkä mielestäni intohimotonkaan. Mutta ei, en ole sellaista tyyppiä joka repii vaatteet toisen päältä. Ehkä sitäkin täytyy joskus sitten vaikka väkisin tehdä, jos se on kerran ainoa tapa jolla toinen ymmärtää että haluan häntä. Tokihan tämäkin hieman kaihertaa, etten kelpaa ihan sellaisena kuin olen. Mutta kompromissejahan tässä on kaiketi aina välillä tehtävä..

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Puhumattomia asioita I

Edellisessä postauksessa kirjoitin kuinka ne asiat jotka tuntuvat juuri sillä hetkellä tärkeiltä tunkevat esiin joka paikassa.

No nyt tällä hetkellä ne ovat vauvat. Niitä syntyy joka puolella, on taaperoita, on vastasyntyneitä, juuri syntymässä olevia ja raskauden alkuvaihetta. Tämä ajatus näköjään palaa pikkuhiljaa minun pieneen pääkoppaani, ja tuntuu vaikealta estellä sitä. Sen verran suuri haave se on ollut.

Mutta. Tämä on aihe jota ei ole käsitelty tai josta ei ole puhuttu. Niinkuin ei monesta muustakaan "vakavammasta" aiheesta. Asiat soljuvat eteenpäin, ja tuntuu että tiettyjä aiheita jopa vältellään. Itse teen niin, mutta tuntuu että myös toinen.. Vaikka lapset tuntuvat jälleen hieman luonnollisemmalta ajatukselta, tuntuu se myös hyvin pelottavalta. En tiedän onko pelko enemmän sitä että mietityttää tähän maailmaan viattoman olennon tuominen vai pelkoa siitä että entäs jos tämä ei kestäkään. Toisaalta yksinhuoltajat eivät ole mikään ihmeellinen asia, heitä on paljon ympärillä, miksi minä en pärjäisi? (Aina täytyy ajatella worst case scenario..) Toisaalta edellinen projekti ei ottanut tulta alleen, ehkä minun ei ole edes tarkoitus saada lapsia. Kuka tietää.

Aihe ei tällä hetkellä ole kuitenkaan ajankohtainen, tiukka harjoittelu ja arvokisat vievät jonkin aikaa elämästäni ison osan. Kerran olen arvokisat uhrannut vauvaprojektille, toista kertaa en sitä tee. Kuitenkin, itse vanhenen, samoin kuin toinen osapuoli. Kai asia täytyy joskus ottaa puheeksi. Koska ja miten, en tiedä..

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Häähumua

Pian juhlitaan ystävien hääjuhlaa. Kun kutsu tupsahti postilaatikosta, hymy nousi välittömästi kasvoille. Vaikkakaan kutsu ei ollut avec. Nämä ystävät ovat seikkaileet vuodentakaisissa pääsiäispostauksissa sekä kesäloman extempore-saunavierailuissa.

Huomasin olevani vilpittömän onnellinen heidän puolestaan. Ja miksipä en olisi. Samalla ymmärsin että menneet tapahtumat eivät sittenkään todella ole murtaneet uskoani hyviin asioihin ja onnelliseen parisuhteeseen.

Joskus pohdin sitä kuinka sitä kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin jotka itselle ovat sillä hetkellä kovin tärkeitä. Häitä suunnitellessa tuntui että tv:stä ei muuta tullutkaan kuin hääohjelmia tai sarjoissa mentiin koko ajan vain naimisiin. Kun exän kanssa yritettiin huonolla menestyksellä (onneksi) jälkikasvua, tuntui että raskausvatsat ja hyökkäysvaunut pomppivat eteen jokaisessa kadunkulmassa. Eron hetkellä tuntui että joka puolella joku eroaa, en minä siinäkään ollut yksin.

Tällä hetkellä mikään ei oikein tunnu erottuvan erityisesti. En tiedä onko elämä sitten sopivassa uomassa ilman suuria virstanpylväitä.

Odotan noita juhlia innolla. Ne ovat ensimmäiset häät sitten oman eroni. Janoan sitä onnellisuuden tunnetta joka huokuu parista. Sitä lämmintä ja onnelisuutta jakavaa ilmapiiriä joka vallitsee vieraiden keskuudessa.

Vaikka yleensä häät ovatkin nykyään suuria juhlia, olen joka kerta (ja niitä on itseasiassa ollut harvoin) todella otettu kutsun saadessani.On hienoa että saan olla juhlistamassa tuota hienoa ja onnellista päivää.