Viime yön vietin FB:n lakanoissa. Ja päivällä kahdeksan tuntia kainalossa jutellen, torkkuen ja ohjelmia katsoen. Minä astuin nyt rajan yli, jonka ylittäminen tuntui minulle ajatuksena kovin vaikealta. Ei se sitten lopulta ollutkaan. Nyt on kovin levollinen olo.
Hän puhuu kauniisti. Sitä en olisi odottanut. Voitti sydämeni sillä tavoin. Hän saa minut hymyilemään paljon. Nauramaan. Koskettamaan. Eikä hiljaisuuskaan tunnu painostavalta. Vaikka pelkäsin niin nyt on hyvä olla.
<3
VastaaPoista-Kitty
Voi Kitty! :)
VastaaPoistaHurjaa ajatella minkälaista elämä oli puolitoista-vuosi sitten. Asiat ovat nykyään ihan erilaisissa arvoissa. Aika näyttää mihin elämä kuljettaa ja tuleeko siitä sellaista kuin olin kuvitellut. Ja itseasiassa sinä ja Iines taidatte olla niitä harvoja jotka tietävät taustoja vielä kauemmas ja suuremmalla merkityksellä..
Elämä todella kuljettaa meitä miten sattuu - siltä se usein tuntuu. Surullista on, että ne ikävät asiat tapahtuvat aina nopeammin, pääsevät yllättämään. Toisaalta elämä voi heittää myös parempaan suuntaan. Valitettavan usein meiltä vain puuttuu rohkeus antautua vietäväksi. Kun kerran on menettänyt jotain suurta, olisi ihmeellistä, jos ei olisi varovainen.
VastaaPoistaToivottavasti mä voin olla rohkaiseva esimerkki uskalluksesta. Alle 2,5 vuodessa mun elämä on muuttunut juuri sellaiseksi kuin olin unelmoinut, mutta pettymysten kautta jo lähes luopunut toivosta: rinnalle löytyi paljon parempi kumppani kuin se täydelliseksi luulemani, naimisiin mentiin elokuussa esikoisen 1-vuotispäivänä ja nyt kotoa löytyy myös 2 viikkoa vanha kuopus. Ja tästä kaikesta olisin jäänyt paitsi, jos en olisi uskaltanut antautua elämän vietäväksi, vielä kerran.
Toivon sydämeni pohjasta, että sä saat kokea samanlaisen onnen ja kaikki sun haaveet tulevat todeksi.