keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Hei hei, aurinko!

12.1.2012:

"Missä olet, aurinko?

Valoa. Lämpöä. Suljettujen silmien takaa kajastavaa kirkkautta. Hälinää. Naurua. Hipaisuja, hiuksien hulmahduksia. Kylmiä juomia, ystäviä. Vihreää ruohoa. Kukkia. Lämpimiä öitä. Kostean asfaltin tuoksua kuumassa ilmassa. Kaipaan sinua, aurinko. Missä piileskelet, miksi annat hyhmän sataa taivaalta?

Koska on tammikuu. Kevääseen on matkaa. Ja niin on minun eheytymiseenikin. Haluaisin olla jo ehjä. Haluaisin nauraa ilman että muistan kuinka minua satutettiin. Haluaisin nauttia elämästäni ilman että muistan kuinka se yritettiin pilata.


Oi aurinko... tule ja kanna minut pois tästä harmaasta. Anna minulle uusi alku."


26.9.2012:
Oma postaukseni tammikuulta. Aurinko tuli. Ja toi kesän taikaa. Onnellisuutta. Kesän ajatteleminen saa hymyn huulille ja palan kurkkuun. Näin paljon ystäviä. Minä elin. Aurinko todentotta kantoi minut pois harmaasta. Ja antoi minulle uuden alun.

Syksy hidastaa tahtiani. Lämpimät ajatukset kantavat minua, ja minä tunnen olevani eheä. Niin eheä kuin tässä vaiheessa voi olla. Minä olen saanut kesän aikana hyvin paljon, toivottavasti olen myös antanut. Ainakin olen saanut uusia ystäviä. Olen nauranut paljon. Ja usein unohtanut kuinka minua satutettiin. 

lauantai 22. syyskuuta 2012

Sormus merkkinä.

Tapasin tänään tuttavan, joka meni naimisiin samana vuonna ja samana päivänä kuin minäkin. Siitähän tosiaan on jo vähän yli pari vuotta aikaa. Hänen vasenta nimetöntään edelleen koristi vihkisormus. Samassa tapahtumassa oli useita muitakin tuttavia ja itseasiassa vain kolmella viidestätoista sormus oli merkkinä liitosta, vaikka porukan keski-ikä oli varmaankin minusta katsoen 35 kauemmalla puolella.

Vasemman käden nimetöntä koristava sormus sai minut ajattelemaan, että se on merkki siitä että kantajalla on joku jota rakastaa, ja joku jolta saada vastarakkautta. Tokihan näin voi olla ja onkin,  myös ilman sormuksia, eikä sormus tietenkään onnellisuutta takaa -sehän tässä on nähty.

Mutta silti tuo sai ajattelemaan että sormus on eräänlainen merkki onnellisuudesta. Ehkä se on sitä, että on löytänyt paikkansa. On tärkeä.

Mutta minäkin olen onnellinen. Olen onnellinen monista pienistä asioista, kokemuksista ja haaveista. Mutta minä en voi kantaa mitään merkkiä onnellisuudestani. Onko sellaista edes olemassakaan? Eipä taida. Ja tuolloin voin vaan ääneen vakuutella olevani onnellinen, ja toinen puoli voi samalla ajatella että niin varmaan. Mitään ulkoista merkkiä ei taida meille sinkuille olla olemassa. Paitsi sädehtivät silmät ja leveä hymy.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Kesän loppuminen

Ulkona on harmaata. Siellä ei sada, mutta syksyn näkee tästä lasin läpi selvästi. Puut ovat vaihtaneet väriä jo hyvän aikaa. Minä nautin tästä vielä viikon tai kaksi. Sitten alan odottaa lunta ja pakkasta.

Kulkuri meni. Kesänlopettajaiset saivat arvoisensa päätöksen huolimatta pettämiseen ja sen normaaliuteen liittyneistä keskusteluista. Kulkurin kanssa oli vipinää. Ei ihan samanlaista kipinää kuin juhannuksena. Mutta sopivasti kuitenkin. Jäi ihan ok fiilis. Katselin ryhmäpotrettia meistä. Hassua miten kiinnitin huomiota seuraavaan seikkaan: minä näytän onnelliselta ja vapautuneelta. Melkein uskaltaisin vannoa, että minusta ei ole tuollaista kuvaa aiemmin saatu. Olen katsonut kuvia uudelleen ja uudelleen. Ilmeeni ja olemukseni on hämmentävä. Perhoset vatsassa ovat kaikonneet, ja minä taas ihmettelen kuka minä olen? Olenko se minä? Ehkä minä jään nyt paikalleni hetkeksi ihmettelemään mitä elämä seuraavaksi heittää. Kulkurille toivotin jännittävää matkaa ja totesin että törmäillää joskus.

Katson harmaata taivasta vasten lentävää lintuparvea joka leikittelee ja syöksyy. Olenhan minäkin vapaa kuin taivaan lintu ja samalla kuitenkin kahlehdittu tänne. Leikittelin hetken kesällä. Mutta mitä olisi tapahtunut jos en sinä yhtenä ainokaisena perjantaiaamuna olisi mennyt bussilla töihin? Ehkä kohtalo olisi heittanyt Kulkurin eteen jossain toisessa kohtaa, ehkä ei. Ehkä olisin kahlannut kesän läpi sillä tasaisen tappavalla menolla niinkuin aiemminkin.

Tämä kesä on ehdottomasti ollut elämäni paras. Niin paljon on tapahtunut, upeita ihmisiä, hyviä muistoja ja kokemuksia joita ei varmasti tule enää uudelleen. Ei tällä lailla. Näitä muistoja on hyvä vaalia. Kunpa tämä onnellinen värinä sydämessä kestäisi vähän pidempään. Ehkäpä se kivisyys alkaa pikkuhiljaa murtua..

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pettämisen normaalius?

Kesän menoporukka kokoontui viikonloppuna. Mukana oli yksi uusi ihminen. Muutamia vuosia vanhempi perheellinen mies jonka tapasin ensimmäisen kerran. Hän oli yhden meidän porukkamme miehen ystävä, ja tuli siis mukaan pitämään hauskaa hyvässä seurassa. Illan aikana juteltiin niitä näitä, sain mm. kehuja ajotaidoistani (olin siis kuskina). Ei mitään ihmeellistä, itse en kiinnittänyt juttuihin juurikaan huomiota. Myöhemmin päädyttiin halailemaan Kulkurin kanssa ja tämä perheellinen mies tupsahti sitten siihen, siinä vaiheessa jo aika tuhdissa humalassa. Hän meni silminnähden lukkoon, ei oikein tiennyt mitä olisi sanonut meille. Kulkuri sitten hieman myöhemmin selvensi tilannetta minulle. Miehenä sanoi, että oli tuo selvästi aikonut pokata minut illan aikana, ja meni lukkoon nähdessään meidät ja ymmärtäessään että hänen suunnitelmansa romuttui. Ja että "joko uskot että olet haluttua tavaraa". Rehellisesti, minä en sitä nähnyt. En myöskään kiinnittänyt mieheen jutustelun lisäksi sen kummempaa huomiota, onhan hänellä lapsia ja käsittääkseni jollei vaimo niin ainakin avovaimo.  Mutta siis jos Kulkurin sanoja on yhtään uskominen (tämä mielestäni on edelleen spekulointia), olisi tuo mies ollut ilmeisen valmis pettämään oman puolisonsa luottamuksen. Ja jotenkin näin jälkikäteen ajateltuna se ei edes olisi ollut yllätys. Se rikkoutuuko luottamus jos puoliso ei tiedä ei nyt kuulu tähän ajatuspurkuun.

Illan aikana tuli kahdelta muultakin mieheltä "lipsahduksia" aiemmasta toiminnasta. Avoliitossa olevat miehet etsivät baarista viimeminuuttien pokaa. Vaikka kotona on ihminen joka luottaa.. Vai onko sitten niin että ei luota ja ei välitä.

Jotenkin tuosta jäi siis kuitenkin sellainen olo, että pettämäinen nyt on ihan normaalia, ja ennen kaikkea myös hyväksyttävää. Sitä sivuttiin keskustelun lomassa ihan kuin se kuuluisi baari-iltoihin siinä missä överitkin.

