Pimeys.
Pimeys on turvallista. Ei näe pahaa. On jollain tavalla pahan ja pelottavien asioiden ulottumattomissa. Pimeyteen voi piiloutua ja siihen voi eksyä.
Minulle pimeys on turvallista. Pimeässä, miehen kainalossa uskalsin kertoa osan peloistani, siitä mikä ahdistaa. Se, että pelkään hänen kyllästyvän minuun. Että hän pitää minua lapsellisena. Ja mitä sain vastaukseksi... Haluat varmaan tietää.. "Pörriäinen, olet ihan hassu. Elä huoli moisista." Se kuulosti hyvältä ja turvalliselta. Kainaloon oli hyvä taas nukahtaa.
Pimeydessä on jotenkin turvallista kertoa siitä mitä ajattelee ja tuntee. Omista peloista ja ehkä joskus vielä toiveista. Edelleen usein mietin sitä, onko tämä liian nopeasti ja liian paljon. Onko tämä sitä todellista tunnetta vai vaan sitä että haluaa tuntea jotain. Tuota viimeistä ehkä pelkään eniten. Välillä se hiipii ajatuksiin mutta aamulla kainalosta herätessä se tuntuu kovin kaukaiselta. Pimeys luo jotenkin turvallisen tunteen. Ihan kuin valon vallitessa voisi kieltää sanoneensa tai ajatelleensa mitään ajatuksia tai tunteita.
Pimeys luo mahdollisuuksia. Tuijottaa hiljaa tyhjyyteen pohtia pelottavia asioita ilman että toinen sitä huomaa. Pimeyden viitta luo suojaa hyvässä ja pahassa.
Pimeys on ystävä, jota pitää pitää hyvänä ihan yhtä lailla kuin valoakin. Minulle se edustaa enemmän alastomuutta ja totuutta kuin valo. Valossa on laskelmoivuutta jota pimeydessä ei voi toteuttaa. En voi toisen eleistä tai ilmeistä lukea rivien väliä ja muuttaa omaa tarkoitustani. Sanon sen mitä ajattelen ja olen alttiina sanoille.
Pimeys. Minun ystäväni. Minun johdattajani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti