Kaksi vuotta.

Tänään. Päivälleen. Kaksi vuotta. Kahteen vuoteen on mahtunut paljon asioita. Mitä niistä on jäänyt mieleen? Vuoden sisään kolme muuttoa. Tavaroiden läpi käymistä, järjestelyä ja sijoittelua. Lopultakin tavaraa on vielä liikaa. Viimenen muutto 11 kuukautta sitten juuri valmistuneeseen omaan ihanaan kotiin. Asia jota arvostan suuresti, mutta hyödynnän aivan liian vähän.

Kahteen vuoteen mahtuu kaksi miestä. Toinen KesäKolli, toinen FB. KesäKolli oli tietoisesti itsetunnon nostatusta vaikka epätoivoisen naisen mieli jossain kohdassa janosi lisää jotain mitä ei ollut saatavilla. FB oli ja on edelleenkin puolestaan turvallisuutta. Mutta myös pelkoa.

Tämän kahden vuoden sisään on mahtunut myös vanhan yrityksen pyörittämistä, luonnollisesti. Mutta myös uusi, enemmän harrastustoimintana kulkeva yrittäjyys jota voi tehdä  varsin vapaasti silloin kun siltä tuntuu. Lisätienisti ei missään tapauksessa ole huono asia.

Elokuussa urheilijaelämäni saavutti tähänastisen huippunsa. Kolmas maaedustus toi painavaa tavaraa kaappiin, joskin se kirkkain jäi saavuttamatta. Matka tähän saavutukseen kesti itseasiassa lähes sen kaksi vuotta, sillä ajatus maajoukkuepaikan tavoittelusta syttyi tammikuussa 2012.

Kahden vuoden aikana tietyt ystävyyssiteet ovat vain vahvistuneet. Mukaan luettuna Paras Ystävä sekä Hyvä Miespuoleinen Ystävä. Muutama tuttava on matkan varrella kadonnut, mutta mukaan on tullut myös kourallinen lisää.

Matkaan on mahtunut vuoristorataa, itkua, naurua, raivoa. 

Mitä minä olen kahden vuoden jälkeen? Ehdottomasti vahvempi. Tiedän selviäväni lähestulkoon mistä vaan, enkä usko sellaiseta estettä olevan jota en ylittäisi vaikka se sattuisi. Varovaisempi. Sormiaan ei tietentahtoen tahdo polttaa. Pelokkaampi. On asioita joita FB miehelle en edelleenkään uskalla puhua. Sillä se tarkottaisi sitä, että minä antautuisin täysin alttiiksi  haavoittamiselle enkä edelleenkään tiedä olenko koskaan halukas siihen enää.