Ja toinen mikä näköjään on, on se että minä en vaan huomaa mitään. Ellei sitä väännä rautalangasta. Minun tuntosarveni ovat epäkunnossa tai sitten en ole koskaan niitä osannutkaan käyttää.


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Puhdistavat kyyneleet


Eilen oli jotenkin tunteikas päivä. Mitään erikoista ei tapahtunut. Mutta jotenkin olin vain herkällä tuulella. TV-ohjelma sai minut herkälle tuulelle. Ystävän postaus hääjuhlista jotka vaikuttivat niin rakkauden täyteiseltä ja onnelliselta. Sai minut jopa miettimään että näkeeköhän hääjuhlasta ja morsiusparista sen, tuleeko se kestämään? Näkiköhän meistä että ei.. Ja itseasiassa padot aukaisi tv-ohjelmassa ollut kappale.


Tämän kappaleen kuulin alkuperäisversiona autossa sen jälkeen kun viimeisen kerran näin mummon elossa. Palattiin sairaalasta, jossa hän oli lonkkaleikkauksen takia. Aivan huhtikuun loppua, kevätaurinko paistoi ja sinisellä taivaalla oli vain muutama valkoinen pilvi. Jotenkin sen tiesi että se oli nyt sitten siinä. Ja joka ikinen kerta kun tämän kappaleen kuulen, olkoon versio mikä tahansa, silmät kostuvat. Ja se on tässä kahdeksan vuoden aikana kuultu useampaan kertaan. Tästä versiosta tykkään, siinä jotenkin seesteisyys korostuu.

Tietenkin siis eilenkin kyneeleet valuivat pitkin poskia kun istuin sohvalla. Ja samalla kuitenkin tuntui hyvältä. Mikä siinä lieneekään että siinä kohtaa kun kyyneleet valuvat sitä usein muistaa ettei aina tarvitse olla vahva. Ettei aina tarvitse ottaa vastaan ihan kaikkea. Ettei aina tarvitse sotia vastaan, niinkuin minä sissinä aika useasti teen. Se on kuluttavaa.

Toisaalta kyyneliä on niin erilaisia. On näitä puhdistavia. On surullisia. On vihaisia. On alistuneita. Ja joka kerta ne muistuttavat siitä että ihmisiähän tässä vain ollaan..

tiistai 4. syyskuuta 2012

Soutaa huopaa.

Perjantaina katseltiin leffaa fb:n luona. Elokuva oli aivan loistava. Hän oli kysellyt minulta mitä tv-sarjoja seuraan ja sillä perusteella sanoi että varmaan pitäisin tästä leffasta. Kyseli etukäteen mitä tykkään napostella leffaa katsoessa. Ja tarjoilut olivat juuri sen mukaiset. Leffa oli loistava. Tykkäsin todella kovasti ja haluan varmasti nähdä sen uudelleen. Hän katsoi sen sohvan toisesta päästä, minä toisesta. Juteltiin ja minä lähdin kotiin. Kipinä puuttuu. Se puuttuu niin totaalisesti että en voi käsittää. Nyt minulla tuntuu olevan kaksi miespuoleista hyvää ystävää.

Kulkuri. Viestittelee edelleen. Ja näyttää siltä että päädymme vielä samaan paikkaan ennen hänen lähtöään. Tarkoitus on juhlistaa kesän loppumista samalla porukalla joka oli juhannuksena liikkeellä. Juuri nyt tuntuu siltä että on kiva taas päästä hetkeksi kainaloon. Ja jos on mahdollisuus saada kaksi kertaa vuoden aikana, taidan tarttua tuohon tilaisuuteen senkin takia.

Hmm.. no olisi itseasiassa ollut mahdollisuus saada lauantaina. Olin juhlissa, joissa eräs mies osoitti jo alkuillasta selkeähköä kiinnostusta. Jossain vaiheessa joku kertoi minulle että kyseinen mies ei voi enää mennä yhteen tiettyyn baariin koska siellä on liikaa hänen entisiä hoitojaan. Tämä tieto ei sinänsä muuttanut tilannetta mitenkään, sen verran limanuljaska tuo mies oli. Hyvää miespuoleista ystävääni lainaten; mies näytti suomalaiselta mieheltä, mutta käyttäytyi kuin italialainen.. Hyvän miespuoleisen ystäväni piti pelastaa minut tuolta limanuljaskalta, mutta sen sijaan hän päätyi tanssilattian reunalle nauramaan minulle. Meinasi hänkin saada nyrkistä ihan niinkuin limanuljaskakin joka iski kätensä kiinni hanuriini.

Ja toki vielä päivitys exästä.. jatkaa profiilikuvapoistovinkunaansa..

lauantai 1. syyskuuta 2012

Outo uni.

Minä näen äärimmäisen vähän unia. Tai niin että aamulla muistaisin niitä. Muistikuvia on todella harvoin ja useinmiten ne liittyvät painajaisiin. Lapsuudesta muistan yhden painajaisen jossa sudet jahtasivat minua. Olin ihan oikeasti saanut juuri naapurin tytöltä pieneksi jääneet lenkkarit. Ihan oikeat isojen tyttöjen nauhalenkkarit, ja juuri ne nauhat olivat se juttu. Unessa sudet jahtasivat minua ja kiipesin kotitien varressa olleen metallipömpelin päälle  (jonka korkeus todellisuudessa oli n. metrin verran. Mutta pieni tyttö joutui oikein ponnistamaan ja työntämään käsillä että pääsi sen päälle). Sudet hyppivät pömpeliä vasten ja veivät toisen kengän. Minua ne eivät sen sijaan ylettäneet vahingoittamaan.

Toinen uni jonka muistan pitkän ajan takaa omaa painajaismaisia elementtejä mutta ei missään vaiheessa ollut varsinaisesti sellainen. Olin valtavassa hallissa jossa oli todella korkeita varastohyllyjä ja leveät käytävät. Yhden käytävän keskellä oli FIN-lava, jonka keskelle oli suurilla ketjuilla kiinnitetty miehen pää. Ja tuo pää puhui minulle, antoi ohjeita mitä minun tulee tehdä. Tarkkaan en muista mitä unessa tapahtui, muutoin kuin sen että keskustelu muuttui agressiiviseksi ja minä poistuin paikalta.

Nyt viimeisin uni, jonka muistan on tältä viikolta. Ei varsinaisesti tämäkään täytä painajaisen kriteerejä vaikka kolmeakymmentä kolkuttelevalle naiselle siinä sellaisiakin piirteitä on. Myös elämäntilanteen huomioon ottaen. Minut vietiin unessa silmät liinalla sidottuna ja korvat peitettynä johonkin tilaan. Hetken kuluttua kuulemisen estäneet kuulokkeet otettiin pois, ja minua kehoitettiin vastaamaan myöntävästi. Silmäni olivat edelleen peitettyinä. Vastaukseni jälkeen kuulin sanat "julistan teidät mieheksi ja vaimoksi". Silmien side poistettiin ja vieressäni MTV3:n aamutv:n Lauri Karhuvaara kertoi meidän juuri menneen naimisiin. Vaihdoin jopa naamakirjan parisuhdestatuksen "married"-muotoon ja jäin odottamaan ystävieni reaktiota avioliitosta, kun kukaan ei edes tiennyt minun tapailevan ketään. Jostain syystä heräsin välittömästi tämän jälkeen..

Kaksi ensimmäistä unta ovat pinttyneet mieleeni. Ensimmäinen varmaan sen vuoksi että saamani kengät olivat minulle todella tärkeät ja unessa menetin niistä toisen. Toisen unen varmaankin muistan sen päättömyyden takia.. heh, tai juuri sen pään takia.

Tämä viimeinen uni antaa varmaan paljon analysoitavaa, jos on kiinnostunut unien tulkinnasta ja niihin kätkeytyvistä piiloviesteistä. Uskonko ehkä kuitenkin vielä avioliittoon? Miksi minut huijattiin avioliittoon? Miksi vanhempi mies? Miksi facebook ja ystävien reaktiot? Riittäähän noita kysymyksiä. Kaikkiaan tämä viimeinen uni kuitenkin oli sellainen, että se unohtuu. Parin viikon päästä en edes enää muista nähneeni tällaista unta..