Tässä olen hieman miettinyt miehiä. Ja sitä millaisen miehen ehkä haluaisin. Enkä nyt paneudu ulkomuotoon, ammattiin tai muuhun vastaavaan, vaan sinkkumiehiin jotka jollain tasolla saattaisi kiinnostaa.
Tällä hetkellä jaan heidät kahteen kategoriaan. Tavallaan. Eronneet ja sinkut. Eronneiden kastia tässä edustavat miehet joilla on lapsia. Eli vaikka varmasti lähestulkoon jokainen kaksilahkeinen onkin todellisuudessa eronnut, tässä minulle eronneita edustavat ne, jotka ovat olleet avo- tai avioliitossa, tai välttämättä niissäkään, mutta riittävän vakavassa parisuhteessa hankkiakseen lapsia. Voisi siis kuvitella että ainakin jollain tasolla fiksuja ja turvallisia miehiä. Mutta. Se suuri Mutta. Minä en halua muiden lapsia, ikävä kyllä. Vaikka pidänkin lapsista, ja ainakin joskus halusin omiakin, en näe itseäni äitipuolena. Mielestäni lasten kasvatus on vanhempien tehtävä, ja kolme kasvattajaa ei onnistu millään. Toisaalta jos jonkun kaksilahkeisen kanssa joskus löisi hynttyyt yhteen ja joku tenava siinä pyörisi edellisestä suhteesta, tuntisin itseni todennäköisesti tietyllä tavalla ulkopuoliseksi koska en voi päättää/kommentoida lapsen kasvatuksesta silloin kun se ei ole omani. Enkä halua tässä vaiheessa enää toimittaa lapsenvahdin virkaakaan. Tällä tarkoitan siis sitä että toimin viihdyttäjänä ilman auktoriteettiä. Ja tietysti suhteeseen liittyy vielä se kuuluisa exäkin...
Mitä jää jäljelle? Oma ikäluokka, + viisi vuotta lisää. Siis sinkkumiehet 30-35 v. Ja jos siis tuon ikäinen mies ei ole vakavassa parisuhteessa tai eronnut, siinähän täytyy olla joku perustavanlaatuinen vika, eikö? Miksi se ei kelpaa kenellekään? Miksi sen pitäisi kelvata minulle? Enkai minä halua jämää joka ei kelpaa kellekään. Vai pitäisiköhän sitä hieman löysätä kriteerejä.. Ihmeellisiä asioita sitä liikkuu pienen ihmisen päässä.
Ja etenkin kun ajatuksissaan vielä toteaa että kuinka herkullinen saalis itse on; eronnut, lapseton kolmekymppinen. Just joo, varmasti jokapojan unelma.. vikalista on siis ilmeisen pitkä..
Pätevää ja osuvaa pohdintaa asiasta, joka itsellekin kovin ajankohtainen (itse kans 29-vuotias). Jos mies on tosiaan 30-35-vuotias ja ei ole ollut ainakin pitemmässä merkityksellisessä parisuhteessa, niin jotain vikaahan siinä on. Joko liian pinttynyt yksinoloon tai sitten oikeasti jotain vialla. Itse kyllä näen pitemmän suhteenkin riittävänä meriittinä, vaikka lapsia ei olisi tehtykään.
VastaaPoistaItse oon menossa huomenna treffeille 35-vuotiaan miehen kanssa, jolla on lapsi. Normaalisti tämä aiheuttaisi ahdistusta, mutta sitten helpotti kun kuulin, että tyttö on 17-vuotias. Ja helpotus johtui nimenomaan siitä, että sen ikäistä ei tarvitse enää kasvattaa!
Kyllähän niitä 30-35-vuotiaita sinkkumiehiäkin löytyy jotka on ihan fiksuja. Syynä on voinut olla myös halu matkustella, toteuttaa unelmiaan jossain muualla tai aiempi sitoutumiskammo, jonka takia ei ole hirveän vakavia suhteita ainakaan lähiaikoina ollut. Eiköhän se kultakimpale löydy vielä kun tarpeeksi kaivaa :)
VastaaPoistaOn myös meitä lapsettomia miehiä, jotka ovat olleet pitkässä suhteessa. Eronneeksi itseni luokittelisin; ainakin löysin blogiteksteistäsi ajatuksia, jotka hyvinkin olisivat voineet olla omiani. Tosin olen jo 37-vuotias, mutta epäilemättä noita muutaman vuoden nuorempiakin löytyy. Äläpäs heitä kirvestä kaivoon vielä :).
VastaaPoista