Tuntuu liian hyvältä olla hänen seurassaan. Luonnolliselta. Hän saa minut nauramaan, olon tuntumaan kuplivalta. Onnelliselta vaikka samalla hyvin epävarmalta.
Olin unohtanut miltä tuntuu opetella toista ihmistä. Ilmeitä, katseita, kehon eleitä. Äänen sävyjä. Asioita joista pitää ja joista ei pidä. Miltä tuntuu samalla tutkia itseään ja omia tuntemuksiaan samanaikaisesti. Tämä on niin erilaista kun tietää että toinen ei ole lähdössä pois. Miksi pitää olla näin varautunut. Varautunut ja samalla olo on kupliva kuin kuplajuomalla korkeassa lasissa. Tavottelen ylemmäs ja enemmän, mutta samalla tuntuu etten pääse mihinkään koska en uskalla.
Kuitenkin. Pelkään. Silti uskalsin. Pieni pehmeä suukko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti