Laukkaava mielikuvitus

Minulla on aina ollut loistava mielikuvitus. Ala-asteikäisenä kirjoitin silloisiin ainekirjoitusvihkoihin 16 sivua pitkiä tarinoita kun kotiläksy oli 3-4 sivua.. Kun luen kirjaa, näen päässäni tapahtumat kuin elokuvan valkokankaalla.

Loistava mielikuvitukseni suo myös sen mahdollisuuden että rivien väliin mahtuu tarinaa paljon paljon enemmän kuin mitä siellä oikeasti on. Mitä tarkoittaa minulle lähetetty koskettava kappale rakkaudesta. Muuta kuin että se on oikeasti hyvä kipale. Tahtookohan tuo sanoa tällä kappaleella jotain? Todennäkösesti ei, mutta kävipä mielessä... Keskustelua kahvista, yleisesti treffeistä kahvilassa.. olikos se kepillä jäätä, voiko minua pyytää kahville? Todennäköisesti ei, ihan vaan yleistä keskustelua kahvista ja kahviloista. Mutta kävipä mielessä. Tuo katsoo minua pitkään suoraan silmiin. Ihan liian pitkään. Niin pitkään että tulee tunne, että tämä on kilpailu, kumpi kääntää katseensa pois. Yrittääkö tuo viestittää tällä jotain? Todennäköisesti  ei, ihan vain katsoi minua silmiin puhuessaan.

En osaa tulkata vastakkaista sukupuolta. Ihan liian helpolla olen aiemmin päässyt. Kuten edellä olevista esimerkeistä pystyy huomaamaan, ehdin sekunnin sadasosassa miettiä miljoonaa muuta asiaa kuin sitä mikä sillä hetkellä on käsillä. Toisaalta pakokauhun vallassa pelkään sitä hetkeä, että joku ihan oikeasti, selvällä suomen kielellä jonka minkäkin ymmärrän, ehdottaa deittiä tai tapaamista kahvin äärellä. Miten treffeillä käyttäydytään, mikä on soveliasta, mikä ei (todennäköisesti minä olen kyllä niin hannari ettei tuo tuota ongelmaa). Entä jos annan huomaamattani vääriä viestejä, jotain sellaista mikä ei pidä paikkaansa? Jos joku tulkkaa minut ihan yhtä väärin kuin mitä minä olen tässä tulkannut tapahtumia? En halua ketään loukata kuitenkaan.

Tässä valossa, onpa hyvä ettei kukaan ole deittiä ehdottanut...