Tiedossa juhannusseikkailu...

No näinhän siinä sitten kävi. Kulkuri puhui minut ympäri juhannusseikkailuun. Tai tuskinpa se hänelle seikkailu on, mutta minulle se tulee kyllä olemaan sitä. Moottoripyörällä pitkin Suomea. Siinä menee mukavasti pari päivää varmasti. Hieman on perhosia vatsassa. Olen aina ollut suunnittelijatyyppi. Ja en minä tällaista todella suunnitellut. Mutta toisaalta kuulostaa niin kerran elämässä -jutulta että pakkohan tämä on katsoa ja kokeilla. Tuskin kukaan jatkossa tällaista tulee tarjoamaan.

Minulle jo pelkkä heittäytyminen seikkailuun on iso juttu. Helpoksi tämän tekee se, että Kulkuri lähtee syksyllä taas maailmalle, joten mitään paineita ei pitäisi olla. Pidetään hauskaa niinkuin kesällä kuuluukin? Tosin miten homma toimii, en tiedä koska en ole koskaan kokeillut. Takana on kuitenkin yksi ainoa parisuhde. Eikä niitä yhdenillanjuttujakaan. Mutta jostain se on kai aloitettava..

Kulkuri

On lauantai-sunnuntaivälinen yö. Kello on vähän yli kaksi. Taivas on pilvessä, on hieman hämärää. Istun punaviinin vaikutuksen alaisena parvekkeella. Jalassa villasukat, sisältä kantautuu radiosta romanttista musiikkia ja kynttilät palavat ympräillä. Tämä hetki on minun.

Juttelen kulkurin kanssa. Näyttäisi siltä että juhannus voisi saada käänteen johonkin ennalta arvaamattomaan. Moottoripyörä. Suomen kesä. Ei kuulosta huonolta.. Seikkailu johon ehkä sittenkin uskaltaisin heittäytyä. Jotain aivan käsittämätöntä minulta jos niin käy.

Mutta tämäkin hetki riittää minulle. Ympäröivät romanttiset asiat. Pieni huomio. Optio hurjaan seikkailuun jota en olisi voinut edes kuvitella. Kulkuri on selvästi peluri. Ja pelaa sellaista peliä jossa minä olen untuvikko. Silti minusta tuntuu siltä että otan sen riskin että saan siipeeni. Kuinka vahvasti voisin tuntea itseni elävän..

Puulla päähän lyöty

Pikapäivitys exän suhteen. Toissapäivänä taas rahakeskustelua, minä olen kuulemma valehtelija ja mitähän muuta. Tuo päättyi siihen että nikotteluitkupuhelun soitin exälle että jättäisi minut rauhaan ja mentäisiin niinkuin on helmikuussa sovittu. Ei kuulemma halua olla ilkeä mutta on rahaongelmia itselläänkin ja siksi tarvitsisi 3000 euroa minulta. No jälkikäteen mietin että miksi minä saan sen paskan niskaan, rahaa hänellä oli avioliiton aikana enkä minä sitä mukaani ottanut. No se siitä.

Mutta tämä perjantai. Aivan kummallinen. Kaksi miestä. Fb-juttukaverin tapasin livenä. Juteltiin pari tuntia, ja sain vielä kyydin kotiinkin. Yksi lainatavara unohtui, ja kun laitoin siitä viestiä vastaus oli että sittenhän pitää nähdä uudestaan.. Toinen mies. Tapasin sattumalta, ei olla nähty lähes kymmeneen vuoteen. Hän on reissannut pitkin maailmaa ja sattumalta kohdattiin aamulla bussipysäkillä kaupungissa joka ei ole meidän kummankaan kotikaupunki. Fb:n hän lisäsi minut saman tien, viestejä tullut, ehdotuksia moottoripyöräreissusta, muutoinkin pientä flirttiä.

Hämmentävää. Minä en tiedä mitä tehdä. Näin suoraa kiinnostusta ei minulle ole oikeastaan koskaan osoitettu. Näin lyhyellä aikavälillä. Vaikka exän kanssa vetoa olikin, se oli enemmän sellaista teinien valumista suhteeseen.  Ei tällaista suoraa toimintaa. Toisaalta pidän siitä ettei tavallaan tarvitse arvailla, toisaalta olen kauhuissani. En ole koskaan tällaista kokenut. Jään ihmettelemään ja katsomaan mitä tapahtuu...

Mitä onni on?

Olen ihmetellyt sitä, kuinka hyvinvoiva olen ollut. Siis lukuunottamatta ajoittaisia hermojenmenetyksiä koskien exää. Mutta kaikenkaikkiaan. Voin hyvin. Melkein voisi tavallaan sanoa että olen onnellinen.

Olen onnellinen siitä että minulla on ihana perhe. Ihanat vanhemmat ja ihanat sisarukset. Ilman heitä maailma olisi aika kamala paikka. Minulla on myös aivan loistoystäviä, joita en todellakaan vaihtaisi mihinkään.

Minulle on sattunut paljon hyviä asioita viimeisen yhdeksän kuukauden aikana. Hupsista saatana. Siitä on tosiaan jo yhdeksän kuukautta. Minä olen saanut asuntoasiat järjestettyä. Nähnyt ystäviä, saanut muutaman uudenkin. Olen palannut vanhojen harrastusten pariin sekä kilpailemaan. Niin siitä varmaan unohdinkin kertoa aiemmin, kilpailukausi meni varsin mallikkaasti ja kiertopalkinto koristtaa nyt kirjahyllyn päällä huonettani. Kovia nimiä kaiverettuna siihen on..

Minä olen laihtunut valtavasti, ja ei liene kellekään yllätys että pidän lähes kokonaan uudesta ulkomuodostani. Olen joutunut pistämään itseni likoon erilaisissa asioissa, vaikka paljon asioita on hoitamattakin.

Olen onnellinen siitä, että saan kirjoittaa taas oman nimeni. Nimestä luopuminen avioliiton yhteydessä oli minulle kova paikka. Enää ei tarvitse miettiä, ja toista kertaa en vaihda. Se on vaan niin vahvasti osa minuuttani.

Onni on pienet asiast jotka saavat illalla hymyilemään. Tämäkin päivä oli hyvä.

vuoristoradalla taas...

Exä on käynyt uuden kanssa reissussa. Ja mitä tapahtuu sen jälkeen? Minä saan sähköpostia velasta, jonka takaisinmaksusta sovittiin helmikuussa. Tulos nyt ei vaan sitten vastapuolta miellyttänyt vaikka ei siinä varsinaisesti mitään kitisemisen varaa ole. Asia on paperilla, sitä ei käy kiistäminen. No joka tapuksessa nyt neljän kuukauden hiljaiselon jälkeen hän päätti vinkua rahaa. Ja minä totta vieköön olen se todella köyhä osapuoli tässä. Elän nimittäin köyhyysrajan alapuolella. Samapa tuo. En edes viitsinyt vastata postiin. Pitkäköön tunkkinsa.

Se oli vuoristoradan alamäki. Ylämäestä löytyy iltaisin hymyn aihe. Pitkät keskustelut naamakirjassa. Tunti. Puolitoista. Kaksi. Yleistä höpinää, ei kovin kummoista ja syvällistä. Mutta pitkiä aikoja kuitenkin. Mukava on jutella niitä näitä. Ja lopettaa hyvänyön toivotuksiin. Matkassa on monta isoa muttaa ja pelkään että olen viehättynyt vain siihen että joku minut huomioi. Tästähän saisi siis oivan laastarin. Mutta koska hän on mukava ja olen vasta tutustumassa, en todella halua häntä loukata. Toisaalta en osaa erottaa sisälläni olevaa tunnetta, voisiko olla niin ettei hän ole minun tyyppiäni. Vai onko kyse vain siitä että pelkään?

Laukkaava mielikuvitus

Minulla on aina ollut loistava mielikuvitus. Ala-asteikäisenä kirjoitin silloisiin ainekirjoitusvihkoihin 16 sivua pitkiä tarinoita kun kotiläksy oli 3-4 sivua.. Kun luen kirjaa, näen päässäni tapahtumat kuin elokuvan valkokankaalla.

