En mennyt semisokkotapaamiseen joka oli järjestetty. Hommahan oli siis järjestetty niin, että paikalla olisi ollut kolme pariskuntaa, yksi sinkkumies ja minä. Minä olisin tuntenut siis isännän ja emännän, en ketään muita. Muut tuntevat keskenään. Niin läpinäkyvä juttu ettei tolkkua. Ei hermo antanut periksi. Onneksi oli muuta ohjelmaa jo valmiiksi, niin homma hoitui nätisti. En ole ylpeä tästä, mutta jotenkin tällainen järkätty juttu ei tuntunut omalta.
Withered roses dying on the ledge
A withered dreamer standing on the edge
You dream of love but you wake up to pain
You're better off to join in my game
Tänään päättyy eron I vaihe. Huomenaamulla paperi käräjäoikeuteen sisään ja II vaihe selväksi. Ironista tästä tekee se, että päivälleen tasan vuosi sitten palasimme häämatkalta etelän auringon alta. Juuri siltä samaiselta reissulta, jolla minusta tuntui, etten koskaan ole ollut niin onnellinen. Se tuntuu aika käsittämättömältä. Vuoteen on mahtunut niin valtavasti kaikenlaista. En osaa sanoa että hyvää ja pahaa, paha tuntuu olevan vallalla, vaikka katsonkin oppineeni asioista paljon. I'm just a loser in the game of love
En ehkä ole niin kyyninen kuin olisin kuvitellut olevani. Peruspessimistinä olin ajatellut että sellainen minusta tulee. Huomaan kuitenkin että ulospäin olen se älytöntä läppää heittävä, naurava rämäpää joka olen ennenkin ollut. Sisälläni tiedän kuitenkin samaan aikaan että en luota uusiin ihmisiin. Ne jotka tunnen ja jotka ovat lähelläni, heihin luotan kuin kallioon. :) Rise to fame — time will come...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti