Olin illalla baarissa Hyvän Miespuoleisen Ystävän kanssa. Baarissa näin ex-mieheni siskonmiehen, jota en ollut nähnyt kunnolla pitkiin aikoihin. Ainoastaan niin, että on ehtinyt tervehtiä. Hyvä Miespuoleinen ystävä lähti kohti viimeistä kotiin vievää junaa, minä sanoin että jään vielä, käyn moikkaamassa Tuttua.
Kävin moikkaamassa. Pitkästä aikaa ehdimme jutella muutakin kuin perinteiset pikaisesti heitetyt moikat. Hän oli humalassa, minä vain pari nauttineena. Juteltiin kuulumisia. Vajaa kymmenen minuuttia. Lopuksi halasi minua muutamankin kerran. Kyynel nelikymppisen miehen silmässä ja toteamus "joistakin vanhoista asioista vain pitää enemmän. Ei mulla muuta, en mä muuta voi sanoa." Eikä hän sanonut. Vielä kerran halasin, kyynel omassakin silmässä poistuin.
Onneksi kaikkia siltoja ei tarvitse polttaa.
Niin samaa mieltä!!
VastaaPoistaSamaa mieltä minäkin.
VastaaPoista