lauantai 1. syyskuuta 2012

Outo uni.

Minä näen äärimmäisen vähän unia. Tai niin että aamulla muistaisin niitä. Muistikuvia on todella harvoin ja useinmiten ne liittyvät painajaisiin. Lapsuudesta muistan yhden painajaisen jossa sudet jahtasivat minua. Olin ihan oikeasti saanut juuri naapurin tytöltä pieneksi jääneet lenkkarit. Ihan oikeat isojen tyttöjen nauhalenkkarit, ja juuri ne nauhat olivat se juttu. Unessa sudet jahtasivat minua ja kiipesin kotitien varressa olleen metallipömpelin päälle  (jonka korkeus todellisuudessa oli n. metrin verran. Mutta pieni tyttö joutui oikein ponnistamaan ja työntämään käsillä että pääsi sen päälle). Sudet hyppivät pömpeliä vasten ja veivät toisen kengän. Minua ne eivät sen sijaan ylettäneet vahingoittamaan.

Toinen uni jonka muistan pitkän ajan takaa omaa painajaismaisia elementtejä mutta ei missään vaiheessa ollut varsinaisesti sellainen. Olin valtavassa hallissa jossa oli todella korkeita varastohyllyjä ja leveät käytävät. Yhden käytävän keskellä oli FIN-lava, jonka keskelle oli suurilla ketjuilla kiinnitetty miehen pää. Ja tuo pää puhui minulle, antoi ohjeita mitä minun tulee tehdä. Tarkkaan en muista mitä unessa tapahtui, muutoin kuin sen että keskustelu muuttui agressiiviseksi ja minä poistuin paikalta.

Nyt viimeisin uni, jonka muistan on tältä viikolta. Ei varsinaisesti tämäkään täytä painajaisen kriteerejä vaikka kolmeakymmentä kolkuttelevalle naiselle siinä sellaisiakin piirteitä on. Myös elämäntilanteen huomioon ottaen. Minut vietiin unessa silmät liinalla sidottuna ja korvat peitettynä johonkin tilaan. Hetken kuluttua kuulemisen estäneet kuulokkeet otettiin pois, ja minua kehoitettiin vastaamaan myöntävästi. Silmäni olivat edelleen peitettyinä. Vastaukseni jälkeen kuulin sanat "julistan teidät mieheksi ja vaimoksi". Silmien side poistettiin ja vieressäni MTV3:n aamutv:n Lauri Karhuvaara kertoi meidän juuri menneen naimisiin. Vaihdoin jopa naamakirjan parisuhdestatuksen "married"-muotoon ja jäin odottamaan ystävieni reaktiota avioliitosta, kun kukaan ei edes tiennyt minun tapailevan ketään. Jostain syystä heräsin välittömästi tämän jälkeen..

Kaksi ensimmäistä unta ovat pinttyneet mieleeni. Ensimmäinen varmaan sen vuoksi että saamani kengät olivat minulle todella tärkeät ja unessa menetin niistä toisen. Toisen unen varmaankin muistan sen päättömyyden takia.. heh, tai juuri sen pään takia.

Tämä viimeinen uni antaa varmaan paljon analysoitavaa, jos on kiinnostunut unien tulkinnasta ja niihin kätkeytyvistä piiloviesteistä. Uskonko ehkä kuitenkin vielä avioliittoon? Miksi minut huijattiin avioliittoon? Miksi vanhempi mies? Miksi facebook ja ystävien reaktiot? Riittäähän noita kysymyksiä. Kaikkiaan tämä viimeinen uni kuitenkin oli sellainen, että se unohtuu. Parin viikon päästä en edes enää muista nähneeni tällaista unta..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti