perjantai 20. syyskuuta 2013

Sitten kun.

Katselimme sohvalla ohjelmaa jossa ihmiset etsivät vanhempiaan. Kaksi adoptoitua etsivät äitiään, molemmat oli annettu adopitioon hankalassa tilanteessa hyvin nuorena.

Mies sanoi että identiteettiään etsivät. Sitä ketä he ovat. Siitä keskustelua sitten. Itse jotenkin ajattelen, että identiteetti muodostuu niistä tekijöistä ja siitä ympäristöstä, jotka ovat kasvussa ja kehityksessä läsnä. Tietääkö ihminen että ei kuulu jonnekin jos sitä ei hänelle kerrota? (poissuljettuna tietenkin selkeät esim. ulkonäölliset tekijät yms. ) Mielenkiitoinen keskustelu jonka mies päätti lauseeseen "et sä voi sitä ymmärtää kun sulla ei oo omaa lasta. Sitten kun sulla on lapsi, sä ymmärrät sen."

Voi olla. Sitten kun. En osannut tuohon mitään sanoa. Kysymystulva olisi ollut kovinkin suuri mutta se vaijentui tehokkaasti. Olisin kysynyt että oletko sinä siinä kuvassa? Jotenkin olen ymmärtänyt että ei välitä pikkulapsista, ja onhan se kai iänkin puolesta pikkuhiljaa karkaamassa oleva asia - meillä molemmilla.

Ehkä joskus uskallan sitä kysyä. Sitten kun. On rohkeutta. On uskallusta. Eikä enää pelkää särkymistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti