Kulunut vuosi.

Vuosi on takana. Tähän on mahtunut paljon kaikenlaista laidasta laitaan. Hyviä, huonoja ja hyvin huonoja hetkiä. Vaikka yritin pitää itseni koossa ja jatkaa normaalisti eteenpäin kävin aika lähellä pohjaa. Siitä minulle itselleni kertoo se, että olin hetkellisesti valmis satuttamaan itseäni. Vaikkakin kuviteltu syy oli mielestäni mukamas hyvä, silti. Olin hetkellisesti valmis satuttamaan itseäni. Se oli ehkä minun menneen vuoteni pohjanoteeraus. Viime loka- ja marraskuu ovat kummallisen usvan peitoissa, eikä niistä tunnu muistavan paljon muuta kuin sen että eteenpäin mentiin päivä kerrallan. Hukassa ja eksyksissä, mielestäni mikä tahansa suunta olisi tuntunut oikealta. Kunhan olisi päässyt pois siitä hetkestä.

Talvi ja kylmä antoivat asioiden tasaantua joskin luonteelleni ominaisesti yritin ajoittain räpistellä vastaan. Elämä alkoi pikkuhiljaa voittaa ja asiat tuntuivat järjestyneen ainakin jollain tavalla. Ystävät kantoivat kuten kantavat edelleen. Talven aikana oli aikaa yrittää etsiä sitä kuka minä oikeastaan olin.

Kevät avasi pelin uudelleen. Pelotti ja jännitti. Uuden alku. Elämää. Vahvistumista. Uusia tuttavuuksia. Raikkautta ja vapautta. Heräsin selvästi eloon uudelleen. Oliko se jokin itse asetettu aikaraja, -en tiedä. Jotenkin vain tuntui siltä että kevät kääntää kaiken ja voin antaa itselleni luvan mennä ja olla onnellinen.

Kesä toi sen mitä olin kaivannutkin. Tiesin, että olen elossa. Voin hyvin ja elämään liittyvät pienet vastoinkäymiset alkoivat kuulostaa sellaisilta kuin niiden kuuluukin. Uudet ihmiset värittivät elämääni juuri sopivasti. Osa on selvästi tulleet jäädäkseen, osasta jäi hyvänpäivän tuttuja ja osa poistui jättäen kuitenkin sydämeen lämpimät värit.

Tämän vuoden jälkeen minä olen elossa. Vaikka vuoteen mahtui monta hetkeä kyyneleitäkin, silti tuntuu että vuoden aikana tapahtuneet hyvät asiat painavat kokonaisuutena vaakakupissa enemmän. Minä olen antanut itselleni luvan elää taas, enkä kadu sitä päätöstä. Mennyttä ei takaisin saa, enkä sitä haluakaan. Murehtiminen ei myöskään helpota tilannetta millään tavalla joten mitä pienistä kun ei pienetkään meistä. Minä olen tunnetasolla paljon rikkaampi kuin vuosi sitten, niin hyvässä kuin pahassa. Olen antanut itselleni anteeksi että olin niin sinisilmäinen että annoin itseni tulla loukatuksi. Minä olen sujut itseni kanssa ja se riittää.

Eron märehtiminen toivottavasti päättyy tähän, joskin toivottavasti seikkailut jatkuvat tämän elämän puitteissa.....