Häähumu oli ja meni. Juhla oli juuri parin näköinen (niinkuin aina). Olin varsin otettu että olin saanut kutsun tuohon pieneen, noin kolmenkymmenen hengen porukkaan johon kuului myös sukulaisia. Ylättävää kyllä, pari kertaa tunsin poltetta silmissä ja kirvelyä kurkussa. Ehkäpä takaraivossa vielä kerran kituvana sätki omat tuntemukset petoksesta joka tuohon päivään omalla kohdalla liittyi.
Toinen kaiherrus joka tuli ja meni oli sunnuntaipäivänä. Kaunis ilma ja moottoripyörät ovat kaivautuneet talleista. Tuo sai mieleen Kesäkollin ja viime kesän seikkailun. Haikean hymyn se nosti huulille. Mitään aikomusta ei ole moiseen enää lähteä vaikka tilanne olisikin toinen. Niin huikean hyvät muistot siitä jäi, enkä halua niitä lähteä vertailemaan.
Vaikka. Puhumattomat asiat jäänevät edelleen puhumattomiksi, sillä aika kovin sanoin Mies minua kuvaili mielipiteettömkäsi ja intohimottomaksi elokuvareissumme jälkeen. Tuo oli aika kova paikka minulle. Ensimmäistä en edelleenkään aio myöntää, mielipiteetön en ole. Enkä mielestäni intohimotonkaan. Mutta ei, en ole sellaista tyyppiä joka repii vaatteet toisen päältä. Ehkä sitäkin täytyy joskus sitten vaikka väkisin tehdä, jos se on kerran ainoa tapa jolla toinen ymmärtää että haluan häntä. Tokihan tämäkin hieman kaihertaa, etten kelpaa ihan sellaisena kuin olen. Mutta kompromissejahan tässä on kaiketi aina välillä tehtävä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti