En pidä tästä olotilasta. En näistä ajatuksista. Ristiriidoista joita tähän pääkoppani sisälle mahtuu. Uusia vauvauutisia. Ja tuo sai haikean olon, tyhjän tunteen vatsanpohjassa.
Itseäni häiritsee tämä olotila. Se, että juuri nyt kun pitäisi valmistautua elämäni tärkeimpiin kilpailuihin, koen haikeutta toisten vauvauutisista. En pidä itsestäni sen takia, että tämä tietyllä tavalla kertoo, että se mihin tahtotilani panostaa, ei ole se josta oikeasti haaveilen. Jakomielitautiseksi tässä kai kohta tulee, kun tällaisia ajatuksia pyörittelee.
Tästä ei kai selviä muulla kuin ottamalla asia puheeksi miehen kanssa. Mutta koska? Miten? Onko se ajankohtaista? Mitä hän ajattelee? Pitääkö kertoa että aiemmin lisääntyminen on ollut haasteellista? Kai tuo miehen todellisten ajatusten selvittäminen on yksi joka sitten todellisuudessa kääntää asioita suuntaan tai toiseen. Tai pistää miettimään asioita suurella vakavuudella. Minähän en oikeasti näitä asioita ole kysynyt vaan ne ovat vilahdelleet sivukeskusteluissa ja minä olen niistä omat johtopäätökseni tehnyt.
Pelkään sitä, mitä tuo keskustelu tuo mukanaan. Pelkään sitä, että haaveilta katkaistaan siivet, vaikka toisaalta ehkä hieman sitä odotankin. Silloin joudun puntaroimaan sitä, mitä asioita elämässä todella haluan, ja mitä olen valmis uhraamaan katumatta sitä jälkeenpäin. Typerältä tuntuu että mietin ja suren näitä asioita jo etukäteen.
Toisaalta haaveiden alasampuminen ei olisi kilpailuihin valmistautumisen kannalta tällä hetkellä kovin järkevää. Mutta onko sitten tämä vatvominenkaan.
Kamalaa ruikutusta. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Kiitos ja anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti