Pian juhlitaan ystävien hääjuhlaa. Kun kutsu tupsahti postilaatikosta, hymy nousi välittömästi kasvoille. Vaikkakaan kutsu ei ollut avec. Nämä ystävät ovat seikkaileet vuodentakaisissa pääsiäispostauksissa sekä kesäloman extempore-saunavierailuissa.
Huomasin olevani vilpittömän onnellinen heidän puolestaan. Ja miksipä en olisi. Samalla ymmärsin että menneet tapahtumat eivät sittenkään todella ole murtaneet uskoani hyviin asioihin ja onnelliseen parisuhteeseen.
Joskus pohdin sitä kuinka sitä kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin jotka itselle ovat sillä hetkellä kovin tärkeitä. Häitä suunnitellessa tuntui että tv:stä ei muuta tullutkaan kuin hääohjelmia tai sarjoissa mentiin koko ajan vain naimisiin. Kun exän kanssa yritettiin huonolla menestyksellä (onneksi) jälkikasvua, tuntui että raskausvatsat ja hyökkäysvaunut pomppivat eteen jokaisessa kadunkulmassa. Eron hetkellä tuntui että joka puolella joku eroaa, en minä siinäkään ollut yksin.
Tällä hetkellä mikään ei oikein tunnu erottuvan erityisesti. En tiedä onko elämä sitten sopivassa uomassa ilman suuria virstanpylväitä.
Odotan noita juhlia innolla. Ne ovat ensimmäiset häät sitten oman eroni. Janoan sitä onnellisuuden tunnetta joka huokuu parista. Sitä lämmintä ja onnelisuutta jakavaa ilmapiiriä joka vallitsee vieraiden keskuudessa.
Vaikka yleensä häät ovatkin nykyään suuria juhlia, olen joka kerta (ja niitä on itseasiassa ollut harvoin) todella otettu kutsun saadessani.On hienoa että saan olla juhlistamassa tuota hienoa ja onnellista päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti