keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kaksi Minää.

Paskat. Kulkuri on tunkeutunut viestien muodossa takaisin kuvioihin. Peittojen heiluttelu kelpaisi kuulemma, vaikkakin on samaan aikaan kiinnostunut toisesta. En ole ihan varma mitä asiasta ajattelen. Sinänsä minua ei haittaa hänen toimintansa koska suhdetta en ole etsimässä. Mutta tämän kolmannen osapuolen asema arveluttaa.  Hän kuvittelee, että minulla on miehiä jonoksi asti, mikä ei siis pidä paikkaansa. Toisaalta minä kuvittelin samaa hänestä, minkä hän kyllä kielsi. FB sen sijaan on ollut selkeästi hiljempaa, liekö syksy ja arki tavoittanut..

Kaksi minää paljastuu viestien avulla. Kulkurin viesteihin vastaa villi minä. Joka vihjailee, sanoo suoraan, miettii seksiä. Villi minä edelleen heittäytyy touhuun varmasti osin siksi että tietää Kulkurin poistuvan pian. Ehkäpä kokeilen ja opettelen tässäkin omia rajojani. Välillä miettien tekevätkö ihmiset tällaista ja että minkäköhänlaisen kuvan minä itsestäni annan. En kiellä etteikö tämä olisi kyllä osin minua, en vain ole ehkä koskaan päästänyt sitä aiemmin ulos. Enemmän kokeilunhalua ja hulluttellua etenkin kun tietää ettei seurauksia tule. Ainoa mikä minua tässä hieman arveluttaa on se, että hän pitää minua vitsinä.

FB:n kanssa keskustelee pidättyvä minä. Olemme keskustelleet paljon. Hyvin paljon kaikenlaisista asioista. Paitsi oikeastaan seksistä. Joka ei siis myöskään ole mukana kuvioissa toistaiseksi. Minä pidän itseni kuoressa, vaikka hän tietää minusta paljon, ei hän silti pääse lähelle. Minä pidän hänet käsivarren mitan päässä itsestäni. Mietin ja analysoin mahdollisuuskia ja seurauksia. Enkä missään tapauksessa heittäydy. Voiko fyysisen vetovoiman puute olla syy tähän? Osin pelkään että juuri tämä muurin ylläpito on se joka on saanut FB:n osin hiljenemään. Katsotaan mitä perjantai tuo tullessaan.

Jos nämä kaksi minää yhdistyisi. Olisin siis itsevarma, hauska, yllytyshullu, kuitenkin fiksu ja keskusteluun kykenevä kolmekymppinen (no melkein!) nainen. Kuulostaa kivalta paketilta, eikö. Mutta valitettavasti kaikkia ominaisuuksia ei toistaiseksi saada ulos yhtäaikaa. On tehtävä valintoja. Mutta ehkä joskus jonain päivänä minä olen kaikkea tuota kerrralla. On siis niin että "I still haven't found what I'm looking for.."

1 kommentti:

  1. Uskon, että vielä tulee vastaan tyyppi, joka herättää kaikki nuo puolet sinussa!

    VastaaPoista