Niin. Siinäpä se on kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tällä hetkellä kun mietin hetkiä jolloin olen ollut onnellinen, on tapahtunut jotain erikoista tai muuta vastaavaa siihen liittyy aina henkilö jota en enää halua ajatella. Toisaalta tämä on tietysti ihan normaalia kun ottaa huomioon että takana on yhdentoista vuoden suhde, ja suuria asioita.
Toisaalta huomaan, että tosiaan kaikkiin isoihin juttuihin olen sotkenut hänet, tai hän on läsnä. "Hienoja" muistoja jotka olisivat vain minun en tunnu muistavan. Ja sepäs ahdistaa. Toisaalta se kertoo myös minun persoonallisuudestani, olen aina ollut ihminen joka haluaa jakaa hyvät asiat ja kauniit hetket. Ehkä minulta puuttuu sen verran itsekkyyttä.
Onko olemassa edes sellaisia muistoja, jotka voisivat olla vain yhden ihmisen? Toki, jos lähtisin esim. matkalle yksin niistä muistoista tulisi minun omiani. Mutta saman tien, nyt jo, mietin kuinka paljon hauskempaa olisi muistella tuota jonkun kanssa. Olettaen tietysti että sitä haluaa joskus muistella..
Minä todella tarvitsen uusia muistoja, jotka saavat minut hymyilemään ja ajattelemaan kuinka hauskaa silloin oli ja kuinka onnellinen silloin olin. Vaikka puolessa vuodessa on paljon tapahtunut, sellaisia hetkiä ei vielä ole ollut. Vaikkakin vuoristoradan kyyti on tasaantunut, tunnen edelleen olevani hieman sumussa. Ehkä se johtuu siitä etten uskalla. Heittäytyä hetkeen. Vaikka paljon olenkin tehnyt, olen saavuttanut asioita joista voin olla iloinen, mutta jotakin puuttuu. Todellisuudessa en tiedä onko ne muistot vai minun uskallus.
Toivottavasti kesä korjaa asian....
"The first step to getting the things you want out of life is this: Decide what you want."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti