maanantai 13. elokuuta 2012

Karkuun. Jos vain pystyisi.

FB:n kanssa tapaillaan enemmän ja enemmän. Tapaamiset on vaan pelkkää juttelua.  Tosin perjantai-iltana minun oli tarkoitus illan päätteeksi kävellä kotiin tapaamisesta kaverin kanssa.  No matkaa noin kuusi kilometriä. Keli oli hyvä ja napit korvissa musiikkia kuunnellen matka olisi taittnut todella helposti. Illan aikana oli viestitelty taasen. Ja hänpä totesi että tulee viemään mut kotiin. Kielloista huolimatta hän siis ajoi lähemmäs viisitoista kilometriä, viedäkseen minut kotiin ja ajaakseen sitten sen parikymmentä takaisin kotiin. Tosin täytyy myöntää että viikolla itse lähdin kahviseuraksi illalla kun hänen piti saada ajatukset pois ikävistä kotiasioista.

Kolmeen viikkoon ei ole tainnut mennä päivääkään ettei viestit olisi kulkeneet. Jollei muuta, illalla tulee viesti että miten päivä on mennyt. Yhtenä iltana juteltiin niitä näitä ja viimoinen viesti joka oli tullut, tuli niin että olin ennättänyt nukahtaa. Viestin sisältö käsitteli uninallea ja sitä millaisen nallen hän kuvitteli minulle sopivan. Aivan viaton viesti. Ei mittään ihmeellistä.  Aamulla oli kiire, enkä ollut ehtinyt aamuyhdeksään mennessä vastaamaan, jolloin tuli viesti jossa hän pahoitteli että ei ollut tarkoitus säikäyttää minua. Pyysi anteeksi. Vaikka siis todellakaan mitään anteeksipyydettävää ollut tai mitään en säikähtänyt.

Tuntuu hyvältä jutella. Nauraa. Kuluttaa aikaa. Pelkään. En ole ihan varma mitä. Ehkä sitä että vaatii rohkeutta ottaa seuraava askel. En uskalla sitä ottaa koska nyt jo haluaisin juosta karkuun. En halua rikkoa itseäni. Vielä vähemmän häntä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti