Vihdoin. Oma koti. Vuoden jälkeen. Pienenpieni paritalomuodossa oleva yksiö. Oma sauna. Oma sänky. Voi laittaa itse ruokaa, pestä pyykkiä. Istua sohvalla ja vaan olla. Vaikka vanhempien luona on ollut kohtuullisen mutkatonta olla, nyt on hyvä olla. Vaikka kun yksi ahdistuksen aihe siirtyy pois, toinen tulee tilalle, mikä tässä nyt on tietysti raha. Täytyy siis toivota että työtilanne pysyy hyvänä.
Olen purkanut laatikoita ja laittanut tavaroita paikoilleen. Samalla tuntuu että osa minuutta tulee vuoden jälkeen taas takaisin. Sitä löytyy laatikoista esineiden muodossa. FB on ollut apuna. Onpa muuten mukavaa kun on mies joka osaa laittaa pesukoneen vaateriin ettei tarvitse soittaa isää paikalle. Mies joka osaa tehdä "miesten työt". Tosin minua harmitti suuresti etten osannut tehdä sitä itse. Mutta ehkä on syytä opetella se että toinenkin voi tehdä asioita.
Toissailta oli aivan kamala. Purin laatikoita, laitoin ruokaa. FB istuskeli sohvalla ja juteltiin. Käytiin pikkuriikkisessä saunassani. Melkein puolilleöin kuunneltiin musiikkia ja istuttiin sohvalla koska tv:tä ei vielä ollut. Ja sitten. FB:n oli aika lähteä kotiin. Koska hänellä on lemmikki -ihan niinkuin minullakin- ei poissa voi olla loputtomiin. Hän lähti, mikä tuntui aivan järkyttävän pahalta. Silmiin nousi kyyneleet joita hän ei onneksi nähnyt. Ensimmäisen kerran hän oli se joka lähti ja minä jäin. Aiemmin tilanne on ollut juuri toisinpäin. Lähteminen on näköjään ehdottomasti helpompaa kuin kotiin jäävän osa. Eilen ei enää tuntunut ihan niin pahalta, vaikka pahalta tuntuikin.
Toisaalta tuntuu myös hyvältä istua aamulla omalla sohvalla, omassa rauhassa kahvikuppi kädessä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti