Talven selkä alkaa pikkuhiljaa taittua. Tänään oli upea auringonpaiste, joskin ihailin sitä vain työpaikan ikkunan takaa. Hyvä että töitä on, se on minulle nyt keskeinen selviytymisen keino.
Exä viikon hiljaiselon jälkeen jatkoi taas rahavinkunaa vaikka luulin että asia oli selvitetty. Tämän hänelle totesin ja sanoin etten halua enää kuulla hänestä. Mitään. Koskaan. Lupasi olla hiljaa. Toivottavasti lupaus pitää.
Plastic Dream pohdiskeli vaikeaa tilannetta, jossa mies ei voinutkaan olla vain ystävä. Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla on yksi hyvä miespuoleinen ystävä. Ja kumpikin tietää että tätä ei saa pilata suhteella. Olemme olleet ystäviä yli kymmenen vuotta ja koskaan meillä ei ole ollut mitään fyysistä. Henkisellä tasolla rakastan häntä niinkuin hyvää ystävää rakastaa. Ja tiedän asian olevan myös toisinpäin. Se, että totean ettei saa pilata suhteella, tarkoitan että olemme aivan liian erilaisia jotta sitä ikinä saisi toimimaan. Mutta kuitenkin samanlaisia, niin että kipeistä ja vaikeistakin asioista voi puhua niinkuin erittäin hyvälle ystävälle puhutaan. Sen vain jotenkinkin tietää että tuolla ihmisellä on paikka sydämessa. Toisaalta luulen, että jos jompikumpi päätyisi jostain kummallisesta syystä omaamaan syvempiä tunteita erilaisella tähtäimellä, kumpikin meistä torjuttuna toimisi varmaan samalla tavoin kuin Tony. Eikä kyse olisi siitä että "kun en kerran kelpaa niin ei sitten". Kyse olisi ehkä enemmänkin itsensä suojelusta. Ja en edes halua ajatella koskaan joutuvani tuohon tilanteeseen.
Samasta syystä en halua olla missään tekemisissä aviomieheni kanssa. En voi katsoa vieressä kuinka joku täyttää paikan, jossa minun piti olla. Joka uskoteltiin olevan minulle. Jossa minä yritin toimia parhaani mukaan jotta suhde olisi ollut hyvä. No pieleenhän se meni, niinkuin todettu. Ja se siitä. Edelleen tuntuu käsittämättömältä miehen melkein viimeiset sanat: "Jos me vielä yritettäisiin ja viiden vuoden päästä päädyttäisiin eroon, tiedän että vihaisit mua silloin." Ja mikäköhän sai hänet kuvittelemaan että minä en vihaisi häntä nyt... varmaan se että minä olin idiootti jota oli niin helppo kusettaa.. luuli varmaan että vielä kerta uppoaa...
No luuli väärin.
Onpas taas kauheaa vinkumista ja kitinää. Kyllä minä kai joskus kasvan tästä ohi.
Voisinpa kokea tuollaisen ystävyyden... Mitä enemmän omassa elämässä on ihmisiä, joihin voi luottaa ja jotka eivät jätä hukkuvaa pulaan, sitä todennäköisemmin muodostaa samanlaisia pysyviä ihmissuhteita jatkossakin.
VastaaPoistaItse olen kuitenkin törmännyt myös sellaisiin kahden sukupuolen välisiin ystävyyssuhteisiin, joita heidän tyttö/poikaystävät eivät olekaan hyväksyneet. Vahvaa ystävyyttä ei kuitenkaan kukaan pysty murtamaan. Silloin parisuhde on jäänyt ja ystävät ovat valinneet toisensa. Kuka haluaisi parisuhdetta ihmisen kanssa, joka vaatii ottamaan etäisyyttä parhaasta ystävästä? Joka asettaa itsensä tärkeämmäksi kuin hyvän ystävän? Ystävyys kestää vaikka huono parisuhde kuolee. Siksi ystävistä täytyy pitää kiinni. Olet onnekas!:)
Olen samalla linjoilla Plastic Dreamin kanssa, olisipa minullakin elämässäni samanlainen ystävä. Ylipäänsä ajateltuna uusien ihmissuhteiden syntyminen tuntuu olevan hankalaa näin aikuisiällä ja ennenkaikkea sellaisten pysyvien ja vahvojen ystävyyssuhteiden syntyminen.
VastaaPoistaYstäviä voi olla sukupuolesta riippuen ja sellaista ystävyyssuhdetta ei todellakaan kannata mennä pilaamaan millään turhalla säätämisellä. Ystävyyttä ei kannata mennä riskeeraamaan ja ylipäänsä ne tunteet ystävää tai rakasta kohtaan ovat aivan erilaisia. Rakkauttahan molemmissa suhteissa tarvitaan.
Olet todellakin onnekas! Pidä ystävästäni kiinni. :)