Loistava mielikuvitukseni suo myös sen mahdollisuuden että rivien väliin mahtuu tarinaa paljon paljon enemmän kuin mitä siellä oikeasti on. Mitä tarkoittaa minulle lähetetty koskettava kappale rakkaudesta. Muuta kuin että se on oikeasti hyvä kipale. Tahtookohan tuo sanoa tällä kappaleella jotain? Todennäkösesti ei, mutta kävipä mielessä... Keskustelua kahvista, yleisesti treffeistä kahvilassa.. olikos se kepillä jäätä, voiko minua pyytää kahville? Todennäköisesti ei, ihan vaan yleistä keskustelua kahvista ja kahviloista. Mutta kävipä mielessä. Tuo katsoo minua pitkään suoraan silmiin. Ihan liian pitkään. Niin pitkään että tulee tunne, että tämä on kilpailu, kumpi kääntää katseensa pois. Yrittääkö tuo viestittää tällä jotain? Todennäköisesti  ei, ihan vain katsoi minua silmiin puhuessaan.

En osaa tulkata vastakkaista sukupuolta. Ihan liian helpolla olen aiemmin päässyt. Kuten edellä olevista esimerkeistä pystyy huomaamaan, ehdin sekunnin sadasosassa miettiä miljoonaa muuta asiaa kuin sitä mikä sillä hetkellä on käsillä. Toisaalta pakokauhun vallassa pelkään sitä hetkeä, että joku ihan oikeasti, selvällä suomen kielellä jonka minkäkin ymmärrän, ehdottaa deittiä tai tapaamista kahvin äärellä. Miten treffeillä käyttäydytään, mikä on soveliasta, mikä ei (todennäköisesti minä olen kyllä niin hannari ettei tuo tuota ongelmaa). Entä jos annan huomaamattani vääriä viestejä, jotain sellaista mikä ei pidä paikkaansa? Jos joku tulkkaa minut ihan yhtä väärin kuin mitä minä olen tässä tulkannut tapahtumia? En halua ketään loukata kuitenkaan.

Tässä valossa, onpa hyvä ettei kukaan ole deittiä ehdottanut...

Fiiliksiä

Kuinka hyvältä tuntuvatkaan hyvän yön toivotukset. Kun ne tulevat mieheltä. Jota et juurikaan tunne. Naamakirja. Se se vasta onkin mielenkiintoinen paikka. Vanhoja ja uusia tuttavuuksia. Ja toiseen voi tutustua ilman että tarvitsee pelätä ahdistaavaa hiljaista hetkeä tai sitä että lumpsahtaako se kuuluisa kurnuttaja suusta hieman liian aikaisin. Kirjoittaessa omia tekstejä on helpompi sensuroida. Tämä tosiaan on saanut aikaiseksi mukavan olon ja iloista mieltä.

Mutta pienen tärinänkin tässä ehti eilen saada aikaiseksi. Sonisphere. Hyvää musiikkia, aurinkoa, kavereita. Ja mikään ei muuten pilaa hyvää festaria niinkuin exä kera uuden hoidon. Ovat muuten kuulemma olleet jo helmikuusta "virallisesti parisuhteessa", mikä tarkoittaa pari kuukautta ennen kuin kakkosvaihetta oli edes mahdollista hakea.

Minua itseäni ärsyttää se, että annan itseni ärsyyntyä näistä jutuista. Haluaisin olla kylmä, hieman ylimielinen ja ylenkatseinen. Mutta en pysty. Minä elän ja tunnen, toisinaan vaikka en haluaisikaan. Hetken aikaa tunsin taas eläväni kuunnellessani Metallicaa. Mukana oli tuo miespuolinen ystävä, josta aiemminkin olen kertonut. Siis ystävä, ei mitään muuta. Jonka kanssa teini-ikäisenä tuli moneen kertaan kuunneltua tuota levyä. Biisejä löytyy joka elämäntilanteeseen, ja monet niistä tuovat mieleen erilaisia muistoja.

Minä en vieläkään uskalla heittäytyä flirttailun maailmaan. Saattaa johtua siitä että en osaa. Saattaa johtua siitä että pelkään sen seurauksia. Nyt vetäydyn takaisin kuoreeni, suljen silmäni ja uneksin..